Elinkautisia jaetaan kuin karkkia!

Elinkautinen pitäisi antaa vain kaikkein törkeimmistä tapauksissa mutta nykyää sen saa sellaisistakin mitkä ennen meni tappoina.

"Erityistä raakuutta ja julmuutta" käytetään tässä mielivallassa, se lainkohta mahdollistaa elinkautisen vaikka ei olisi vakaata harkintaa.

Mikäli uhri kuolee heti on käsittämätöntä puhua erityisestä raakuudesta ja julmuudesta. Tällöin tulisi tuomita taposta, ei murhasta.

Jos kiduttaa toisen kuoliaaksi on murhatuomia paikallaan. Tälläisiin tapauksiin elinkautinen soveltuu erinomaisesti. Mutta jos uhri heti kuolee tai menettää tajuntansa on kohtuutonta tuomita murhasta.
372058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Mitä ihmeen mielivaltaa siinä on, että murhaajat pannaan vankilaan elinkaudeksi. Suomessa murhan määritelmä on kansainvälisesti erittäin korkealla. Raakuus ja julmuus kuvaa myös tekotapaa ei pelkästään uhrin kärsimyksiä.

Omasta mielestäni murhan määritelmää pitäisi laajentaa entisestään. Teot, joissa on vakaa tappamisen tahto pitäisi luokiella murhiksi. Tappo sitten olisi suunnilleen sitä, että lyödään kerran pari puukolla ja uhri kuolee. Sana tappaminen on nimenomana alunperin tarkoittanut lyömistä (vrt. tappelu). Tosin voisi myös säätää, että laittomasti kannettu ampuma- tai teräase tekisi teosta murhan.

Äänestä
  • Murhalla ja tapolla pitää olla ero ja se on harkinnan määrä. Jos joku vakaasti harkiten surmaa jonkun on elinkautinen oikea rangaistus. Mikäli pikaistuksissa ja kuolema on välitön niin en käsitä että se voisi olla murha, eihän siinä ole mitään "erityistä raakuutta tai julmuutta" jos uhri menehtyy välittömästi.

    Kas kun et vaadi taposta ja törkeästä pahoinpitelystä elinkautista. Niissäkin rikoksissa uhri on aivan yhtä kuollut kuin murhassa.

    Äänestä

  • murhasta? kirjoitti:

    Murhalla ja tapolla pitää olla ero ja se on harkinnan määrä. Jos joku vakaasti harkiten surmaa jonkun on elinkautinen oikea rangaistus. Mikäli pikaistuksissa ja kuolema on välitön niin en käsitä että se voisi olla murha, eihän siinä ole mitään "erityistä raakuutta tai julmuutta" jos uhri menehtyy välittömästi.

    Siihen yleensä liittyy törkeä pahoinpitely, uhri on kuitenkin aivan yhtä kuollut kuin harkitusti murhattukin.

    Koko jutun pointti on se että nykyisin saa tuomion taposta jos lyö puukolla kerran tai kaksi. Jos lyö kymmenen kertaa voi tulee murhasyyte vaikka uhri olisi heti menehtynyt. Mikä tässä on logiikka?

    Äänestä

  • kuolemantuottamuksesta kirjoitti:

    "Koko jutun pointti on se että nykyisin saa tuomion taposta jos lyö puukolla kerran tai kaksi. Jos lyö kymmenen kertaa voi tulee murhasyyte vaikka uhri olisi heti menehtynyt. Mikä tässä on logiikka?"

    Siinä on se logiikka, että jo kuolleen ihmisen mätkiminen puukolla edustaa jo raakuutta ja julmuutta tekijältään. Yksi tunnusmerkki siitä, toki muitakin on. Tuommoinen antaa kuvan tekijästä ja hänen mielenlaadustaan, uhrillehan asia on tietenkin ihan sama, jos ajattelee tunteettomasti ja kylmästi.

    Entäpä tuo että teko on harkittu, kuinka pitkä se harkinta-aika sinun mielestäsi pitäisi olla. Viikkoja, kuukausia?

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Tuon logiikan mukaan jos varastaa vainajan ruumishuoneelta ja iskee sitä lukuisia kertoja puukolla pitäisi tuomita vuosikausiksi linnaan "raakuudesta".

