Kansa sanoi ei

Niinistön oikeat kannatuslukemat on ensimmäisen kierroksen lukemat.
Kaikki, mikä tuli lisää toiselle kierrokselle, ei ole ääniä Niinistölle, vaan ääniä Halosta vastaan.
Muutenkaan ei Niinistö tupakkaa ja päihteitä käyttävänä naisia pelottavana kummajaisena olisi ollut sopiva presidentti.
Presidentillä tulee olla edustava puoliso, Niinistö ei enää koskaan saa sellaista.
17513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Niinistön todellinen kannatus on tosiaan se kannatus, jonka hän sai ensimmäisellä kierroksella.
Sen jälkeen tulleet äänet on Halosta vastaan suunnattuja ääniä Niinistön ensimmäisen kierroksen "oikeaa" kannatusta.
Niinistö oli siis kakkosvaihtoehto ja hätävara hyvin monelle toisella kierroksella.
Halosen ei tarvinnut toisella kierroksella saada kuin hieman lisä-ääniä ensimmäisen kierroksen äänestäjiensä lisäksi.
Halonen oli selkeä kansan valinta ensimmäisen kierroksen perusteella.
Oli täysin selvää, että Niinistö ei tule saamaan itselleen niin paljoa ääniä ensimmäisen kierroksen jälkeen, että hän voittaisi.

Äänestä

Aivan yhtä sairasta touhua kun halostraumaisten jotkut kirjoittelut.,

Äänestä
  • Saa täällä sättiä Niinistöäkin, kun Halosvammaisten suunsoittokaan ei lopu.
    Jos häiritsee, ei kannata lukea kumpiakaan.

    Äänestä

Halonen poltaa salaa tupakkaa, nostelee samppanjalaseja ja lipittää tiettyä viiniä salonkivaunussaan. Tunnettu tosiasia on, että nainen kestää heikommin alkoholia kuin mies. Presidentin tulee olla edustava niin fyysisesti kuin henkisestikin. Sekin on katsojan silmissä ja korvien välissä tapahtuva sähkökemiallinen prosessi. Se, onko Arajärvi edustava puoliso tai saako/ottaako Niinistö joskus puolison, ei ole välttämättä presidenttipalstan kirjoittajien vallassa.

Summa summarum: kirjoituksesi oli täyttä potaskaa alusta loppuun, mutta jatka kirjoitusharrasteluasi, onhan se hyvää ajankulua ja pitää aivot vetreempinä.

Äänestä
  • kun sain asiantuntijan vihjeen, että potaskan kirjoittaminen pitää aivot vetreämpinä.
    Luulen muuten, että Niinistön vaimoasiat ovat palstan kirjoittajien päätettävissä yhtä paljon kuin sinulla on tiedossasi, että Halonen polttaa tupakkaa ja naukkailee tietynmerkkistä viiniä salonkivaunussaan.

    Äänestä

  • Niinistö esitti aikanaan, että nuoret työntekijät tullessaan työelämään sopisivat itse työehdoistaan (kokemattomana).
    Tämä oli se perusidea. Asia ei kuitenkaan saanut kovin suurta kannatusta, koska työpaikoille olisi syntynyt kahdet työmarkkinat.
    Miksi Niinistö halusi nuoret työehtosopimusten ulkopuolelle?

    Äänestä

.. eli perusteluittesi mukaan lähes puolet äänestäneistä oli Halosta vastaa..!

Äänestä
  • Vaan Niinistölle annetuista äänistä oli noin puolet annettu Halosta vastaan, ei Niinistön puolesta.

    Äänestä

  • LLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLL kirjoitti:

    Vaan Niinistölle annetuista äänistä oli noin puolet annettu Halosta vastaan, ei Niinistön puolesta.

    Vaan Haloselle annetuista äänistä oli noin puolet annettu Niinistöä vastaan, ei Halosen puolesta.

    Äänestä

  • VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV... kirjoitti:

    Vaan Haloselle annetuista äänistä oli noin puolet annettu Niinistöä vastaan, ei Halosen puolesta.

    Koska ensimmäisen kierroksen ääniä voidaan pitää "aitoina", ehdokkaalle "oikeasti" annettuina ääninä, Halosella oli sellaisia ääniä ensimmäisen kierroksen jälkeen jo 46,3%.
    Niinistöllä vain reilut parikymmentä prosenttia.

    Äänestä

  • VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV... kirjoitti:

    Vaan Haloselle annetuista äänistä oli noin puolet annettu Niinistöä vastaan, ei Halosen puolesta.

    22.2% Niinistöä enemmän..
    Kirjoittanut: sale selkeä häviäjä 5.7.2006 klo 20.57

       Vasemmiston ehdokas Tarja Halonen voitti presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen 1 397 030 äänellä, mikä oli 46,3 prosenttia hyväksytyistä äänistä. Hän sai suurimman äänimäärän kaikissa maan 15 vaalipiirissä. Kolmessa vaalipiirissä hän sai enemmän kuin puolet äänistä; Ahvenanmaan maakunnan (69,4 %), Satakunnan (52,2 %) ja Hämeen vaalipiirissä (50,0 %). Halonen oli virallisesti SDP:n ehdokas, mutta myös Vasemmistoliitto ilmoitti julkisesti tukevansa Halosta.
    Halosen kannatus oli 22,2 prosenttiyksikköä (671 164 ääntä) suurempi kuin vaalissa toiseksi tulleen Sauli Niinistön kannatus.
    Edelliseen presidentinvaaliin verrattuna Tarja Halosen kannatus oli 6,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuonna 2000.
    Eduskuntavaaleissa 2003 SDP:n ja VAS:n yhteenlaskettu kannatus oli 34,4 %, joten Tarja Halosen kannatus ylitti nyt selkeästi hänen taustapuolueidensa yhteenlasketun kannatuksen vuonna 2003.

    Äänestä

  • per ehdokas kirjoitti:

    ------Halosen kannatus oli 22,2 prosenttiyksikköä (671 164 ääntä) suurempi kuin vaalissa toiseksi tulleen Sauli Niinistön kannatus.---------

    Äänestä

  • 22,2% enemmän! kirjoitti:

    ------Halosen kannatus oli 22,2 prosenttiyksikköä (671 164 ääntä) suurempi kuin vaalissa toiseksi tulleen Sauli Niinistön kannatus.---------

    ..että lopullisessa vaalissa Halosen vastustus oli lähes 50%.. Veikkaan, että Halosen prosentit olisivat ollet lähes samat olisi vastaehdokkaana ollut kuka tahansa..

    Äänestä

  • Tasapuolisuutta kirjoitti:

    ..että lopullisessa vaalissa Halosen vastustus oli lähes 50%.. Veikkaan, että Halosen prosentit olisivat ollet lähes samat olisi vastaehdokkaana ollut kuka tahansa..

    niinistöllä oli jonkin verran omaakin kannatusta.
    Kaikki äänet, jotka niinistö sai toisella kierroksella, ei olleet Halosta vastaan suunnattuja.
    Ei niinistökään nyt niin onneton tunari ollut, ettei hänellä olisi lainkaan omaa kannatusta ollut.
    Sitä oli suunnilleen se määrä, joka hänelle ensimmäisellä kierroksella mitattiin vaalissa.
    Toisella kierroksella hän oli lisä-äänien osalta pelkkä varamies ja/tai halosvammaisten protestiäänten saalistaja.
    Halosella oli kannatusta melkein riittävästi valituksi tulemiseen jo ensimmäisellä kierroksella, joten hän ei ollut toisellakaan kierroksella monellekaan niin selkeä kakkosvaihtoehto kuin niinistö.
    Siksi ensimmäinen kierros osoitti jo, mikä on ehdokkaiden kannatus.
    Halosella siis kannatusta yksinään melkein enemmän kuin seitsemällä muulla yhteensä.
    niinistö oli hätäpas..hätävara sitten toisella jengalla.

    Äänestä

  • öäööäöäöäöäöäöäöäöäöäöäöäöäöä kirjoitti:

    ymmärtää.. Tietysti jokaisella ehdokkaalla on oma pohja kannatus, mutta Halosen tapauksessa vastaehdokas, oli kuka tahansa, saa Halosta vastustavia ääniä..

    Äänestä

  • Tasapuolisuutta kirjoitti:

    ymmärtää.. Tietysti jokaisella ehdokkaalla on oma pohja kannatus, mutta Halosen tapauksessa vastaehdokas, oli kuka tahansa, saa Halosta vastustavia ääniä..

    Halosen pohjakannatus oli melkein yhtä suuri kuin seitsemän vastaehdokkaan yhteensä.
    Niinistöllä noin puolet siitä.
    Halosta vastaan tai häntä toissijaisena ehdokkaana ei äänestänyt Halosen alkuperäiset kannattajat, joiden ei tarvinnut myöskään vaihtaa ehdokasta toisella kierroksella niin kuin kuutta pudonnutta äänestäneiden piti tehdä.
    Näiden pudonneiden ehdokkaiden äänestäjät, jotka äänestivät Niinistöä toisella kierroksella, äänet oli Halosta vastaan ja/tai Niinistölle toissijaisena ehdokkaana annettuja.
    Eli Niinistön kannatus mitattiin jo ensimmäisellä kierroksella.
    Se oli 22,2%-yksikköä Halosta heikompi.

    Niinistö jää historiaan miehenä, joka kieltäytyi 2000 asettumasta ehdolle, vekslasi julkisen tukensa kanssa niin, että ilmoitti jostain syystä vaalien jälkeen äänestäneensä Ahoa.
    2006 vaaleissa Niinistö kerjäsi itse keskustan julkista tukea tullakseen valituksi naurettavan falskilla työväkiteemallaan ja hävisi vaalit, vaikka kampanjaa käytiin ennennäkemättömällä Haloseen kohdistuvalla solvaus- ja valehtelukampanjalla joka puolella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Niinistölle kirjoitti:

Niinistön oikeat kannatuslukemat on ensimmäisen kierroksen lukemat.
Kaikki, mikä tuli lisää toiselle kierrokselle, ei ole ääniä Niinistölle, vaan ääniä Halosta vastaan.
Muutenkaan ei Niinistö tupakkaa ja päihteitä käyttävänä naisia pelottavana kummajaisena olisi ollut sopiva presidentti.
Presidentillä tulee olla edustava puoliso, Niinistö ei enää koskaan saa sellaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu