KIA PICANTO - vikoja!

meikämie

Eli jatkan taas tätä tarinaani Kia Picantosta, vuosimallia 2004.

Aiemmin kirjoittelemaani:

1)
"Tuntuu Kia Picanton bensankulutus nousseen ihan uskomattomaksi näin talvella. Ajoin kolmensaan kilometrin reissun ja päälle muutamia kymmeniä kilometrejä kaupungissa, niin bensankulutukseksi tuli 7,1 litraa satasella.Oudointa on, että alkutalvesta samoja oireita ei ilmennyt ainakaan kaupunkiajoissa.

Onkohan kyse jostain viasta, Kian yllättäen ilmenneestä huonoudesta, vai voiko mutkainen liukas tie ja talvisää nostaa maantiekulutusta tosiaankin tuolta 4,2-4,5 litran tuntumasta seitsemään litraan? Ainaskaan vanhemmissa autoissani liuukkaalla ajokelillä ja mutkaisella tiellä(eli kiihdytyksiä ja jarrutuksia vuoronperään) ei kulutukset heitelleet noin paljon olosuhteista riippuen. Pysyivät ooppelissa tasaisesti siinä kahdeksassa litrassa ja Ruotsin nopeimmassa traktorissakin kymmenessä."
2)
"Eli Kian bensankulutus näyttäisi asettuneen tiukasti 7,5 l/100 km kaupunkiajossa talvella. Säiden lämmmetessä oli havaittavissa aivan pienehkö kulutuksen lasku. Tehdas lupaa 6,2 l siispä 1,3 litran ylikulutus talvella asettunee kohtuuden rajoihin. Tuo yksi reissu taisi tosiaan jäädä poikkeukseksi."

Ja nyt uusia tietoja:

-Bensankulutus kesällä kaupungissa on laskenut aivan uskomattoman alas, varovaisestikin arvioiden korkeintaan 6 litraan, ehkä jopa viiteen. Ajoin nääs 11 litralla bensaa 200 km. Poikkeus ehkä, mutta todella alhainen kulutus.

-Kian ratti meinasi jäädä käteen juhannuksena. Yksi pultti löystynyt. Maanantaina takuuhuoltoon ja 20 minuutissa asia kuntoon.

-Viime viikolla huomasin, että tiivisteet irtoavat ovien kulmista lähes kaikissa nelöjässä ovessa. Takuuhuoltoon, huomenna korjaavat. Samalla hoitavat ovien lukkonuppien pitämän värisevän äänen.

-Ikkunat tuntuvat pikkusien löysältä vuoden käytön jälkeen. Valuvat itsestään alas, kun ova tsuljettua. Sellaisen millin pari vain. uusi takuuhuolto siis edessä.

16

13514

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • stigu

      ei hätää noi on pikkujuttuja kiiassa.monilla on varmaa asiat paljon huonommin ku sulla.koita myydä mopedis jollekkin toiselle kaltaisellesi ja osta kunnon saksalainen.

      • totta puhut_

        "Stigu" on harvinaisen oikeassa, kiat ovat täynnä vikoja, itselläni on puolitoista vuotta vanhassa kiassa ollut valtavasti vikoja, peräti nolla kappaletta. Muutenkin olen erittäin tyytymätön autoon ja aion ehdottomasti vaihtaa seuraavaksi aivan eri merkkiin, nimittäin Hyundaihin...hehe. Lisäksi Delta-auton palvelu on ollut täysin ala-arvoista sen 2 kertaa kun olen siellä käynyt, molemmilla kerroilla auto on huollettu alta aikayksikön, muttei kuitenkaan haluamallani valonnopeudella.


      • meikämie

        Saksalaisissa autoissa ei ole hinta-laatusuhde kohdallaan, ei sinnepäinkään.

        Nissanin tai toyotan ostamista voisi harkita jos olisi enemmän rahaa.

        Ja kyllä, pikkuvikojahn nuo ovatkin.


      • ai sakuissa ei ole vikoja?

        Sakalaisillahan on aivan käsittämättömän paljon erilaisia laatuongelmia ja autoissa joiden hinnoilla saa omat kiiat koko perheelle.


    • Viltzu

      "Ikkunat tuntuvat pikkusien löysältä vuoden käytön jälkeen. Valuvat itsestään alas, kun ova tsuljettua. Sellaisen millin pari vain."

      Aivan sama on mulla Hyundai Getzissä.

      • meikämie

        Saat sinäkin ilmaisen takuukorjauksen...


      • valuu
        meikämie kirjoitti:

        Saat sinäkin ilmaisen takuukorjauksen...

        ikkuna alaspäin Transporterissa ja sen lisäksi sivuovi ei aukea talvella juuri koskaan jos on pakkasta ja kesälläkin on pari kertaa "jäätynyt"kiinni.Lämmityslaite vinkuu myös talvella aina aluksi.
        On niitä vikoja sakemanneissakin ja seuraavaksi voisin ostaa japsin tai korealaisen tuon tilalle.


      • loppuu
        valuu kirjoitti:

        ikkuna alaspäin Transporterissa ja sen lisäksi sivuovi ei aukea talvella juuri koskaan jos on pakkasta ja kesälläkin on pari kertaa "jäätynyt"kiinni.Lämmityslaite vinkuu myös talvella aina aluksi.
        On niitä vikoja sakemanneissakin ja seuraavaksi voisin ostaa japsin tai korealaisen tuon tilalle.

        kun työntää esim. ruuvimeesselin ikkunan alareunan ja tiivisteiden väliin. Loppu ainakin Land Cruserissa. Se meesseli kannattaa laittaa auton sisäpuolelle...


      • meikämie
        loppuu kirjoitti:

        kun työntää esim. ruuvimeesselin ikkunan alareunan ja tiivisteiden väliin. Loppu ainakin Land Cruserissa. Se meesseli kannattaa laittaa auton sisäpuolelle...

        Kuka tunkee Picanton kaltaisen arvoauton väleihin ruuvimeisseleitä?

        Takuuhuollossa kiristivät samalla ikkunankahvoja, se auttoi ihan mukavasti.


    • meikämie

      Unohtui mainita, kuoppaisella hiekkatiellä täryttää kovasti. Siis nimenomaan kun on pientä ja syvää kuoppaa laajana esiitymänä. Nimismiehenkuopiksiko niitä nyt kutsutaan.

      Ilmeisesti johtuu siitä, kun on niin pienet renkaat? (13 tuumaiset)

      Tuo kulutuslukema sai taas vahvistusta. 7,3 litralla ajelin 140 km.

      Aiemmin kirjoittelinkin, että tehot tuntuvat riittävän todella hyvin kaupunkipujotteluun ja jotenkin maantieajoonkin. Ensi kertaa kokeilin ajaa moottoritienopeuksia kesän alussa pitempiä matkoja ja hyvin meni 120 km/h eikä kulutuskaan kohonnut hirveitä.

    • Pikachu

      omassa Picantossani ole ilmennyt toistaiseksi minkäänlaista vikaa, kun auto on nyt ollut käytössä runsaat puoli vuotta.Kulutus oli talvella kaupunkiajossa n.6L/100km, nyt tuntuu menevän vielä vähemmän,eli toistaiseksi olen hyvin tyytyväinen autooni ja voin muillekin suositella tätä näppärää "kirppua" (toisin kuin edellistä autoani Hyundai Accentia, jota jouduin käyttämään takuukorjauksessa 9 kertaa runsaan vuoden ja 10000 kilometrin aikana! -ei oikein vakuuttanut..)

      • meikämie

        Picantossa on Kian ylivoimaisesti paras laatu-hintasuhde. Pelittää myös Suomen talvessa.

        Lisäksi Delta-auton palvelu on ollut erinomaista, vaikka vein auton takuukorjaukseen myöhässä, niin homma valmistui alussa ja pyytelivät jo etukäteen anteeksi, jos menisi sattumalta pitempään.


    • juuso34

      Kia Picanton kulutus on todella suuri pikkuautoksi 35 lx ja 42xl litran tankeilla tietokone ilmoittaa kulutus maantiellä 3.8 l ja keskikulutus 5.6 litraa mutta todellisuudessa ajat tankilla vaivaiset 500 km kun pitää tankata, pitäisi päästä likemmäs tuhat km tankilla mutta 3 vuoteen se ei onnistunut olleskaa, kulutus on likempänä tai yli 8 litraa sata vm 13 1.2 xl heppoja on 84 hv, lisänä delta myy autot rätti renkailla korean kumhot ja ussr nokialaiset alla, teräsvyötä renkaat ole edes nähneet ikinä, lisänä 3 vuoden kohdalla musta tavallinen massa on kulunnut kokonaan pois uutena massattu erittäin heikosti jäännyt monta kohtaa ilman massaa tavallinen musta massa, helmat kulunneet valkoisiksi kuulema normaalia autolle,metallivärin autoon helmat oli pinta maalattu kirkkaan punaisella?lisänä jo pinta ruostetta koteloissa ja pohjassa on muuten ajaa kuin rättisitikka näillä rattirenkailla, lisänä jousitus kului yllättävän nopeaan, iskarit ja jouset, loppupuolella ajo oli yhtä jyskettä, renkaat on 13,14,tai 15 tuumaiset, pienet penkit aukuiselle, plussaa ei oikeastaan kuin vikoja jatkuvasti sika hinta huoltohinnat, 263 euroo 30 tkm kohdilla huolto yli 500 euroo sis öljyt ja suotimet ja koeajo ja huoltokirjan täyttö, käytettävä merkkihuollossa jos haluat takuun pysyvän lisänä alusta puhkiruostumattomuustakuun takia tarkistettävä 12 vuoden ajan, että siinnä uuden kian edut vain kaupunki ajoon ei maaseudulle ollenkaan,

    • Vikaisetautot

      Kia on Köyhien Ihmisten Auto. Tehty halvalla ja sitä saa mitä tilaa eli kaikenlaisia vikoja koko rahalla.

      • kia-toimii-kyllä

        Eikai köyhällä oo varaa pitää autoa joka on koko ajan pajalla. Tuolla perusteella mersumiehetki on köyhää porukkaa, niissä tuntuu porsivan aina joku paikka, mutta niistä ei puhuta ettei maine menis.
        Oma Kia ollu huoleton peli. Konepelti on avattu vasta pissapojan täytössä ja öljyhuollossa.


      • vbt55

        Katso Kian hintoja. Ovatko halpoja? Kyllä Nissania Opelia yms lähtee edullisimmin. Toisaalta tuo juttu oli 10 vuotta vanha. Ehkä silloin Kiat olivat halpoja?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      50
      1178
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      825
    3. 68
      732
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      540
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      510
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    12. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      473
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      469
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      431
    17. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      415
    19. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      404
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      399
    Aihe