Vuosittain tehdään niin monta itsaria, että kyllä se jotenkin onnistuu. Eivät kaikki päädy pirullisten lääkäreiden armoille selittelemään, ettei tässä mitään, vähän vaan halusin huomiota. Luultavasti on oltava riittävä "tahtotila" ja kyllä se sitten onnistuu.
Kyllä se onnistuu!
itsis
8445
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mutta en ymmärrä, miksi lopettaa oma henki kun kerran ollaan synnytty kärsimään ja kuka iloitsemaan. Mulla on ainakin 10 läheistä ottanut henkensä ikä väliltä 14-50 v.(10 vuoden sis.) Liekkö piru ominnu he ! Itselläni on niin luja luonne että piruuttaan olen täällä toisten kiusana.
Kukin taaplaa tyylillään.
kyllä tää taaplaaminen jo riittäis
jää myös paljon lähiomaisia loppuelämän kestävän surun ja syyllisyyden tunteisiin. tai päätyy lopulta itsekin samaan ratkaisuun, kun taakka liian raskas kantaa. En väitä et itsari ois itsekäs teko, sillä kun tuska, ahdistus tms. tilanne tosi paha niin eipä siinä jouda muistamaan muiden olemassaoloa. Itsarin tehnyt on niin yksin omassa ahdingossa ettei seurauksetkaan tule mieleen. Kuitenkin jos apua haluaa niin sitä varmasti myös saa. lääkärit, mielenterveystoimistot, kriisipalvelut, vertaistukiryhmät ovat Teitä varten. Jokainen viime kädes päättää miten/mitä elämällään tekee, mut näille palstoille on kait tarkoitus kirjoittaa miten jaksas selvitä hengissä ja saada neuvoja muilta vastaavanlaisissa elämäntilanteissa olevilta. Alkuperäinen kirjoittajakin vois kertoa miksi ei näe enää muuta vaihtoehtoa kuin itsari?
on hakenut apua kaikkialta, mistä sitä voisi saada. Ehkä kuulun siihen ryhmään, joka kuuluu vuosittain itsetuhoon päättyneisiin, ehkä en.
Itsekkäitä on nekin, jotka eivät tahdo kohdata tuskaa, kun toinen ihminen on masentunut, kertoo pahasta olostaan ja ehkä kuoleekin. Kun huomaa, että kukaan ei enää pidä yhteyttä ja entisetkin ystävät vähät välittävät, niin koko homma romahtaa masentuneen itsensä päälle. Luultavasti ymmärrystä tulee vasta hautakummun äärellä, jos silloinkaan.
Sitä paitsi - jos edes masennuspalstalla ei saa kertoa itsemurha-ajatuksistaan, niin siinäkin taas tukitaan yksi tapa saada edes hetkeksi helpotusta.
hienoa ajatusta.
itsari on itsekäs teko, kuten kaikki valintamme poikkeuksetta. Empatiaakin värittää itsekkyys. Empatia antaa myös itselle tyydytystä. Aidon empaattinen saattaisi joskus olla itsarista jopa samaa mieltä.
Läheisten ja kaikkien ylipäätään on yksilötasolla vain kannettava se oma tuskansa. Ei se ole itsetuhoisen ajateltava muille aiheuttamaa tuskaa...
ainahan se kuolema voi jotakin surettaa.
Etenkin jos nuori ihminen kuolee niin surraan että voivoi.
Sitten kummasti joittenkin kohdalla sanotaankin että hyvä kun pääsi pois.
Itsarin tekijä haluaa ja pääsee pois.
Hän on siis siinä joukossa jonka kuolema on toivottu.
Eli lähinnä ihmiset jää suremaan korkeintaan omaa kyvyttömyyttään kun eivät osanneet aavistaa tai auttaa.
Tältä surultako meidän masentuneiden on varjeltava toisia ihmisiä?
Eikö toisten muka ikinä tarvitsisi huomata miten surkeasti he ovat epäonnistuneet?
Minä ainakin olen antanut mahdollisuuden auttaa mutta ehkä minua ei vain voi kukaan enää auttaa.
Aina kannattaa elää vielä huomiseen. Kuka tietää mitä huominen tuo tullessaan. Ei välttämättä mitään ihmeitä, mutta jotain positiivista voi tulla. Ehkä jo huomenna alkaa tuntua paremmalta. (Kirjoitin itselleni)