Onko kellään sellaista ongelmaa, että ei pysty ottamaan osaa ryhmäkeskusteluun? Olen 24-vuotias mies, ja olen ujo ja hiljainen kahdenkeskisissäkin tilanteissa, mutta jos yhtäaikaa pitäisi puhua monen kanssa, en saa kertakaikkiaan sanaa suustani. Minua pidetään todella omituisena ja sivistymättömänä tämän takia. En vain uskalla tai osaa ottaa puheenvuoroa. Kahden kesken se on jokseenkin helpompaa, koska kumpikin puhuu vuorollaan, ja on hieman enemmän aikaa miettiä sanomisiaan. Toisaalta on tavallaan pakkokin puhua. Mutta ryhmässä tyydyn yleensä kuuntelemaan muiden puhumista. Mietin liian kauan, mikä olisi järkevä lausahdus, ja kun keksin jotain, on puheenaihe jo vaihtunut. Pelkään myös, että jos avaan suuni, joku toinen puhuu samaan aikaan. On ikäänkuin vaikea löytää sopiva rako, johon voisi heittää jotain. Puhun myös melko hiljaisella äänellä, ja pelkään, että jos sanon jotain, sitä ei kuulla, tai sen kuulee vain yksi ihminen eikä noteeraa sitä mitenkään. Mikä voisi ollakaan nolompaa!? Tilannetta pahentaa se, että asun Espanjassa, jossa pidetään sivistyneempänä puhua typeryyksiä kuin olla puhumatta. Täällä myös herkästi huomautetaan ihmisille jotka eivät puhu tarpeeksi. Usein saankin kuulla tästä ongelmastani myös muiden taholta, ja se tuntuu kyllä henkiseltä turpaanvedolta.
Syy tähän ongelmaan saattaa piillä lapsuudessani, josta suurimman osan vietin kahdestaan äitini kanssa. Ei juuri tarvinnut taistella puheenvuoroista sisarusten kanssa, ja kun suuni avasin, minua kuunneltiin. Oli syy mikä tahansa, nyt olen saanut tarpeekseni idioottina olemisesta. Olisiko kellään kokemusta samanlaisesta ongelmasta, tai vaikkapa jotain hyviä harjoituksia?
Syy tähän ongelmaan saattaa piillä lapsuudessani, josta suurimman osan vietin kahdestaan äitini kanssa. Ei juuri tarvinnut taistella puheenvuoroista sisarusten kanssa, ja kun suuni avasin, minua kuunneltiin. Oli syy mikä tahansa, nyt olen saanut tarpeekseni idioottina olemisesta. Olisiko kellään kokemusta samanlaisesta ongelmasta, tai vaikkapa jotain hyviä harjoituksia?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen 24 nainen ja tekstisi oli kun mun kirjoittamani! Onhan se kiusallinen ongelma. Pitää vaan ottaa itseensä niskasta kiinni sanovat monet mutta ei oo helppoo...
täällä. Isossa ryhmässä ei saa sanotuksi mitään mutta kahden tai kolmen ihmisen ryhmässä ei mitään ongelmaa.
Pari auttavaa asiaa olen havainnut. Se, jos pääsee heti alkuun sanomaan jotain, helpottaa myös loppukeskustelua. Ja kannattaa istua jonnekin keskelle, reunalta on vaikea huudella mitään. Sitten voi jutella niiden kanssa, jotka ovat lähimpänä. Ehkä ei edes tarvitse yrittää koko ryhmän kanssa keskustella vaan ottaa ne lähimmät jutteluun.
Rentoutumisharjoitukset auttavat tosi moneen vaivaan, ne ratkovat näitä sisäisiä ristiriitoja ja vapauttavat energiaa käyttöön. Kirjoja löytyy paljon, suosittelen lukemaan. Netissäkin varmaan on jotain. Tsemppiä =)
Tuo oli hyvä pointti tuo että koittaa heti alkuun sanoa jotain. Niinhän se on, että mitä kauemmin sitä pitkittää, sitä vaikeampaa on sanoa mitään. Toisaalta, ajattelen myös usein, että kun en kerta ole puhunut varttiin mitään niin tuntuis omituiselta yhtäkkiä sanoa jotain. Eli saman tien vaan suu auki kun tulee tilaisuus, koitankin sitä heti seuraavalla kerralla (tai yritän ainakin)! Täytyy kokeilla myös noita rentoutumisharjoituksia.
Minulla on ollut samanlainen ongelma: Kahden kesken pystyin juttelemaan, mutta jo kolmen hengen seurueessa en sanonut mitään. Halusin ujoudesta eroon ja päätin, että joka kerta, kun olen ryhmässä sanon jotakin, yhden ainoan lauseen tai asian, joka voi olla mitä tahansa, mutta jotakin pitää sanoa.
Alku oli aivan hirveää, sillä hiljaisuuteeni tottuneet ihmiset tuijottivat minua ihmeissään, kun sanoin jotakin ja tunsin paniikkia. Muutaman kuukauden kuluttua omat ja muiden reaktiot alkoivat tasaantua ja pääsin ainakin pahimmasta yli.
En nykyäänkään puhu kovin mielelläni ryhmässä, mutta jos mieleen juolahtaa jotakin sanottavaa, niin pystyn sen sanomaan ilman suurempaa miettimistä enkä myöskään säikähdä omaa puhumistani, kuten alussa.
On varmasti muitakin tapoja edetä asiassa, mutta tässä yksi kokemus.
Kiitos vinkistä. Ei kai siihen muuta ratkaisua loppujen lopuksi ole kuin pakottaa itsensä puhumaan. Kuten sanoit, se on vaikeaa, koska ihmiset on tottuneet siihen että et puhu. Kun aina tolkutetaan että olet hiljainen niin sitä alkaa itsekin uskoa ja siitä tulee rooli jota on vaikea karistaa.
Mutta mukava kuulla, että ujoudesta tosiaankin voi päästä eroon.
Hei,
olen sua vuotta nuorempi nainen. Minulla on myös sama ongelma. Tuttujen ja rakkaiden ystävien seurassa pystyn kyllä puhumaan ryhmäsässäkin, mutta auta armias jos porukkaan tulee yksikin vieraampi henkilö... silloin menen heti ihan lukkoon ja en vain saa sanottua mitään. Monesti on käynyt juuri niinkuin kuvailit, että kun keksin hyvän kommentin, puheenaihe on jo vaihtunut ja en voikaan taaskaan sanoa mitään. Minulla vie niin kauan aikaa kerätä rohkeutta ja miettiä tarpeeksi hyvä kommentti...
Joku aika sitten olin kaverini tupareissa, joissa oli useita minulle vieraita henkilöitä... Oli piinaavaa, kun tunsin jääväni keksutelujen ulkopuolelle ja vaikutin varmasti aivan idiootilta muiden silmissä. Piinaani lisäsi se, että juhlat tallennettiin videokameralle! Sekös vasta tekikin minusta entistä hiljaisemman ja jäykän kuin puupökkelö! En kertakaikkiaan pidä kuvattavan olemisesta. Aamulla sitten filmi katsottiin, ja siitä kaikki pystyivät taas katsomaan kuinka idiootilta näytin tuppisuuna.... Huoh.
Juu, sama mulla, että kyllä tuttujen kanssa pystyy puhumaan ihan vapautuneesti, mutta vieraiden kanssa onkin jo eri juttu. Muutenkin riippuu paljon seurasta. Jos vielä joukossa on joku joka kysyy, mikset puhu, en ainakaan pysty puhumaan.
Sen voin kyllä sanoa, että vaatii erityistä luonnetta pystyä puhumaan normaalisti videokameran käydessä. Eli ei oo sun vika että et pystynyt puhumaan. Aika outo idea muuten tallentaa koko bileet videokameralla.
Sovitaanko, että seuraavan kerran kun ollaan jossain porukassa, sanotaan vähintään yksi lause? ;)
Sovitaan näin! Ja kättä päälle:)
Oli lohduttavaa kuulla, että vaatisi erityistä luonnetta pystyä puhumaan luonnollisesti videokameralle... Tosin minun kaveripiirissäni näytin olevan ainoa, jota se tuntui häiritsevän, sillä muut puhuivat kovin luonnollisesti. Se sitten vain lisäsi kontrastia minun ja muiden välillä... Mutta harjoitus tekee mestarin. Ei jäädä hiljaisen roolin vangiksi enää, mutta ei soimata itseämme myöskään liikaa, jos ujostuttaa.
Hyvää jatkoa sinulle:)
Niin tuttua, ettei oikein keksi mitään sanottavaa, tyytyy vaan kuuntelemaan. Mut noi kommentit mikset puhu jne. vois jättää pois ja sen sijaan kysyy siltä hiljaiselta keskustelun aikana vaik et mitä mieltä sä oot tästä ni ois sille hiljaisemmalle pienepi kynnys alkaa puhua. Ja toi et osallistu heti oli kyllä huippu neuvo!!