    Se on minun mielestäsi "erityistä raakuutta ja julmuutta" kun kiduttaa uhrinsa kuoliaaksi. Kai sinunkin mielestä tekijälle, joka pitkään kiduttaa uhriaan ja tarkoituksella aiheuttaa niin henkistä kuin ruumillistaki kärsimystä pitää antaa pidempi tuomio kuin sellaiselle jonka uhri kuolee heti?

    Vakaaa harkinta, ota siitä nyt selvää mutta kyllä se on vähintäänkin tunteja, ei minuutteja.

    Äänestä

  • kuolemantuottamuksesta kirjoitti:

    Siihen yleensä liittyy törkeä pahoinpitely, uhri on kuitenkin aivan yhtä kuollut kuin harkitusti murhattukin.

    Koko jutun pointti on se että nykyisin saa tuomion taposta jos lyö puukolla kerran tai kaksi. Jos lyö kymmenen kertaa voi tulee murhasyyte vaikka uhri olisi heti menehtynyt. Mikä tässä on logiikka?

    Jos lyö pikaistuksissaan kerran, se on hyvinkin luettavissa tapoksi....riippuu tietysti kyllä muistakin tapahtumaan johtaneista tekijöistä mutta kuitenkin.

    Jos lyö vaikka vähintään 10 kertaa niin silloin on kyllä ainakin tarkoitus varmistaa että uhrinsa myös kuolee, eikös? Eikö tässä ole tarpeeksi logiikkaa?

    Äänestä

  • kuollut pois kirjoitti:

    Tuon logiikan mukaan jos varastaa vainajan ruumishuoneelta ja iskee sitä lukuisia kertoja puukolla pitäisi tuomita vuosikausiksi linnaan "raakuudesta".

    Se on minun mielestäsi "erityistä raakuutta ja julmuutta" kun kiduttaa uhrinsa kuoliaaksi. Kai sinunkin mielestä tekijälle, joka pitkään kiduttaa uhriaan ja tarkoituksella aiheuttaa niin henkistä kuin ruumillistaki kärsimystä pitää antaa pidempi tuomio kuin sellaiselle jonka uhri kuolee heti?

    Vakaaa harkinta, ota siitä nyt selvää mutta kyllä se on vähintäänkin tunteja, ei minuutteja.

    "Tuon logiikan mukaan jos varastaa vainajan ruumishuoneelta ja iskee sitä lukuisia kertoja puukolla pitäisi tuomita vuosikausiksi linnaan "raakuudesta". "

    Höh, taas puhut eri asiasta. Noin jos toimit, niin mielisairaalaan vie tiesi, ja tuomion vainajan häpäisemisestä, mahdollisesti myös hautarauhan rikkomisesta. Joksi uskon että ruumishuonekin lasketaan. Mutta ketäänhän et ole surmannut.

    Mutta se että murhaa tehdessä käytetään "raakuutta ja julmuutta", asiaa ei katsota pelkästään uhrin kannalta, vaan myöskin kuinka tekijä tekosensa tekee.
    Uhrin kannalta kiduttaminen on ilman muuta raa´asti ja julmasti toteutettu.
    Uhrin kantilta kuolema on aina kuolema, mutta jos jo kuollutta mätkii vielä veitsellä se osoittaa tekijässä sitä sairasta ja vastenmielisti raakuutta joka täyttää murhan tunnusmerkit.

    "Vakaaa harkinta, ota siitä nyt selvää mutta kyllä se on vähintäänkin tunteja, ei minuutteja."

    Aivan varmasti minuuteissa ehdit miettiä mitä olet tekemässä, ja päätät mitä tehdä. Esimerkiksi tupakkapaussin aikana. Silloin teko osoittaa jo harkintaa, eli kun esimerkiksi sieltä tupakilta tulet ja rupeat märkimään veitsellä niin ilman muuta se on harkittua mätkimistä.

    Pikaistuksissa, ottaa lähimmän käteensä osuneen esineen ja iskee, kaula katkeaa kertalaakista. Verta on mökki täynnä, karmaiseva näky joten lienee murha?

    Jos olisi puukolla kerran sydämeen iskenyt, siisti ruumis, vähän verta, tappotuomio?

    Jos näin on niin aika omalaatuista tuo "oikeustiede".

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    "Tuon logiikan mukaan jos varastaa vainajan ruumishuoneelta ja iskee sitä lukuisia kertoja puukolla pitäisi tuomita vuosikausiksi linnaan "raakuudesta". "

    Höh, taas puhut eri asiasta. Noin jos toimit, niin mielisairaalaan vie tiesi, ja tuomion vainajan häpäisemisestä, mahdollisesti myös hautarauhan rikkomisesta. Joksi uskon että ruumishuonekin lasketaan. Mutta ketäänhän et ole surmannut.

    Mutta se että murhaa tehdessä käytetään "raakuutta ja julmuutta", asiaa ei katsota pelkästään uhrin kannalta, vaan myöskin kuinka tekijä tekosensa tekee.
    Uhrin kannalta kiduttaminen on ilman muuta raa´asti ja julmasti toteutettu.
    Uhrin kantilta kuolema on aina kuolema, mutta jos jo kuollutta mätkii vielä veitsellä se osoittaa tekijässä sitä sairasta ja vastenmielisti raakuutta joka täyttää murhan tunnusmerkit.

    "Vakaaa harkinta, ota siitä nyt selvää mutta kyllä se on vähintäänkin tunteja, ei minuutteja."

    Aivan varmasti minuuteissa ehdit miettiä mitä olet tekemässä, ja päätät mitä tehdä. Esimerkiksi tupakkapaussin aikana. Silloin teko osoittaa jo harkintaa, eli kun esimerkiksi sieltä tupakilta tulet ja rupeat märkimään veitsellä niin ilman muuta se on harkittua mätkimistä.

    Mielestäsi on siis aivan oikein että tuntikausia uhriaan kiduttanut murhaaja saa saman tuomion kuin uhrinsa välittömästi, pikaistuksissa tappanut mikäli hän erehtyy lyömään tarpeeksi monta kertaa esim. puukolla. Mikäli näin niin oikeustajusi on hieman omalaatuinen.

    Kuinka monta kertaa muuten pitää lyödä että teko muuttuu murhaksi, viisi, kymmenenen...?

    Äänestä

  • kiitän jo etukäteen vastauk... kirjoitti:

    Kyllä vesurilla kaulan katkaiseminen osoittaa enemmän raakuutta, julmuutta ja kylmäverisyyttä kuin pukolla pistäminen, mutta tämmöinenhän on oikeuden päätettävissä. Eli on liukuva käsite.

    Tässä kissajutussa murhan tunnusmerkistön täytti myös tuo harkittu veitsenkäyttö.

    "Mielestäsi on siis aivan oikein että tuntikausia uhriaan kiduttanut murhaaja saa saman tuomion kuin uhrinsa välittömästi, pikaistuksissa tappanut mikäli hän erehtyy lyömään tarpeeksi monta kertaa esim. puukolla. Mikäli näin niin oikeustajusi on hieman omalaatuinen."

    Eli ilman muuta kiduttaja tekee murhan.

    Mutta jos tällä tarkoitat taas kissajuttua: "... välittömästi, pikaistuksissa tappanut mikäli hän erehtyy..."
    Murhaajahan ei mäiskinyt veitsellä pikaistuksissa, vaan mietittyään ja harkittuaan asiaa ensin. Siinä vaiheessa uhri oli jo puolustuskyvytön, eikä riita voinut enää olla päällä.

    Teko on paljon kiinni sattumasta.
    Jos käteen sattuu pieni tai tylsä puukko tai tekijä on heikko, teko kestää kauan ja tuomio murha.
    Päin vastaisessa tapauksessa tappo. Menikö oikein?
    Jos tarttuu teräaseeseen vahingoittaakseen toista tavalla, mistä seurauksena voi olla kuolema, rangaistus pitäisi olla aina sama.
    Tälläisen lain takia tekijä voi suorittaa teon niin varman päälle, että uhri kuolee heti ja tekijä saa pienemmän tuomion. Mitä järkeä?

    Äänestä

  • murhasta? kirjoitti:

    Murhalla ja tapolla pitää olla ero ja se on harkinnan määrä. Jos joku vakaasti harkiten surmaa jonkun on elinkautinen oikea rangaistus. Mikäli pikaistuksissa ja kuolema on välitön niin en käsitä että se voisi olla murha, eihän siinä ole mitään "erityistä raakuutta tai julmuutta" jos uhri menehtyy välittömästi.

    Kas kun et vaadi taposta ja törkeästä pahoinpitelystä elinkautista. Niissäkin rikoksissa uhri on aivan yhtä kuollut kuin murhassa.

    Erityinen raakuus voi liittyä myös tekotapaan, esim. jos silmittömästi lyö puukolla toista ei pidä saada alennusta vain, koska uhri sattui kuolemaan ensimmäiseen iskuun.

    Miten uhri on kuollut törkeässä pahoinpitelyssä? Jso uhri kuiolee törkeään pahoinpiteölyyn se pitäisi aina olla tappo tai murha. Mielestäni törkeän pohoinpitelyn ja kuolemantuottamuksen yhdistelmä on käsittämätön.

    Äänestä

  • kuolemantuottamuksesta kirjoitti:

    Siihen yleensä liittyy törkeä pahoinpitely, uhri on kuitenkin aivan yhtä kuollut kuin harkitusti murhattukin.

    Koko jutun pointti on se että nykyisin saa tuomion taposta jos lyö puukolla kerran tai kaksi. Jos lyö kymmenen kertaa voi tulee murhasyyte vaikka uhri olisi heti menehtynyt. Mikä tässä on logiikka?

    Logiikka on siinä, että nämä ovat tekoina hyvin erilaisia. Useasti lyöminen on erityisen raakaa vaikka uhri sattuisikin kuolemaan heti. Seurausvastuuperiaatteesta luovuttiin virallisesti 1970. Siis teon tuomittavuuden määräävin seikka ei ole seuraus vaan itse teko. (Toki seurauskin vaikuttaa erityisesti teon ja yrityksen välillä).

    Parempi toki olisi, jos vakaa tappamisen tahto kirjattaisiin selkeästi lakiin.

    Jo selvästi kuolleen ihmisen lyöminen on toki eri asia. Se on hautarauhan häpäisy.

    Äänestä

  • kiitän jo etukäteen vastauk... kirjoitti:

    Mielestäsi on siis aivan oikein että tuntikausia uhriaan kiduttanut murhaaja saa saman tuomion kuin uhrinsa välittömästi, pikaistuksissa tappanut mikäli hän erehtyy lyömään tarpeeksi monta kertaa esim. puukolla. Mikäli näin niin oikeustajusi on hieman omalaatuinen.

    Kuinka monta kertaa muuten pitää lyödä että teko muuttuu murhaksi, viisi, kymmenenen...?

    Mitä outoa siinä on, että molemmat saavat elinkautisen. En ymmärrä miksi murha-tuomoissa pitäisi tehdä mikrosäätämistä eri pahuusasteiden välillä. Saahan yhden murhannut saman kuin sata ihmistä murhannut. Erot voidaan tarvittaessa ottaa huomioon ehdonalaiseen pääsyssä.

    Nykyään oikeuksilla on taipumus ajatella, että maksmia ei saa antaa, koska teko voidaan tehdä vielä törkeämmin. Tämä on täysin älytön ajatus, joka keinotekoisesti rajoittaa rangaistusskaalaa ja johtaa minimaalisiin tuomioihin.

    Äänestä

Jos vielä haet tuota tapausta, jossa teon syynä oli "kun se uhkasi tappaa kissat" niin kyllä olisi maailman kirjat sekaisin jos sellaista edes mietittäisiin lieventävänä asianhaarana.
Tai jos humalatila olisi lieventävä.
Henkirikos on niin vakava rikos, että ainoastaan todistettu itsepuolustus käy tuomion lievennykseksi.

Mikä tästä maailmasta tulisi, jos eläinten henki (joita tässä ei edes menetetty) olisi rinnastettavissa ihmiselämään? Silloinhan käytäisiin oikeutta, jossa eläimen tappajalle langetettaisiin vuosikausien tuomioita tapoista ja murhista. Toki eläinsuojelurikkomuksista tuomioita annetaan, mutta toisenlaisia.

Ja vaikka eläin olisi kuinka rakas ja "perheenjäsen", kyllä ajatusmaailmassa jokin on vinksallaan ja pahasti jos sellaisen henkeä uhkailleelta otetaan elämä pois.

Tuo kyseinen tapaus täyttää murhan tunnusmerkistön raakuudessaan ja julmuudessaan.
Eli ei siinä äkkipikaisuudesta ollut kyse. Mies kävi parvekkeella tupakalla, tuli sen jälkeen pistelemään vielä puukolla jo kuollutta uhria.

Jos kissojen uhkailu oli tämän syynä, niin ilman muuta elinkautinen, ja toviksi mielisairaalaan.

Äänestä
  • USA:ssa saa kovia tuomioita, vaikka ei olisi tehnyt mitään. Mustille annetaan tuomioita kaiken varalta. Jos tarpeeksi härsyttää juovuksissa olevaa, saa kyllä vähintään turpiinsa. Mitä hyödyttää laittaa loppuiäkseen vankilaan tavallisia ihmisiä, jotka joku hullu myrkyttäjä on saanut pimahtamaan tilapäisesti.

    Äänestä

  • hyvin muualle kirjoitti:

    USA:ssa saa kovia tuomioita, vaikka ei olisi tehnyt mitään. Mustille annetaan tuomioita kaiken varalta. Jos tarpeeksi härsyttää juovuksissa olevaa, saa kyllä vähintään turpiinsa. Mitä hyödyttää laittaa loppuiäkseen vankilaan tavallisia ihmisiä, jotka joku hullu myrkyttäjä on saanut pimahtamaan tilapäisesti.

    Eihän tuo ole mikään vastaus, pysytään nyt asiassa.

    "USA:ssa saa kovia tuomioita, vaikka ei olisi tehnyt mitään. Mustille annetaan tuomioita kaiken varalta."

    Tässä tapauksessa mistä puhutaan nyt kuitenkin on tehty jotain, eli surmattu ihminen julmasti ja tunteettomasti. Tässä tapauksessa ei tuomiota annettu "kaiken varalta" vaan selviin ja kiistattomiin näyttöihin perustuen.
    Tuo kirjoittamasi ei liity asiaan mitenkään, vaan menee viisastelun puolelle.

    " Jos tarpeeksi härsyttää juovuksissa olevaa, saa kyllä vähintään turpiinsa. Mitä hyödyttää laittaa loppuiäkseen vankilaan tavallisia ihmisiä, jotka joku hullu myrkyttäjä on saanut pimahtamaan tilapäisesti."

    Hullu myrkyttäjä? Eihän kukaan edes myrkyttänyt mitään. Toisekseen, vaikka olisikin myrkyttänyt niin järjettömyyksiinhän tämä maailma menee jos oman käden oikeudella noin naurettavan syyn takia riistetään ihmiseltä elämä. Ja sitä vielä puolustellaan. Tuollainen "tilapäinen pimahtaminen" ilman muuta täytyy rangaista vankeudella, elinkautisella sellaisella.

    Äänestä

Jos tappaa toisen tahallaan on elinkautinen ihan oikea rangaistus. Rosvot linnaan ja maassa rauha!

Äänestä
  • hengenriisto. Niin laissa nykyään sanotaan. Mitäs eroa sitten enää olisi tapolla ja murhalla vai olisivatko kaikki murhaajia? Tulisiko Amerikan meininki, ensimmäisen asteen murha, toisen asteen...

    Äänestä

  • Samaa mieltä. Kyllä tuntuu saivartelulta tehdä asteikkoa rikoksista alhaisimmalle, toisen ihmisen hengen riistämiselle.

    Tapa mikä hyvänsä, jos tällainen teko näytetään toteen, elinkautinen pitäisi tulla AINA. Väh. 20 vuotta ja ihan karua koppia.

    Äänestä

  • Tappo, tahallinen kirjoitti:

    hengenriisto. Niin laissa nykyään sanotaan. Mitäs eroa sitten enää olisi tapolla ja murhalla vai olisivatko kaikki murhaajia? Tulisiko Amerikan meininki, ensimmäisen asteen murha, toisen asteen...

    Kaikille murhaajille elinkautinen, pahimmille elinkautinen ilman armahdusmahdollisuutta.

    Äänestä

  • Oikeusmies kirjoitti:

    Kaikille murhaajille elinkautinen, pahimmille elinkautinen ilman armahdusmahdollisuutta.

    Armahdusmahdollisuuden rajoittaminen on kyllä täysin mahdoton ajatus.

    Äänestä

Ilmeisesti pitää olla melkoisen raaka ja pitkitetty veriteko ennen kuin mielestäsi olisi aiheellista laittaa tällainen tekijä elinkautiseen?

Saa sellaisen käsityksen kirjoituksestasi että vaikka kuinka teko olisi harkittu ja suunniteltua sekä toteutettu ihan täydessä ymmärryksessäkin vaikkapa periaatteella että "kunhan se vain hengiltä saadaan", niin jos vain uhri kuolee heti niin teon pitäisi olla vain tappo eikä murha?

Äänestä
  • Vertailun vuoksi:
    Paljon on murhaajia luokiteltu tappajiksi. Kanaali-Koskinen on hyvä esimerkki, tappanut 4 ihmistä ilman mitään syytä. Miksi sarjatappajat eivät saa elinkautista raaoista teoistaan?
    Kyllä joku muukin voi olla samassa tilassa kuin Koskinen, mutta on liian yksinkertainen, ettei ymmärrä tai saa kunnon asianajajaa, jonka kulut maksaa yhteiskunta. Ehkä naistuomarit rakastavat Koskista, joka tappaa miehiä.

    Äänestä

  • sarjassa kirjoitti:

    Vertailun vuoksi:

    varten on pyttytuomio, millä tarkoitetaan vaarallisen rikoksenuusijan eristämistä pakkolaitokseen.

    Pakkolaitokseen eristetty saattaa tosiasiassa lusia pidempään kuin tuomionsa samaan aikaan aloittava elinkautisvanki. Laki vaarallisista rikoksenuusioista tosin muuttuu uuden vankeuslain myötä lokakuun alussa.

    Äänestä

  • Koskisia kirjoitti:

    Suomessa ei varmaan kohta saa edes laittaa rosvoja vankilaan kun se loukkaa niiden ihmisoikeuksia.

    Äänestä

sinut heti harkitusti ampumalla ja saisi siitä vain tuomion taposta...kuolithan heti...idiootti...

Äänestä

siis saadaan karkkia!

(Aiemmin vain vettä ja leipää, jos sitäkään)

Äänestä

murhia vai tappoja?

Äänestä
  • Minusta Bodom on hankala siinä mielessä, että ihan tarkkaan ei tiedetä tapahtumien kulkua.

    Jos tekijöitä on vain yksi, niin ensimmäinen veriteko voisi olla tappo, mutta eikö kaksi muuta olisi jo murhia, koska niiden täytyisi olla jo harkittuja?
    Samoin Irmelin ylenmääräinen mätkiminen puukolla osoittaa julmuutta ja raakuutta.

    Jos tekijöitä olisi kaksi, niin silloin pitäisi määritellä kumpi teki mitäkin.

    Oikeudessa syyttäjä syytti kolmesta murhasta, koska muuta vaihtoehtoa ei ollut.
    Tappoina rikokset olisivat olleet jo vanhentuneita, ja homma olisi lätsähtänyt siihen. Tappoja olisi turha edes oikeudessa puida, eikä asiaa olisi otettu edes käsiteltäväksi.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Minusta Bodom on hankala siinä mielessä, että ihan tarkkaan ei tiedetä tapahtumien kulkua.

    Jos tekijöitä on vain yksi, niin ensimmäinen veriteko voisi olla tappo, mutta eikö kaksi muuta olisi jo murhia, koska niiden täytyisi olla jo harkittuja?
    Samoin Irmelin ylenmääräinen mätkiminen puukolla osoittaa julmuutta ja raakuutta.

    Jos tekijöitä olisi kaksi, niin silloin pitäisi määritellä kumpi teki mitäkin.

    Oikeudessa syyttäjä syytti kolmesta murhasta, koska muuta vaihtoehtoa ei ollut.
    Tappoina rikokset olisivat olleet jo vanhentuneita, ja homma olisi lätsähtänyt siihen. Tappoja olisi turha edes oikeudessa puida, eikä asiaa olisi otettu edes käsiteltäväksi.

    Käräjäoikeuden vapauttavan päätöksen jälkeen on lähdettävä siitä lähtökohdasta, että murhaaja on ulkopuolinen. Lisäksi silminnäkijät näkivät ulkopuolisen, jota nimitettäköön A:ksi.
    Koska A:lla oli mukanaan puukko ja lyömäväline, on hän lähtenyt liikkeelle harkitusti ja vakaassa mielessä tappaa joku. Kyseessä on siis kolmoismurha ja neljännen yritys.

    Äänestä

  • päätöksen perusteella kirjoitti:

    Muuten olen samaa mieltä, mutta aseena on voitu käyttää Boismanin puukkoa joka on kateissa, lyömäaseena kiveä tai jotain muuta paikalta löytynyttä.
    Eli aseet ei välttämättä ole olleet murhaajan mukana.

    Äänestä

  • andiamo kirjoitti:

    Muuten olen samaa mieltä, mutta aseena on voitu käyttää Boismanin puukkoa joka on kateissa, lyömäaseena kiveä tai jotain muuta paikalta löytynyttä.
    Eli aseet ei välttämättä ole olleet murhaajan mukana.

    Ei kai vielä ole edes voitu todeta murhaajien määrää. Onhan heitä voinut olla vaikka kolmekin.
    Tosin silloin jo olisi luullut tapahtumapaikalle jääneen jotain jälkiäkin joukkiosta.
    Ei kai ole pystytty edes selvittämään sitä, missä järjestyksessä uhrit on murhattu, siis kuka ensin ja ketkä seuraaviksi ja missä välissä jo kuollutta tyttöuhria on vielä puukoteltu.

    Äänestä

  • useita kirjoitti:

    A on seurannut tapahtumia teltalla ja todettuaan telttailijoiden nukkuvan sikeästi katkaisee puukollaan teltan narut (tuskin Boismanin puukko oli teltan ulkopuolella) ja alkaa mätkiä uhreja kuoliaaksi (lyöntien voimakkuudesta voi päätellä, että mukana on täytynyt olla kättä pidempi lyömäväline). Tekijöitä on täytynyt ollut yksi, koska tekijän on täytynyt olla hyvin häiriintynyt. Olihan toiselta tytöltä riisuttu housut ja paikalta löytyi ulkopuolisen spermaa rätissä.

    Äänestä

  • tapahtunutta kirjoitti:

    Kirjoitit:
    "Tekijöitä on täytynyt ollut yksi, koska tekijän on täytynyt olla hyvin häiriintynyt."
    En nyt ihan ymmärtänyt. Tarkoititko sitä, että tekijöitä oli yksi sen vuoksi, että kaksi häiriintynyttä ei pystyisi työskentelemään yhteen niin, että toinen puukottelisi ja toinen mätkisi kivellä.
    Oliko muuten niin, että ainakin poikauhria oli ensin puukotettu ja samantien kovasti kolautettu päähän?

    Äänestä

  • murhaajaa kirjoitti:

    1. Silminnäkijöiden mukaan niemellä liikkui yksi vaaleahiuksinen mies
    2. NG:n hypnoosilausunnon ja sen mukaan tehdyn kuvan mukaan paikalla oli samannäköinen mies
    3. Pervessillä käytöksellä tarkoitan murhaajan seksihommia paikalla. Mitä? Runkkaatko sinä kaverisi nähden? Tuntemattoman spermaa!!
    4. Suomessa oli sellainen hiippari, joka sopii rooliin ja pystyi tekemään aikaisempansa kokemuksensa perusteella hirveitä

    Äänestä

Elinkautisia pitäisi antaa enemmän!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettelevä kirjoitti:

Elinkautinen pitäisi antaa vain kaikkein törkeimmistä tapauksissa mutta nykyää sen saa sellaisistakin mitkä ennen meni tappoina.

"Erityistä raakuutta ja julmuutta" käytetään tässä mielivallassa, se lainkohta mahdollistaa elinkautisen vaikka ei olisi vakaata harkintaa.

Mikäli uhri kuolee heti on käsittämätöntä puhua erityisestä raakuudesta ja julmuudesta. Tällöin tulisi tuomita taposta, ei murhasta.

Jos kiduttaa toisen kuoliaaksi on murhatuomia paikallaan. Tälläisiin tapauksiin elinkautinen soveltuu erinomaisesti. Mutta jos uhri heti kuolee tai menettää tajuntansa on kohtuutonta tuomita murhasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu