Kun täällä keskustelupalstalla näkyy paljon vl:läisiä kirjoittelevan, niin haluaisin esittää kysymyksen. Miksi lapsettomiin pariskuntiin on niin vaikea suhtautua kanssasisarena ja -veljenä siionissa?
Vl:n toiminta on hyvin lapsikeskeistä. Jeesuksen opetus lapsen asemasta Jumalan valtakunnassa korostuu erityisesti saarnoissa ja toiminnassa. Kristittyjen joukko on myös hyvin lapsi ja nuorisovoittoista. Suurin osa kahvipöytäkeskusteluista käydään lapsista lapsiperheiden kanssa keskenään. Harvemmin mistään muusta. Kun lapsettomana liikkuu ry:n toiminnassa, tuntee itsensä usein ulkopuoliseksi. Vaikka yrittää tutustua ihmisiin, niin siitä tehdään vaikeaa toiselta puolen juuri tämän puutteellisen seikan vuoksi. Joskus se saa mielen murheelliseksikin. Näennäistä maskeerausta on ollut havaittavissa, kun esim. isät ja äidit leirejä on muutettu aviopuolisoleireiksi. Kuitenkin leireillä puhutaan isistä ja äideistä enemmän kuin aviopuolisoista ja harvoin muistetaan niitä lapsettomia tai leskejä, jotka ovat leireille rohkaistuneena tulleet. Myös saarnoissa puhutaan enemmän lohdutuksen sanoja lapsiperheille kuin seurakunnalle yleensä. Hyvin suuren osan saarnaajien puheita kuunnellessa ei tunnu muita seurapenkissä istuvankaan kuin isiä, äitejä, lapsia ja nuoria. Näiden tuntemuksien takana on varmasti myös yksinäiset uskovaiset. Kaikkein kipeimpiä raamatun tulkintoja ovat olleet ne, ettei ihminen ole mitään, ennenkuin on lapsi/-a. Myöskin SRK:n sivuilla oli taannoin lause, jossa ohjeistettiin, että lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden tulisi olla ihmisiä, joilla on omia lapsia. Perusteluina käytettiin sitä, että he tietävät miten toimia heidän kanssaan. Nyt tuo kyseinen lause on näytetty poistettavan.
Joskus puheet isistä ja pojista tai äideistä ja tyttäristä tuntuvat korostuneilta, aivan kuin yritettäisiin viestiä, että tietyt kuviot ovat vain tietynlaisten ihmisten heiniä. Se tekee surulliseksi. Mielestäni se ei riitä, että näennäisesti maskeerataan leirien tai ohjelmien nimiä, vaan muutoksen olisi lähettävä syvemmältä asenteista. Jeesus opetti omilla vertauksillaan ja esimerkeillään, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita ja jokaista meitä tarvitaan. Myös rakkauden vertauksissa on opetettu, että rakasta lähimmiäisiäsi kuin itseäsi.
Lapsiperheiden vanhempina minä näkisin mahdollisuutena tutustua lapsettomiin pariskuntiin. Se voisi tuoda perspektiiviä ja helpotusta myös omaan elämään vaikeuksienkin keskelle. Muutakin puhuttavaa on kuin lapset ja lapsista voi puhua myös lapsettomien kanssa.
Vl:n toiminta on hyvin lapsikeskeistä. Jeesuksen opetus lapsen asemasta Jumalan valtakunnassa korostuu erityisesti saarnoissa ja toiminnassa. Kristittyjen joukko on myös hyvin lapsi ja nuorisovoittoista. Suurin osa kahvipöytäkeskusteluista käydään lapsista lapsiperheiden kanssa keskenään. Harvemmin mistään muusta. Kun lapsettomana liikkuu ry:n toiminnassa, tuntee itsensä usein ulkopuoliseksi. Vaikka yrittää tutustua ihmisiin, niin siitä tehdään vaikeaa toiselta puolen juuri tämän puutteellisen seikan vuoksi. Joskus se saa mielen murheelliseksikin. Näennäistä maskeerausta on ollut havaittavissa, kun esim. isät ja äidit leirejä on muutettu aviopuolisoleireiksi. Kuitenkin leireillä puhutaan isistä ja äideistä enemmän kuin aviopuolisoista ja harvoin muistetaan niitä lapsettomia tai leskejä, jotka ovat leireille rohkaistuneena tulleet. Myös saarnoissa puhutaan enemmän lohdutuksen sanoja lapsiperheille kuin seurakunnalle yleensä. Hyvin suuren osan saarnaajien puheita kuunnellessa ei tunnu muita seurapenkissä istuvankaan kuin isiä, äitejä, lapsia ja nuoria. Näiden tuntemuksien takana on varmasti myös yksinäiset uskovaiset. Kaikkein kipeimpiä raamatun tulkintoja ovat olleet ne, ettei ihminen ole mitään, ennenkuin on lapsi/-a. Myöskin SRK:n sivuilla oli taannoin lause, jossa ohjeistettiin, että lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden tulisi olla ihmisiä, joilla on omia lapsia. Perusteluina käytettiin sitä, että he tietävät miten toimia heidän kanssaan. Nyt tuo kyseinen lause on näytetty poistettavan.
Joskus puheet isistä ja pojista tai äideistä ja tyttäristä tuntuvat korostuneilta, aivan kuin yritettäisiin viestiä, että tietyt kuviot ovat vain tietynlaisten ihmisten heiniä. Se tekee surulliseksi. Mielestäni se ei riitä, että näennäisesti maskeerataan leirien tai ohjelmien nimiä, vaan muutoksen olisi lähettävä syvemmältä asenteista. Jeesus opetti omilla vertauksillaan ja esimerkeillään, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita ja jokaista meitä tarvitaan. Myös rakkauden vertauksissa on opetettu, että rakasta lähimmiäisiäsi kuin itseäsi.
Lapsiperheiden vanhempina minä näkisin mahdollisuutena tutustua lapsettomiin pariskuntiin. Se voisi tuoda perspektiiviä ja helpotusta myös omaan elämään vaikeuksienkin keskelle. Muutakin puhuttavaa on kuin lapset ja lapsista voi puhua myös lapsettomien kanssa.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Siionissa on myös paljon avioeroperheitä ja näiden perheiden lapsia ja nuoria. Huomioidaanko heitä mitenkään, muistetaanko heitä.
Totuus on se, että kaikki maailman ilmiöt koskettavat jollain tavoin myös vl-liikettä ja sen ihmisiä, mieti vaikka suviseurojen esirukouspyyntöjä, silti yksi ihanne vaan tuodaan esille. Aviopari ja iso perhe. Tosiasiassa silloin unohdetaan valtava määrä muunlaisessa tilanteessa eläviä. Eronneet, yksinäiset, lapsettomat, perheet, joissa vain osa on vl-uskossa, Avioerolapset ja heidän kipunsa.
sitä monesti itse lapsettomana pariskuntana ja vielä puolison ollessa epäuskoinen tuntee olonsa jollain lailla hyödyttömäksi eikä oikein tiedä, mihin "rantautua". Myös se tuntuu monesti pahalta, että puhutaan siitä kuinka suurin osa on uskovaisista kodeista lähtöisin ja kuinka hyvä asia se on. Onhan se todella hyvä asia, mutta jotenkin tulee niin ulkopuolinen olo, kun itse ei ole uskovaisesta kodista ja on joutunut näkemään kaikenlaista elämän varjopuolta, sellaista, mitä tavallinen uskovainen ihminen ei välttämättä koskaan voi kuvitella enkä haluakaan, että kenenkään tarvitsisi sellaisia kauheuksia kokea. Tarvitsisi todella rohkaisua ja tukea, kun muutenkin ollaan niin perhekeskeisiä ja itse on niin yksin.
Mutta tämä on ihmisten inhimillisyyttä enkä halua siitä uskomisen estettä tehdä. Kuitenkin jokainen ihminen on Jumalan edessä yhtä tärkeä ja sen tietävät myös perheelliset. Uskovaisina kaikki arvostavat toisiaan matkaystävinä. Olisi kuitenkin todella tärkeää, että saisi kontaktia monenlaisiin ihmisiin, koska ainakin minä olen hyvin yksinäisellä paikalla eikä ihmissuhteita oikein ole.
Kyllä minäkin lapsena mietin, että miksi koko ajan sanotaan että on ihanaa saada syntyä uskovaiseen perheeseen, vaikka perhe-elämämme oli aika kaoottista. Monet muutkin miettivät, kaikki elämän varjopuolet koskettavat myös vl-perheitä. Alkoholismi harvemmin, mutta esim.epäuskoinen puoliso saattaa olla alkoholisti.
Aikuinen ehkä käsittää että idylliä maalaillaan, mutta lapsi voi ajatella että "meidän perhe on siis AINOA huono, kaikilla muilla on täydellistä".
Ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu. Sinun kohdallasi tää kaikki vielä konkretisoituu; sekä lapsettomuus, että yksinäisyys. Useimmissa puheissa on korostettu sitä, että kukaan siionin laumasta ei pärjää yksin. Todellisuudessa ihmisiä siionissa jätetään yksin. Joillakin paikkakunnalle muuttaneilla tai parannuksen armon saaneilla on vaikea päästä sisään siioniin varsinkin, jos kyseessä on lapseton tai yksinäinen. Lapsiperheet otetaan riemulla vastaan ja nopeasti he ovat yhtä siinin kanssa: ollaan työvuorossa ja kyläillään keskenään.
Mä oon monesti miettiny sitä, että mikä minut pitää vl:na. Uskominen on yksinkertaista ilman hihhulitouhuja, saa olla oma itsensä ja on turva Jumalassa. Tällä hetkellä siionissa on ystäviä joihin tukeutua, mutta näiden ystävien eteen meni todella kauan aikaa. Myöskin siionin toimintaan on päässyt sisään, mutta siihenkin meni valitettavan pitkä aika. Todella moni lapsiperheellinen on juureutumisessa mennyt ohi. Myös tämä tekijä on pitänyt nyt uskossa kiinni.
Sanotaan, että uskominen ei ole helppoa kenellekään. Itse lisäisin, että se on kuin veitsenterällä liikkuvista. Jos lipsahdat, olet maailman oma. Juuri tämän vuoksi meidän uskovien pitäisi tukea toinen toista, jotta maailman himoilta välttyisimme ja uskomassa pysyisimme. Tämän noudattaminen vain tuntuu olevan enemmän sanoja kuin tekoja.
ovat hyvin kipeitä asioita, ehkä siksi niistä ei liiemmin puhuta? En tiedä. Mielestäni pitäisi puhua. Se on aivan totta, että isommassa siionissa varsinkin on todella vaikea päästä mukaan toimintaan. Sosiaaliset kuviot on osattava ensin tulkita oikein ja siinäpä vierähtää jo puoli vuotta. Kun sitä muutenkaan ei ole kovin sosiaalinen vaan enemmän omissa oloissaan ja harvojen kummajaisten kanssa viihtyvä, on tosiaan vaikea "soluttautua" ja ylipäätään jaksaa koko yltiösosiaalista ilmapiiriä.
Yltiösosiaalisuus johtunee siitä, että on isot perheet ja ihmiset saattavat tuntea toisensa perhekunnittain jo sukupolvien ajalta. Itselläni sellaista ei ole, koska suvussamme ei enää ole uskovaisia muita kuin yksi sisaruksistani. Olen paljon miettinyt, kuinka saada ongelmaan jokin ratkaisu. Pitäisi itsellä olla rohkeutta ja reippautta, mutta kun ei niin ei!
Omalla kohdallani ratkaisu saattaisi olla pienemmälle paikkakunnalle muutto, joka toisaalta ajatuksena kuitenkin ahdistaisi. Ongelmaa se ei kuitenkaan kollektiivisella tasolla poistaisi, koska en usko, että olen ainoa näin kokenut.
Olen myös joutunut kipeällä tavalla huomaamaan, että seurapuheissa hyvin harvoin muistetaan esim. meitä jonka aviopuoliso ei ole uskomassa. Ihanne on suuri, ehjä perhe. Niiden ihanneperheiden ystäväksi on tosi vaikea yleensä päästä. Kevyttä jutustelua on paljon, mutta syvällisyyttä on vaikea tavoittaa.
puhut. Samoja kokemuksia. Korostan, että puhun nyt kulttuurista, en varsinaisesti uskonasioista.
Samoin minä en ole onnistunut löytämään yhtään sellaista uskonystävää jokaolisi valmis käymään syvällisiä keskusteluja. Ei ylipäätään keskustelua synny muusta kuin perheasioista, tavaroiden hinnoista, lapsista ja rahasta, hankkimisesta, mistä mitäkin saisi halvimmalla.
Onko seurapenkissä yhtään joka lukee kirjoja, ja haluaisi jutella niiden ajatuksista, jotakuta joka kuuntelee musiikkia, pohtii poliittisen maailman asioita, Raamatun opetuksia tms. Ei ole tullut vastaan sellaista joka alkaisi kanssani näistä aihepiireitä juttelemaan, joku jolta saisi vastakaikua.
Minulel ei ry:n yleinen yhteinen puuhastelu riitä täyttämään elämän tarkoitusta.
... perustaa jokin yksinäisten ja elämäänsä syvällisempää sisältöä haluaville uskovaisille oma ryhmä, joka vaihtais ajatuksia netissä ja tapaisi esim. suviksien yhteydessä toisensa?
idea ollenkaan.
Juuri tuo, että ei löydy jutunjuurta oikein kenenkään kanssa, on tuttua minullekin. Kun ei millään osaa sanoa juuta tai jaata näihin lapsi-, hinta-, tavara-, loma-, sukulais- ja vaateasioihin. Ylipäätään sellainen tyhjänpäiväinen seurustelujutustelu ei oikein luonnista. Sitä kuitenkin olisi osattava näissä sosiaalisissa tilanteissa niin epäuskoisten kuin uskovaistenkin kanssa, jos mielisi jolalin lailla osallistua yhteiskuntaan.
Ehdottamasi "keskustelupiiri" olisi ihan hyvä ajatus.
sellaisiakin on, samassa suhtessa kuin muuallakin, siis epäuskoisten keskuudessa. Heitä vain on vähän ja monesti ihmiset,jotka ajattelevat syvemmin, eivät kovin innokkaasti tuo itseään ja ajatuksiaan esille. Uskon kuitenkin, että ajatuksia surraa.
Murheellista vain on, että heitä on vähän ja aina he, jotka elävät voimakkaasti arkea ja konkreettista elämää, ovat kovaäänisimpiä ja voimakkaita niin, että he, jotka todella kaipaavat keskustelua, ajatuksia ja väittelyäkin hyvässä rakentavassa hengessä, jäävät jalkoihin.
Ei minullakaan ole kuin yksi ihminen, jonka kanssa tunnen sielujen sympatiaa; hän asuu satojen kilometrien päässä. Tapaamme todella harvoin emmekä saa elää yhteistä arkea. Heillä on lapsia, meillä ei. Se ei kuitenkaan ole ongelma, koska emme todellakaan jauha vauvan kakan väristä tai vaatteiden hinnoista. Mutta tällaisia ihmisiä on hyvin hyvin harvassa, valitettavasti.
kannatettava ajatus mielestäni
Miten se olisi mielestänne mahdollista?
Ootahan, kohta saat vastauksia.
Eipä oo kantaa otettu kovin monen suunnalta.
... uskovaisilta löytyä vastinetta tähän kirjoitukseen. Taisi osua arkaan paikkaan ja veti sanattomaksi.
...mutta oikea elämä on raadollista.
Liikkeessä on perinteisesti (60-luvulta lähtien) osattu suhtautua hyvin ilkeästi ja ymmärtämättömästi lahjattomiin pareihin. Lasten puuttuminen ei suinkaan aina johdu omista päätöksistä ja teoista.
Tämä on yksi vl-yhteisön halpamaisimmista ja barbaarisimmista piirteistä.
Ei meihin ainakaan ole koskaan suhtauduttu alentavasti tai ilkeästi, ei koskaan. En tiedä ketään lapsetonta paria, joka olisi näin kokenut. Kyllä enemmän olemme saaneet rohkaisua ja ymmärrystä. Ennemmin minä olen ollut tökerö ja kateellinen lapsellisille ja saattanut käyttäytyä toisinaan torjuvasti johtuen siitä, että on tuntunut pahalta kun itse ei odota kun vaikkapa hyvä ystävä odottaa. En ymmärrä miksi täällä vääristellään asioita, kun ei välttämättä ole edes omakohtaista kokemusta.
Omakohtaista kokemusta löytyy. En voi olla kysymättä, kuinka kuuntelet saarnaajien puheita? En tiedä minkä verran todellisuudessa olet uskovaisten perheiden kanssa tekemisissä. En tiedä myöskään kuinka kauan olette olleet lapsettomia siionissa. Omalta puolen voin sanoa ja todistaa monenlaisia kokemuksia. Mutta niistä en ole sinulle tilivelvollinen. Halusin uskovaisilta rohkeita kannanottoja asiaan, joka on todellisuutta valitettavasti monen lapsettoman parin kohdalla ja näistä ajatuksista olen puhunut muiden kanssa joten ne eivät ole olettamuksia. Monet perheellisetkin ovat ihmetelleet ko. piirrettä siioneissa.
Kannattaa sinunkin varoa murjomasta murjottua ylimielisellä omalla tuntemuksellasi. Tähän maailmaan mahtuu (kuten myös uskovaisten yhteisöön) monenlaisia tunteita ja monenlaisia kohtaloita. Avaa siis silmäsi näkemään ympärilläsi vellovaa elämää.
ensimmäinen viestini tässä ketjussa nimierkillä ***. En todellakaan ole sinisilmäinen ympärilläni vellovan elämän suhteen.