SDP

SDP on matkalla oppositioon. SDP on tehtävänsä tehnyt. Siitä tullut pienen hurrieliitin etujen puolustaja ja sen johtohahmot ovat liittyneet vapaamuurareihin. Kaikki merkkejä puolueen henksestä rappiosta. Johtajat ajavat van omaa etuaan ja puhuvat vain eliitin kieltä. SDP:n johto ei välitä enää äänestäjistä. Eli jättäkäämme äänestämättä, niin löytävät taaas totuuden. Heinäluoma ei näytä edes tajuavan tuleeva vaalitappiota. PS:kin menee ohi.
3122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On ikävää, että yksi henkisesti alamittainen pilaa koko keskustelupalstan. Uusia ja uusia avauksia, joissa jostakin typerästä näkökulmasta parjataan SDP:tä.

Yhteistä viesteille on, että jokseenkin kukaan ei niitä kommentoi. Eikä ihme, reppanan kirjoitustyyli on helposti tunnistettavissa, ja kukapa viitsisi heikkomieliselle vastata.

"Kansa on järkiintymässä"... Niinpä niin, koskakohan kyseinen jankuttaja järkiintyy? Ensimmäiseksi voisi jättää sen näppiksen rauhaan, ja mahdollistaa järkevän keskustelun täällä.

Häpeä, rasitusvamma.

Äänestä
  • Esitäppä yksikin järkevä keskusteluketju sdp:n
    palstalta.
    Ei demarit siihen kykene, nimittäin järkevään
    keskusteluun. Heti, kun ne jäävät keskustelussa
    häviölle, (kuten yleensä käykin) alkaa
    keskustelukumppanin järjetön solvaaminen.

    Äänestä

  • Saisiko "Palstan pilaajalta" asiantuntevan ja hyvän kommentin jos kerran muut ovat niin heikkoja ja ilmeisesti sinä vain olet oikea demari? Eli kysymys. Miksi demarit ylläpitävät työttömyyttä maassamme?

    Ei kannata alkaa satuilemaan ettei pidä, voin kyllä kertoa pitävät todisteet miten se tapahtuu. Kerrot vain miksi demarit haluavat ylläpitää työttömyyttä Suomessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oppsitioon kirjoitti:

SDP on matkalla oppositioon. SDP on tehtävänsä tehnyt. Siitä tullut pienen hurrieliitin etujen puolustaja ja sen johtohahmot ovat liittyneet vapaamuurareihin. Kaikki merkkejä puolueen henksestä rappiosta. Johtajat ajavat van omaa etuaan ja puhuvat vain eliitin kieltä. SDP:n johto ei välitä enää äänestäjistä. Eli jättäkäämme äänestämättä, niin löytävät taaas totuuden. Heinäluoma ei näytä edes tajuavan tuleeva vaalitappiota. PS:kin menee ohi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu