Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Miehet, mistä

..varmuudella, että naisenne on saanut orkun?

Tiedän pariskuntia joissa 20-vuoden jälkeenkin mies luulee, että nainen saa aina.
Yksi tällainen nainen kertoi, ettei ollut saanut ikinä miehensä kanssa orkkua, siis ikinä, mutta mies luuli olevansa hyväkin rakastaja.

Melkein kaikkea voi näytellä, naiset tietävät sen (jos ovat omin käsin saaneet), että mitä silloin oikeasti tapahtuu.

Kertokaan miehet, mistä ihan konkreettisesti tiedätte onko nainen lauennut?
Uskon, että monet sen tietävätkin..
113801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Silloin, kun muija antaa mennä, hän ei enää ajattele sitä, miltä näyttää, yms.

Ei meillä muijan tarvitse näytellä. Lämmittelyyn menee puolesta tunnista ylöspäin, mutta kun päästään keinuttelemaan, se on menoa.

Orkkuja tulee jo siinä lämmittelyvaiheessa.

Jos muija ei hommasta tykkäisi, tuskin edes iltaisin ehdottelisi moista. Muun elämän saralla kun hän ei ole avulias tai miellyttämisen haluinen.

Olen itse tosin näytellyt O:n joskus, jotta pääsisin nukkumaan.

Äänestä

Luultavasti täysin varmasti ei voi tietää mistään. Miehet kuitenkin haluavat uskoa, että nainen saa oikeasti orgasmin. Joten näytteleminen ei ole edes kovin vaikeaa.

Meillä orgasmin tietää siitä, että naisen posket punoittavat reilusti orgasmin jälkeen. Myös silmät sädehtivät ja hymy on orgasmin jälkeen herkässä. Näitä asioita on hieman hankalampi teeskennellä. Meillä ainakin paremmin huomaa sen, jos orgasmi jää saamatta. Sitä pettymystä ei edes yritä peitellä...

Äänet ja lihaskouristukset pystyy teeskentelemään. Tyttöystäväni on sanonut, että hän ei miehen mieliksi orgasmia ala teeskentelemään. Jos ei hommiaan osaa, niin ei pidä mieliksikään ruveta näyttelemään. Ainakin tämä kannustaa kehittämään itseään paremmaksi rakastajaksi kumppaninsa kanssa:)

Minua vain ihmetyttää, miksi naisten ylipäätään pitää teeskennellä orgasmeja? Ei se palvele ketään. Jos parisuhteessa pitää teeskennellä orgasmeja miellyttääkseen miestään, niin mitä järkeä on harrastaa seksiä moisessa parisuhteessa?

Jos mies on niin taukki sängyssä ettei osaa naista ottaa huomioon, ei sen pidä pilluakaan saaman.

Äänestä

Eihän kaikista naisista voi välttämättä olla varma. Yleensä sen näkee parhaiten jälkeenpäin raukeasta ja säihkyvästä ulkomuodosta. Sitä ei teeskentelemällä tule.

Minulla on sellainen uskomaton onni että naiseni on oikea kuudestilaukeava. Hänen orgasmejaan ei voi olla huomaamatta, niitä vain tulee ja tulee. Yritin joskus suhteemme alussa laskea, mutta sekosin aina jo ennen kymmentä, niinpä päätin unohtaa moiset typeryydet.

Äänestä

Kyllä sen useimmiten tietää. Tässä tuntomerkkejä:

1. ejakuloi
2. tärisee holtittomasti (ei kontrolloitu)
3. pimppa supistelee ja koittaa painaa penistä ulos
4. nainen sanoo "multa tulee" ja sitä seuraa upea järistys ;) (mun suosikki ;)
5. kontrolloimatonta vikinää! Ei mitään uuh aah uuh...
6. oletetun orkun jälkeen koitat paijata klitorista. Yleensä heti siihen ei saa lupaa, kun klitta on niin herkkä.

Noi kaikki tai joku pelkästään kyllä asian joskus tavanneelle miehelle antaa varman merkin. Se voikin sitten olla eriasia, jos ei ole koskaan naisen orgasmia nähnytkään. Sit voi olla vaikeata.

Äänestä

Minkä hevon vitun takia naiset sitten teeskentelevät, jopa 20 vuotta? Siksikö että ovat niin blondeja? Jos sinä nainen et saa, niin KERRO miehellesi mitä hänen pitäisi tehdä eri tavalla

Äänestä
  • Naisten orgasmit ovat niin erilaisia, ettei voi tietää, onko se teeskenneltyä. Joku nainen voi laueta niin, ettei kuulu ääntäkään eikä mitään tärinöitä huomaa.

    Varmin keino saada nainen teeskentelemään on varmaankin ottaa naisen orgasmin tuleminen puheeksi ja ruveta kyselemään: Joko sait?

    Äänestä

Pakkohan se on uskoa, kun ulkoiset merkit ovat selvät ja nainen sanoo saaneensa. Miksi hän valehtelisi? Jos valehtelee, ei hän silloin edes halua, että mies tekee hommat toisin ja paremmin. Jos nainen ei uskalla sanoa mitään, ei mielestäni ole tarpeeksi hyvä sänkykumppaniksi.

Äänestä
  • Huomaatteko miehet supistulua peniksen ympärilla jos nainen saa orgasmin, siis jos teillä on kondoomi päällä? Minä itse en huomaa, mutta esim. nuollessa olen 100% varma että naiseni saa orkun eikä teeskentele.

    Äänestä

  • asasas kirjoitti:

    Huomaatteko miehet supistulua peniksen ympärilla jos nainen saa orgasmin, siis jos teillä on kondoomi päällä? Minä itse en huomaa, mutta esim. nuollessa olen 100% varma että naiseni saa orkun eikä teeskentele.

    luulisin että naiseni ei teeskentele, jos sen paikat supistelee ja se samalla tärisee. Vai osaatteko te naiset niin hyvin näytellä?

    Äänestä

  • MarkiisiDeFuckingÅmÅl kirjoitti:

    luulisin että naiseni ei teeskentele, jos sen paikat supistelee ja se samalla tärisee. Vai osaatteko te naiset niin hyvin näytellä?

    tässäpäs on aikaisemmasta viestistäni kuvaus mitä orgasmin aikana mielestäni tapahtuu... ei ole koskaan tullut edes mieleen koittaa näytellä tätä tapahtumaa, koska ei onnistu. Minä ainakin olen niin huono valehtelemaan muutenkin, että näyttäisin vain narrilta... eikä irtoaisi sitä Oscar-patsasta, johon viestiketjussa viittaankin.


    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=1500000000000102&posting=22000000013674572

    Äänestä

Kiitos vastauksista.

Mies69 on löytänyt ne aidoimmat merkit kohdissa 5 ja 6.
Muitakin hyviä oli, mutta ihan varmoja ei välttämättä.

Esim. jos nainen sanoo saaneensa, hän todella voi sanoa sen miestään miellyttääkseen, siis rakkaudesta.
Ja teeskennelläkin voi rakkaudesta joten ei siitä ainakaan miehen pidä loukkaantua.

Se, että nainen kinuaa seksiä ei myöskään ole välttämättä varma merkki orkuista, nainen voi haluta sitä seksin tuomaa läheisyyttä ja huomioimista/ haluaa näyttää rakkauttaan.

Yleensä nainen teeskentelee kahdesta syystä: tästä paljon puhutusta rakkaudesta tai siitä, että haluaa homman "pois alta", joka onkin se varsinainen ongelma.

Nuo kaikki muut ovat, ejakulointia lukuunottamatta, teeskenneltävissä.
Paitsi siis nuo mies69 oivallukset 5 ja 6.

Sitä jäin ihmettelemään miten tämä 22.v yhdessä ollut pari, siis mies, voi teeskennellä orkkua.
Paitsi jos käytätte kortsua mikä kuulostaisi kummalliselta pitkässä suhteessa.
Tarkoitan, että miehen nesteethän yleensä valuvat jossain vaiheessa pois ja jos nesteitä ei tule, onko mies saanut orkkua lainkaan. Ei mulla menis läpi.

Kirjoittakaa lisää, tämä on mielenkiintoista ja monet ovat hyvillä jäljillä, naisen orkku on moninainen, niinkuin joku sanoikin, aina ei pääse ääntäkään tai muita "normaali" merkkejä.

Tarkoitukseni ei siis missään nimessä arvostella miehiä, päinvastoin.
Halusin vain saada teille ajatuksia, sehän voi myös lisätä kokeilunhalua.

Näitä asioita ei aina tule arjen tiimellyksessä mietittyä tai, jos voisi sanoa, päivitettyä.
Mehän, niin miehet kuin naisetkin muutumme koko ajan ja mikä eilen oli kiihottavaa ei välttämättä enää tunnu missään, varsinkin jos seksi arjistuu, niinkuin usein käy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiedätte... kirjoitti:

..varmuudella, että naisenne on saanut orkun?

Tiedän pariskuntia joissa 20-vuoden jälkeenkin mies luulee, että nainen saa aina.
Yksi tällainen nainen kertoi, ettei ollut saanut ikinä miehensä kanssa orkkua, siis ikinä, mutta mies luuli olevansa hyväkin rakastaja.

Melkein kaikkea voi näytellä, naiset tietävät sen (jos ovat omin käsin saaneet), että mitä silloin oikeasti tapahtuu.

Kertokaan miehet, mistä ihan konkreettisesti tiedätte onko nainen lauennut?
Uskon, että monet sen tietävätkin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu