Paljonko starttirahaa?

Moi!

Olen päivätyössä ja tarkoitus on alkaa tekemään lyhennettyä työviikkoa, eli 3 pv töissä ja 2 pv yrittäjänä näin aluksi ja ehkä noin vuoden-kahden ajan, jonka jälkeen kukaties jään yrittäjäksi. Paljonkohan voin saada starttirahaa kuukaudessa nyt välivaiheessa?
41361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

0 euroa. Yksi starttirahan perusedellytyksiä on, että hakija ei saa samaan aikaan palkkaa tai korvausta tekemästään yritystoimintaan liittymättömästä työstä.

Äänestä
  • Tietääkö joku saako starttirahaa, jos siirtyy sivutoimisesta yrittäjyydestä päätoimiseen. Eli saako starttirahaa, jos yritys on ollut olemassa jo vuosia sivutoimisena ja siirtyy päätoimiseksi? Vai pitääkö yrityksen olla ns. uusi.

    Äänestä

  • Yritäjäksi kirjoitti:

    Tietääkö joku saako starttirahaa, jos siirtyy sivutoimisesta yrittäjyydestä päätoimiseen. Eli saako starttirahaa, jos yritys on ollut olemassa jo vuosia sivutoimisena ja siirtyy päätoimiseksi? Vai pitääkö yrityksen olla ns. uusi.

    Starttirahan edellytykset:
    * hakijalla on yrittäjäkokemusta tai yrittäjätoiminnassa tarvittavaa koulutusta.
    Koulutus voidaan järjestää myös tuen maksamisen aikana
    * hakijalla arvioidaan olevan riittävät valmiudet aiottuun yritystoimintaan
    * perustettavalla yrityksellä on edellytykset kannattavaan toimintaan
    * yritystoimintaa ei ole aloitettu ennen kuin tuen myöntämisestä on päätetty
    * starttirahan saaja ei saa samaan aikaan muuta valtionapua omiin palkkakustannuksiinsa
    eikä työttömyyspäivärahaa, työmarkkinatukea, koulutustukea tai aikuiskoulutustukea
    * yritystoiminta ei käynnistyisi ilman myönnettävää starttirahaa
    * starttiraha ei vääristä muiden, samoja tuotteita tai palveluita tarjoavien tahojen välistä kilpailua

    Starttirahaa ei voida myöntää, jos hakija saa samalta ajalta esimerkiksi
    * palkkaa tai korvausta tekemästään yritystoimintaan liittymättömästä työstä, palkkana pidetään myös vuosiloma-ajan palkka ja irtisanomisajan palkkaa
    * vanhuus-, työkyvyttömyys-, työttömyys- tai osa-aikaeläkettä, maatalousyrittäjien sukupolvenvaihdoseläkettä tai luopumistukea
    * äitiys-, erityisäitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa, sairauspäivärahaa tai erityishoitorahaa
    * kuntoutusrahaa tai -avustusta
    * opintotukilain mukaista opintotukea.

    Hakijalta ei edellytetä työsuhteen, opintojen tai koulun päättämistä, vaan myöntämisen edellytyksenä on, ettei edellä mainittuja etuuksia makseta.

    Lisäksi kannattaa huomata, että jos liiketoimintasuunnitelma on ältsin hyvä, et ehkä saa starttirahaa, koska sinun katsotaan saavan riittävästi tuloja yrittämisestä heti alusta asti.

    Äänestä

  • tiedoksi kirjoitti:

    Pitää olla uusi. Tuossa "luettelossahan" se jo näkyy:PERUSTETTAVALLA yrityksellä.... ja yritystoimintaa EI OLE ALOITETTU ennen kuin tuen myöntämisestä on päätetty... jne

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Työssä käyvälle kirjoitti:

Moi!

Olen päivätyössä ja tarkoitus on alkaa tekemään lyhennettyä työviikkoa, eli 3 pv töissä ja 2 pv yrittäjänä näin aluksi ja ehkä noin vuoden-kahden ajan, jonka jälkeen kukaties jään yrittäjäksi. Paljonkohan voin saada starttirahaa kuukaudessa nyt välivaiheessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu