Kaikki on ennalta määrätty

Absoluuttinen ennustus

Jotta tulevaisuus voitaisiin ennustaa, niin tulevaisuuden täytyy olla ennalta määrätty. Eli on jo olemassa valmis "käsikirjoitus" siitä, mitä maailmassa tulee tapahtumaan tulevaisuudessa.

Ihminen ei voi muuttaa tätä käsikirjoitusta, koska käsikirjoitus on valmis, pysyvä ja muuttamaton. Jos ihminen pystyisi muuttamaan ennalta määrättyä käsikirjoitusta, ei voitaisi ennustaa tulevaisuutta, koska tulevaisuus muuttuisi ihmisen vapaan tahdon mukaan.

Et voi siis enneunia näkemällä tai tapahtumia ennalta nkemällä mitenkään muuttaa näitä tapahtumia. Ne tapahtuvat niin kuin tapahtuvat, yrititpä muuttaa maailman käsikirjoitusta tai et. Itse asiassa sekin, että näet jonkun tapahtuman etukäteen on sekin ennalta määrätty. Jos päätät, että et mene lentokoneeseen, koska näit sen putoavan, on päätöksesikin jo ennalta määrätty.

Sen takia ei tarvise miettiä enteitä, eikä murehtia niitä tai olla huolissaan. Kaikki on jo kuitenkin ennalta määrätty, ja jokaisen ihmisen kuolinhetki on jo ennalta kirjoitettu hänen otsaansa.

36

4246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • O.Velin

      ...ennalta on määrätty kuinka paljon juon alkoholia elämäni aikana. Luulisi olevan yhdentekevää, koska juon osuuteni.

    • Timppa__

      Valmiista käsikirjoituksesta puheen ollen, raapustin juuri itse aivan saman suuntaisen kirjoituksen Tarot palstalle ennenkuin eksyin tänne, kaikenlaisia sattumia. Noh, mielenkiinnolla seuraan saako kumpikaan vastauksia.

    • Ellen

      ei voi määrätä?

      Eikö omaan elämäänsä pysty vaikuttamaan ?

    • ennustaja eikka

      Kaikki ei ole tiedossa, ei edes ylimmän tahon tiedossa, koska asioihimme vaikuttaa ihmisen valinnanvapaus. Valinnanvapaus on Jumalan lahja ihmisille ja se on pyhä. Tietyt tikkaat ovat olemassa, mutta ne ovat kuin loimi, jonne jokainen voi pujottaa oman narunsa. Elämä on kuin räsymatto ;-)

    • wentiz

      Ennustaja eikka, tekstisi on paskaa. Miten selität tieteellisesti jumalan olemassaolon?

      Katsokaa tuota kuvaa:

      http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/9a/World_line.png

      Kun tulevaisuus tulee, se tulee. Se on jo valmiiksi olemassa, eikä se muutu, eikä sitä saa muutettua. Vähän sama asia kuin se, ettei menneisyyttä saa muutettua. Hiukkaset käyttäytyvät aina tietyllä tavalla, eivätkä sattumanvaraisesti. Eli ei ole kuin yksi vaihtoehto, mitä tulee tapahtumaan.

      Toisinsanoen, tulevaisuus on ennustettavissa, tosin se on teoriassa mahdotonta.

      Käsite on vaikeaselkoinen. Vaikka tuntuu, että päätämme asioita, se on vain kemikaalisten reaktioiden lopputulos, joka on valmiiksi määrätty. Itsekin pystyn sen juuri ja juuri ymmärtää.

      JUMALAA EI OLE!

      • lkjgljtlu

        Khrysippos jo ennen nykyistä ajanlaskumme alkua esitti hieman samanlaisia ajatuksia.

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Khrysippos


        "Tulevaisuuden ennustaminen ei olisi mahdollista, jos tulevaisuus olisi sattuman varassa."


    • kananas

      Vittuakos tässä sitten enää tekeen mitään kerran kaikki on ennaltamäärätty, jopa sekin että tämän tiedon saatuani en enää jaksa tehdä mitään koska tekemisilläni ei ole varsinaisesti merkitystä, tai vaikka olisikin niin merkitys on ennalta määrätty. Eli haistakaa vittu runkkarit! Sori kun lipsahti tollanen lause mutta en voi sille mitään että kohtalo sääti minut kirjoittamaan sen.

      • futureboy

        "Vittuakos tässä sitten enää tekeen mitään kerran kaikki on ennaltamäärätty"

        Juuri näin. Tekemättä mitään vaikutat myös asioiden kulkuun tai kulkematta jättämiselle.
        Valitettavan hyvä tosiasia on että asiat menee niinkuin niiden pitääkin mennä, vaikka se välillä kyrsiikin. Itseäni on kyrsinyt monestikkin, mutta silti kaikki vain tapahtuu justiinsa niinkuin piti.
        ps. hyvin lipsautettu, välillä tekee mieli haistattaa kaikille/kaikelle.


      • tota noin

        "Vittuakos tässä sitten enää tekeen mitään kerran kaikki on ennaltamäärätty"

        Ramana Maharshi taisi sanoa, että ehkä kohtalo (ennaltamääräys) pakottaa ponnistelemaan.

        Sam Harris sanoo: "Yritäpä pysytellä vuoteessa koko päivän ja odotella jotain tapahtuvaksi - huomaat, että sinussa herää niin voimakas halu nousta ylös ja alkaa tehdä jotain..."

        Vaikka päättäisi heittäytyä kuinka veltoksi ja tekemättömäksi, niin sydän pumppaa verta, tulee hengitettyä ja tuleepa haettua kaupasta jotain pientä syötävääkin.


    • Absolutinen..... Siis olet raamatun ' predestinaatio ' porukkaan kuuluvia hihuleita , jos huomena jäät metron alle niin ,se oli sinulle etukäteen määrätty , sopii minulle

    • mietiskelijä

      Minusta ajatus kaikenlaisesta ennustamisesta on kiehtova. En tiedä, onko se mahdollista, mutta pidän mielen avoimena. En oikeasti ole kovin perehtynyt asiaan, mutta on mukava mietiskellä.

      Aloittaja, sinun näkökantasi on turhan yksinkertaistettu. Se, että tulevaisuuden voisi ennustaa ei välttämättä tarkoita, että se olisi ennalta määrätty. Ja olen ymmärtänyt, että ennustajat usein sanovat, että se mitä he tulevaisuudessa näkevät ei välttämättä käy toteen. He erehtyvät.

      Voisiko esimerkiksi teoriassa olla mahdollista, että tulevaisuuteen voisi "nähdä" jonkinlaisten aikavääristymien kautta? Tai ehkä ennustajalla on kyky jollain tasolla tiedostamattaan matkata ajassa. En ole tiedeihminen, mutta olisi mukava joskus kysyä joltain, joka oikeasti asiasta jotain ymmärtäisi. Itse kuitenkin tykkään ajatella näin, vaikka se ei perustu mihinkään oikeaan tietoon. :) Eihän ennustamista ole pystytty tieteen keinoin selittämään.

      • juu vai ei?

      • Anonyymi
        juu vai ei? kirjoitti:

        Luullakseni tieteellisen näkemyksen mukaan tulevaisuuden tapahtumista voidaan kertoa vain todennäköisyyksiä. Aika on toisaalta yksi ulottuvuus, joten täysin määrätty tuleva aika voisi olla jo olemassa samoin kuin etäinen paikka on jo olemassa.

        Asiantuntevaa tekstiä aiheesta (huh huh):

        http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/maailmankaikkeutta_etsimassa/ajan_kanssa

        Kiinnostavaa historiaa aiheen vierestä:

        http://jaakko7.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58247-mannerheim-selvanakijalla-odessa-1917

        Linkit ovat vanhentuneita. Toimisiko tämä tuohon Odessan juttuun:

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jaakko-kontinen/58247-mannerheim-selvanakijalla-odessa-1917/

        ?


    • Masentavaa...

      Jokainen tapahtuma elämässä on ennalta määrätty, kuoleman hetki on jo syntymisestä tiedossa ja myös millä tavalla se tulee. Ihmiset on pelkkiä nappuloita systeemissä.

    • angel1111

      Käykääpä kurkkaamassa minun sivujani. Ovat tosin englannin kielellä.
      Masentavaa henkilö kommentoinut viestinsä 2014 4:14
      ANGEL NUMBER 1441

      Number 1441 is a mix of the attributes of number 1 appearing twice, amplifying its vibrations, and the energies of number 4 also appearing twice, doubling its influences. Number 1 resonates with new beginnings and projects, self-leadership, inner-strength and assertiveness, uniqueness and individuality, ambition and will power, attainment and happiness. Number 1 tells us that we create our own realities with our thoughts, beliefs and actions prompts us out of our comfort zones. Number 4 relates to working determinedly towards achieving our goals and aspirations. It tells of planning, hard work and effort, building solid foundations, motivation, stability and practicality, system and order and our passion and drive in life. Number 4 also relates to the energies of the Archangels.

      Angel Number 1441 encourages progressive change, renewal and growth, and tells you to share your knowledge and wisdom with others in interesting and unique ways. Look to new and different ways to get your work done more effectively and efficiently. Listen to your intuition as your angels are sending you guidance and ushering positive energies towards and around you.

      Angel Number 1441 is a message to keep your thoughts positive and optimistic as you undertake an important new project, role or venture. Your positive energies, intentions and actions will manifest your expected results. Trust your angels to deliver all that you will need and expect some well-earned rewards for good work well done. Your angels want you to know that you deserve the very best.

      Your thoughts and beliefs are rapidly manifesting into material form; therefore ensure that you keep a positive and optimistic attitude and outlook to ensure that you manifest ‘good’. As you create your experiences and realities with your beliefs and thoughts, your positive affirmations, intentions and actions will manifest your results. Working steadily towards your goals using wisdom, patience and determination will see your aspirations come to fruition.

      Angel Number 1441 encourages you to keep striving ahead, and don’t take ‘no’ for an answer. You are encouraged to walk through the doors of opportunity that are opening in front of you.

      • Äläotatoisenomaa

        Voisitko ystävällisesti olla kopioimatta toisilta sivuilta löytämiäsi tekstejä omille sivuillesi? Tiedän mistä tuo on otettu ja alkuperäinen kirjoittaja pyytää, ettei hänen materiaaliaan kopioitaisi.


    • Vjjkkk

      NIIn VITUN TOTTA..

    • EnOsaaSanoaMitään

      Niin tai näin, aiheesta on näkemyksiä suuntaan ja toiseen. Tässä yksi näkemys:



      "He, jotka tietävät, että se, mitä heidän on koettava tässä elämässä, on vain sitä, mikä on tarkoitettu heille heidän prarabdhassaan, eivät koskaan huolestu siitä, mitä kokevat. Tiedä, että kaikki se, mitä hän kokee, työnnetään hänelle tahtoopa hän sitä tai ei."


      http://www.saunalahti.fi/~pentmant/Ole oma itsesi.pdf sivu 239

      • EnOsaaSanoaMitään

        Linkki näköjään epäonnistui, toimisiko tämä:


        https://tinyurl.com/y75cdkll


        Tekstilainaus tuolta sivulta 239.


      • Anonyymi
        EnOsaaSanoaMitään kirjoitti:

        Linkki näköjään epäonnistui, toimisiko tämä:


        https://tinyurl.com/y75cdkll


        Tekstilainaus tuolta sivulta 239.

        Tuo tinyurl-lyhytosoite ei tunnu toimivan. Tällä sivulla näyttäisi olevan linkki kyseiseen tekstiin ja muihinkin samantapaisiin kirjoituksiin:

        http://www.saunalahti.fi/~pentmant/

        Ainakin toistaiseksi tuolta näyttää löytyvän.


    • Faktat_

      Niin, mutta kun mitään tulevaisuutta ei ole lyöty ennalta lukkoon. Jokainen hetki sisältää muuttumisen, alituisen muutoksen ja itsetehtyjen valintojen mahdollisuudet. Jokainen tekee elämästään sellaisen, mitä se on ja sisältää. Siksi kenenkään tulevaisuutta ei voi yksinkertaisesti ennustaa.

      Esimerkiksi jos me ajattelisimme niin, että jokaisen elämä on ennalta määrätty, ei olisi mitään vapaan tahdon mahdollisuutta. Että olisimme nk. jonkinlaisen Korkeamman olemuksen etukäteen päättämiensä kohtaloiden avuttomia ja tahdottomia marionettinukkeja. Et siis voisi tehdä yhtään mitään oman kohtalosi muuttamiseksi. Mutta näinhän asia ei ole.

      Miten muuten kohtalo, tai Jumalauskovaiset selitätte ne tragediat, joissa ihmisiä kuolee tapaturmien, onnettomuuksien etc. seurauksena? Onpa aika karmea Jumala, kohtalo, tai mikä hyvänsä, joka niin vaan päättäisi etukäteen, kuka kuolee, ja milläkin tavalla. Ei kuulosta järjelliseltä, eikä loogiselta. Ja jos on, tai olisi olemassa Jumala, miksi Hän sallii niin paljon pahaa, rikollista ja kamalaa tapahtuvan?
      Ei kuulosta kovin rakkaudelliselta Jumalalta, eikä touhulta tuollainen. Siksi en enää usko mihinkään Jumalaan, enkeleihin ja vielä vähemmän mihinkään itseään parantajiksi, meedioiksi, tai ennustajiksi itseään väittäviin. Tosin näitä eri asioita ei edes pitäisi laittaa samaan virkkeeseen.
      Vaikka kumpikin ovat huuhaata, ja täyttä huijausta. Kyse on uskosta, molemmissa. Eikä se välttämättä tarkoita, että ne ovat oikeasti totta.

      • kuygjhlgjh

        "Esimerkiksi jos me ajattelisimme niin, että jokaisen elämä on ennalta määrätty, ei olisi mitään vapaan tahdon mahdollisuutta."


        Todellisuuden syvä olemus on aivan erilainen kuin mitä me fysiikkaan perehtymättömät mielessämme tunnemme ja kuvittelemme. Tässä vain yksi pieni lainaus linkkeineen, jos linkki toimii:


        Einstein: Fysiikka ei tunne nykyisyyttä. Subjektiivinen ajantunne on jotain, joka on luonnontieteellisen tutkimuksen saavuttamattomissa; menneisyys ja tulevaisuus muodostavat illuusion, joka on seurausta aistiemme rajallisuudesta. Täten myös vapaa tahto on illuusio!! Jokaisen ihmisen kohtalo on sidottu hänen kaulaansa.




        http://docplayer.fi/47461664-Suhteellisuusteoriaa.html


      • Hyvä_keskustelunaihe
        kuygjhlgjh kirjoitti:

        "Esimerkiksi jos me ajattelisimme niin, että jokaisen elämä on ennalta määrätty, ei olisi mitään vapaan tahdon mahdollisuutta."


        Todellisuuden syvä olemus on aivan erilainen kuin mitä me fysiikkaan perehtymättömät mielessämme tunnemme ja kuvittelemme. Tässä vain yksi pieni lainaus linkkeineen, jos linkki toimii:


        Einstein: Fysiikka ei tunne nykyisyyttä. Subjektiivinen ajantunne on jotain, joka on luonnontieteellisen tutkimuksen saavuttamattomissa; menneisyys ja tulevaisuus muodostavat illuusion, joka on seurausta aistiemme rajallisuudesta. Täten myös vapaa tahto on illuusio!! Jokaisen ihmisen kohtalo on sidottu hänen kaulaansa.




        http://docplayer.fi/47461664-Suhteellisuusteoriaa.html

        Mielenkiintoista pohdintaa ja ajatuksien tuomista kehiin sinulta. Jään pohtimaan näitä teorioita vielä pitkäksi aikaa.

        Tosin olen lukenut Einsteinin päätelmistä jo aikaisemminkin, olen osittain niistä samaa, mutta myös eri mieltä.

        Olen vielä toistaiseksi sitä mieltä, että vaikka jokin, tai jotkin asiat olisivat avaruudessa vääristyneitä, tai illuusiota, kaiken olemassa olevan ei tarvitse sitä silti olla. Se ei välttämättä ole avaruudessa, sen joka osassa ja kaikkialla vaikuttava laki, tai ehdottomasti pätevä sääntö.


      • Anonyymi

        Vapaatahto voi liittyä ennalta kirjoitettuun tietoon. Mistä tiedät onko päätöksesi vapasntahdon vai määritelty valmis kertomus. Päätöksesi voi olla ennalta tiedettyä mitä vastaat, teetkö vai et.


    • yle.kertoo

      Terveysasiasta kertovassa hieman ihmeellisessä jutussa nuori aikuinen sanoo:


      https://yle.fi/uutiset/3-10176525


      – Uskon, että kaikki on ennalta määrättyä. Ja oma sisukkuus, silläkin on vaikutusta.

    • Aurinkoistapäivää

      Kaikki mahdollinen mitä tapahtuu luonnossa on molekyylien liikettä toisiaan vasten ja jokainen tapahtuma, iso tai pieni, on seuraus jostain aiemmista tapahtumista, joita on mahdoton määrittää että mikä olisi mistäkin alkanut. Kaikki kuitenkin toimii kuten dominopalikat. Tämän täytyy koskea myös subjektiivisia asioita, kuten tunteita.

      Kaikki on myös jollain kvanttitasolla yhteydessä toisiinsa. Lisäksi yhteydessä toisiinsa ajassa jatkumona, koska seuraus johtuu syystä, mutta syykään ei olisi syy, ellei olisi seurausta... Lisäksi tiede ei osaa vieläkään selittää mitä tietoisuus on, ja että syntyykö se aivoista ja kehosta, vai onko materiaalinen keho ja aivot vain ikäänkuin astia, tai emanaatio, tai osittain kaikkea, tai ei mitään niistä. Kuitenkin jos ajatellaan materiaalista kehoa, joka koostuu atomeista, niin sehän on aivan eri tyyppinen, eri kategoriassa kuin tietoisuus. Fakta on että tietoisuus ja mieli (aineettomia) voivat vaikuttaa aivojen rakenteeseen ja kehoon. Mieli voi muuttaa aivoja.

      Lisäksi kaikki mitä koemme koemme mielessämme, joten voidaanko sanoa että kaikki on mieltä? Samaan tapaan kuin tietokonepelissä kaikki näkyvä on pikseleitä monitorin pinnassa?

      Se millä tässä asiassa on voimakkain vaikutus ja (mahdollinen) hyöty elämään nyt ja tulevaisuudessa on syyn ja seurauksen pohtiminen ja tiedostaminen - ja sen avulla, selkeämmin nähden, voi tehdä parempia valintoja, jotka muuttavat elämääsi, aivojasi ja maailmaasi :)

      • TosiOn

      • Anonyymi
        TosiOn kirjoitti:

        Albert Einstein sanoi aiheesta näin:

        Everything is determined, the beginning as well as the end, by forces over which we have no control.


        https://www.goodreads.com/quotes/159397-everything-is-determined-the-beginning-as-well-as-the-end

        Einstein myös näytti kieltä kuuluisassa hauskassa kuvassa. Ehkä hän tarkoitti että nerous on jotain muuta kuin älyllistä rakentelutaitoa. Ja onhan arvoa huumorillakin. Ainakaan nauraessaan ihminen ei ajattele tavalliseen tapaan. Neronleimauksethan yleensä tulevat ikäänkuin salama tyhjältä taivaalta. Toki moni asia syntyy kovan työnkin tuloksena, suuret keksinnöt yleensä sattumalta jotain toista asiaa tutkittaessa.

        Kuintenkin aina siitä missä löytyy hyviä lähtökohtia ja positiivia siemeniä, esim. yksi positiivinen ajatus tai rauhan hetki voi kantaa pitkällekin ja kääntää elämää paremmille raiteille. Positiivisia lähteitä voi itse etsiä ja elämänsä suuntaa voi muuttaa. Aina voi alkaa rakentaa uudestaan, mitä tahansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Einstein myös näytti kieltä kuuluisassa hauskassa kuvassa. Ehkä hän tarkoitti että nerous on jotain muuta kuin älyllistä rakentelutaitoa. Ja onhan arvoa huumorillakin. Ainakaan nauraessaan ihminen ei ajattele tavalliseen tapaan. Neronleimauksethan yleensä tulevat ikäänkuin salama tyhjältä taivaalta. Toki moni asia syntyy kovan työnkin tuloksena, suuret keksinnöt yleensä sattumalta jotain toista asiaa tutkittaessa.

        Kuintenkin aina siitä missä löytyy hyviä lähtökohtia ja positiivia siemeniä, esim. yksi positiivinen ajatus tai rauhan hetki voi kantaa pitkällekin ja kääntää elämää paremmille raiteille. Positiivisia lähteitä voi itse etsiä ja elämänsä suuntaa voi muuttaa. Aina voi alkaa rakentaa uudestaan, mitä tahansa.

        "Einstein myös näytti kieltä kuuluisassa hauskassa kuvassa."

        https://yle.fi/aihe/a/20-10001589

        Tuon pienen jutun mukaan Einstein näytti kieltään toimittajille kun nämä kärttivät kuuluisaksi tulleelta fyysikolta hymyä.


    • Anonyymi

      Mielenkiintoista

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kaikenlaisia ko septejahan sitä voi heittää. Jotkut pääsevät niillä maailma maineeseen. Mutta konsepti on aina rajallinen konsepti. Käsityskykymme on rajallinen. Ehkä kaikki on yhtä aikaa sekä määrätty että ei ole. Tai sitten 7 muuta vaihtoehtoa.


    • Anonyymi

      Tulevaisuus loppui vuoteen 2012 kun Mayojen kalenteri loppui.
      Nyt on olemassa vain tämä nyt hetki.

      • Anonyymi

        Tulevaisuus ehkä loppui, nyt elämme nykyhetkeä. 😉 Edelleen elää ajatuksia tapahtumien väistämättömyydestä.

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009738098.html

        "Näkemykseni on, että et välty kohtaloltasi. Jos on tarkoitus, että näin tapahtuu, niin näin tapahtuu."


    • Anonyymi

      > Jotta tulevaisuus voitaisiin ennustaa, niin tulevaisuuden täytyy olla ennalta määrätty.

      Oiekasti riittää, että tulevaisuus on ennalta tiedetty. Ei tarvitse välttämättä määrätä, kun tuntee riittävän hyvin tekijät.

    • Anonyymi

      > Jos ihminen pystyisi muuttamaan ennalta määrättyä käsikirjoitusta, ei voitaisi ennustaa tulevaisuutta, koska tulevaisuus muuttuisi ihmisen vapaan tahdon mukaan.

      Vaikka ihmisellä on vapaa tahto, voi silti olla mahdollista tietää mitä ihmiset tulevat tekemään, kun tuntee ihmiset riittävän hyvin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4609
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2341
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2217
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2069
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1632
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe