Hamas pottuilee

Hamas pottuilee nyt vahvemmalleen. Jos peli jatkuu, niin Hamasin tarina päättyy huonosti. Yllättävän kauan Olmert on kestänyt Hamasin nokittelua. Kohta ois aika heittää oma lanttikin pöytään.

klausevitsi
4122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Israelilla ei ole mitään syytä haluta noita maita, vaan saada turvallisuutta, jota vastaan HAMAS ja HAMASIN villitsemät ajattelemattomat palestiinalaiset kapinoivat ISRAEL vihollisenaan.

Todellisuus on karvasta kalkkia terroristeille, sillä Israel on niin palestiinalaisten kuin israelilaisten rauhanomaisen yhteiskunnan kannalla.

Jos palestiinalaiset eivät potkaise terroristejaan, joita vaaleissa vahingossa äänestivät ulos hallinnosta - palestiinalaisia voisi sanoa tyhmiksi.

KOSKAAN EI OLE VALTIOTA NUORET SONNIT YMMÄRTÄNEET - ne on syödään rauhanjuhlissa.(SUN TZUN ajatuksia vihollisesta mukaellen)

Äänestä
  • Esim. palestiinalaisten ja irakilaisten terrorismi johtuu vahvojen passiivisuudesta. Tietyt tahot hyötyvät siitä ja voivat vuosikymmenestä toiseen kusettaa alaisiaan. Eliittiähän terrorismi ei koskaan koske. Dösissä rikkaat eivät matkusta. Jos Israel laittaisi töpinäksi, niin palestiinalaisten kiukkuttelu loppuisi viikossa. Palestiina on alueeltaan pieni ja sotakohteena helppo. Kunnollisen ja riittävän rähinän jälkeen laitettaisiin sika vartaaseen ja juhlittaisiin rauhaa. Muutama ekumeeninen pasifistikin voisi tulla istuttamaan taimia pyhään maahan. Ja kaikilla olisi niin mukavaa.

    klausevitsi

    Äänestä

Vedä kipa päähäs ja oo hiljaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vahvemmalleen kirjoitti:

Hamas pottuilee nyt vahvemmalleen. Jos peli jatkuu, niin Hamasin tarina päättyy huonosti. Yllättävän kauan Olmert on kestänyt Hamasin nokittelua. Kohta ois aika heittää oma lanttikin pöytään.

klausevitsi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu