Ilta Sanomissa kirjoitettiin vähän aikaa sitten kuinka suosittu T. Kansa on. Tänään kävin Komeetassa kuuntelemassa Kansaa. Suosiosta ei ollut tietoakaan. Väsynyt laulaja ei herättänyt yleisön mielenkiintoa illan aikana kertaakaan. Turhautunut laulaja alkoi loppuillasta haukkua yleisöä mitä erilaisin ilmaisuin. Mielestäni yleisö ei ollut kauhean päihtynyt vaan kyse oli Tapani Kansan heikosta vireestä. Ehkä hänen olisi syytä vetäytyä eläkkeelle, onhan hän tehnyt pitkän päivätyön musiikin parissa. Tämäntapaiset esiintymiset kuten tänään täällä Tampereella himmentävät miehen uraa ja jättävät ikävän maun. Henkilökuntakin oli pettynyt iltaan. Ei taida tulla enää kutsua.
Tapani K:n suosio?????
29
1681
Vastaukset
- Taunis
Minulla on samanlainen kokemus >Tapsasta n. 3-5 vuoden takaa. Häntä tuntui "vituttavan" esiintyä tyhmälle yleisölle. Tapsa jopa kehui olevansa Suomen paras laulaja eikä edes oopperalaulajatkaan pärjää hänelle äänen voimakkuudessa ja laajuudessa. Hän haukkui jopa nimeltä oopperalaulajia jotka eivät osaa laulaa. Ihmiset olivat hämmentyneitä. Minä jotenkin säälin Tapsaa. Hän tuntui katkeralta.
- dodii...
En tiedä onko juttusi totta, mutta tosiasia se on ,että Tapani Kansa on mieliala esiintyjä. Hän on hyvä laulaja, mutta ailahtelevainen. Hänen esiintymisestään näkee selvästi kummalla jalalla on aamulla noussut.Tapsan ollessa huonolla tuulaella sitä saa pelätä, mitä tempperamenttinen mies laulujensa välissä louhe lausumaan.
Näin on ollut ainakin aikaisemmin, mutta nyt näyttää kuitenkin siltä ,että tauko on tehnyt hänelle pelkkää hyvää: keikoilla ei ole ilmennyt bändin sättimistä ( olen ollut yhdellä Tapsan keikalla tänävuonna ja pari tuttavaani parilla muulla keikalla) eikä muutakaan kiukuttelua. On siis oppinut jotain.
En tiedä miksi Tapsan pitäisi muka olla katkera oopperalaulajille ? Hänellä itsellään on omastatakaa komea ja joustava ääni, jolla voi tulkita monenlaisia erillaisia lauluja. Vielä monipuolisemmin, kuin oopperalaulajat.
Luulempa ,että tässä onkin nyt itse edellisen kirjoittaja eli "Taunis" syystä tai toisesta se joka on katkera ja nimenomaan Tapani Kansalle. - Uljas Kandolin
Hyvä ,että Tapsalla oli kanttia arvostella oopperalaulajia. Se oli ihan oikein tehty.
Oopperalaulajat ovat itseääntäynnä olevia egoisteja. He halveeraavat ja väheksyvät kaikkia muita musiikinlajin edustajia. Samaa sarjaa ovat nämä kulttuuriyliegot, eli elitistiset oopperamusiikin kuuntelijat, jotka eivät paljon arvoa muulle musiikille ja esiintyjille anna. - Jummijammi.
No, noin on saattanut joskus käyttäytyä. On nimittäin joskus tullut itsekkin oltua yhdellä keikalla, jossa Kansan käytös on ollut hieman tuon suuntaista.
Komeetan keikalla perjantaina (7.7) hän esiintyi ja lauloi moiteettomasti. Ehkä on oppinut hallitsemaan hermonsa paremmin.
- dodii...
Jaa, täälä on T.Kansan mustamaalauskampanja menossa...
Tapsan faneille sanoisin ,että älkää huoliko "Gerald" ei ole oikeasti ollut Komeetassa kuuntelemassa Kansaa. Kyseessä on pelkkä provo.
"Gerald" kirjoitti viestinsä klo.23.08 ja kun T.Kansa aloittaa esiintymisensä aina n. 22.15 ( Tosin Komeetassa tähtiartistit aloittavat keikkansa kai vasta klo. 24.00)niin "Gerald" ei olisi millään ennättänyt niin pian kotiinsa kertomaan keikasta vaikka asuisi aivan ravintola Komeetan vieressä... ei vaikka omaisi T.Kansan kaasujalan ;)
Itse olin T.Kansan keikalla Ämyrillä viimelaulantaina ,eikä miehessä näkynyt merkkiäkään väsymyksestä, eikä ärtyneisyydestä. Todella innostuneelta, hyväntuuliselta ja energiseltä hän vaikutti .
Yhteistyö bändin kanssa toimi hyvin ja ääni soi komeasti. Oli upeassa vedossa, eikä todellakaan ole lähelläkään eläkeläislaulajaa. - joopa joo
Olavi Virrasta kirjoitettiin aiheetonta paskaa ja keksittyjä juttuja aikoinaan. Älkää nyt tehkö samaa virhettä Tapsan kohdalla. Tapsaa tarvitaan laulunlavoilla vielä pitkään.
Voi voi... Uskokoon ken tahtoo.
- Komeetta Treella
Uskon kyllä tuosta ukosta tuon mitä kirjoitat.
Väsynyt laulaja vanha ukkohan se on ja olen samaa mieltä että eläkkeelle vois jäädä.
Henkilökuntakin jos huomasi tuon niin en kans usko että uutta kutsua tulee ukkelille.- OK.
Tapsa ei ole vanha eikä väsynyt. Aivan loistava ja puhdikas laulaja.Paranee vaan vanhetessaan. Ei missään tapauksessa saa jäädä eläkkeelle vielä pitkään aikaan, eikä onneksi jääkkään.
Se nyt ei ole mikään uutinen ,että SINÄ uskot. Teikäläinenhän uskoo aina kaiken negatiivisen, mitä Tapsasta kirjoitetaan. Sen verran pahvi olet.
ps. Tapsako vanha ? Ei ole. Hän on sitäpaitsi muutamanvuoden nuorempi, kuin sinun oma suosikkisi, Kari Tapio.OK. kirjoitti:
Tapsa ei ole vanha eikä väsynyt. Aivan loistava ja puhdikas laulaja.Paranee vaan vanhetessaan. Ei missään tapauksessa saa jäädä eläkkeelle vielä pitkään aikaan, eikä onneksi jääkkään.
Kaikille Tapsa-faneille tiedoksi, että TK työstää jo uutta levyä. :)
- Maruzela
eras_mj-fani kirjoitti:
Kaikille Tapsa-faneille tiedoksi, että TK työstää jo uutta levyä. :)
JESH! :D:D
Mielenkiinnolla jäämme odottamaan sitä .
- Jummijammi.
Tiedätkö mitä väärien juorujen levittämisestä saattaa seurata ? Olin Komeetassa ja Tapani Kansa oli hienossa iskussa. Ei mitään väsymyksen merkkejä missään. Sai yleisöltä innostuneen vastaanoton ja tunnelma oli korkealla koko Tapsan esiintymisen ajan.
Valovoimaienen , karismaattinen ja upeaääninen artisti, otti yleisönsä ja hoiti hommansa loistokkaan ammattimiehen elkein, ilman mitään yleisön tai bändin sättimisiä.
Hieno oli hänen Pepito orkesterinsakin. Puhallinsoittajaa ei nykyään kovinkaan monessa orkesterissa ole, mutta tässä orkesterissa sellainen oli ja esim.trumpetin ääntä olikin hieno kuulla ihan livenä ( trumpetti on lempisoittimeni).
Kyllä on eläkkeelle jäämisestä vielä kaukana tuo T.Kansa ja hyvä niin. Ei tanssilavoillakaan noin hyvistä laulajista todellakaan mitään runsaudenpulaa ole.
ps. T.Kansan keikka kesti piiiiitkälle yli puolen yön, eli et ollut edes paikalla.- Merkeli
Kuka tai ketkä antavat vääriä todistuksia väittämällä oopperalaulajia egoisteiksi? Kannattaisi yksilöidä kenestähän on kysymys. Kyllä Tapani Kansa on kateellinen oopperalaulajille. Ei hän muuten erittäin tyhmästi huutelisi typeriä välihuutoja oopperassa. Tapsa ei ollut riittävän hyvä taidemusiikkiin ja se häntä tuntuu ottavan päähän. Aina hän palaa samaan aiheeseen. Joku väitti Kansan ääntä joustavaksi. En usko hänen pystyvän laulavan kuviolaulua koska huutamalla sitä ei voi tehdä. Voimakkaasti laulamalla ääni kangistuu ja rytmisesti ei pysytä kuvioissa. Ja hiljaahan TK ei pysty laulamaan kuten kymmeniä kertoja täällä on siitä kirjoitettu. En ota Tapsan keikkaan mitään kommenttia, koska en ollut paikalla. Tavatontahan käytöstä se ei olisi häneltä.
- Gerald
Merkeli kirjoitti:

Kansan keikka alkoi klo 22 paikkeilla. Sitä voi kuka tahansa kysyä soittamalla Komeettaan. Ainoa mitä kirjoitin väärin aiemmin oli se että kirjoitin loppuillasta. Tapsan konsertti saattoi jatkua puolenyön jälkeen, mutta minulle oli loppuilta jo ennen klo 23, koska poistuin pettyneenä paikalta. Se trumpetisti taisi olla joku Nevala nimeltään, edestä vähän kalju, jos oikein muistan. Ihan hyvin soitti ei siinä mitään. Asun Komeetan lähellä.
- Uljas Kandolin
Merkeli kirjoitti:
Kuka tai ketkä antavat vääriä todistuksia väittämällä oopperalaulajia egoisteiksi? Kannattaisi yksilöidä kenestähän on kysymys. Kyllä Tapani Kansa on kateellinen oopperalaulajille. Ei hän muuten erittäin tyhmästi huutelisi typeriä välihuutoja oopperassa. Tapsa ei ollut riittävän hyvä taidemusiikkiin ja se häntä tuntuu ottavan päähän. Aina hän palaa samaan aiheeseen. Joku väitti Kansan ääntä joustavaksi. En usko hänen pystyvän laulavan kuviolaulua koska huutamalla sitä ei voi tehdä. Voimakkaasti laulamalla ääni kangistuu ja rytmisesti ei pysytä kuvioissa. Ja hiljaahan TK ei pysty laulamaan kuten kymmeniä kertoja täällä on siitä kirjoitettu. En ota Tapsan keikkaan mitään kommenttia, koska en ollut paikalla. Tavatontahan käytöstä se ei olisi häneltä.
Egoisteja ovat mm. seuraavat oopperadiivat: Mika Pohjonen, Raimo Sirkiä, Jyrki Anttila, Karita Mattila ja Jyrki Niskanen.
- Merkeli
Uljas Kandolin kirjoitti:
Egoisteja ovat mm. seuraavat oopperadiivat: Mika Pohjonen, Raimo Sirkiä, Jyrki Anttila, Karita Mattila ja Jyrki Niskanen.
Uljas Kandolin on joutunut ottamaan sanojansa takaisin. Aiemmin hän väitti että oopperalaulajat ovat egoisteja. Nyt hän mainitsi kuusi nimeä, mutta eipä pystynyt yhtään perustelemaan. Kyllä nämä egoistit taitaa löytyä sieltä viihdepuolelta.
- Uljas Kandolin
Merkeli kirjoitti:
Uljas Kandolin on joutunut ottamaan sanojansa takaisin. Aiemmin hän väitti että oopperalaulajat ovat egoisteja. Nyt hän mainitsi kuusi nimeä, mutta eipä pystynyt yhtään perustelemaan. Kyllä nämä egoistit taitaa löytyä sieltä viihdepuolelta.
En ota sanojani takaisin. Tuossa aikaisemmin pyydettiin vaan yksilöimään ,että keistä on kysymys.
Mika Pohjonen: Alkanut halveeraamaan ja vähättelemään kevyttämusiikkia sen jälkeen, kun pääsi oopperan leipiin. Olemuksesta näkee, että kuvittelee olevansa jotain erikoista.
Raimo Sirkiä: Ostaa Tapio Rautavaaran talon ja meni rakennuttamaan sen palatsiksi. Olisi sen verran voinut arvostaa talon historiaa ja sen legendaarista asukasta ,että olisi säilyttänyt talon jotakuinkin ennallaan.
Karita Mattila: Nimikirjoitusta on häneltä turha yrittää saada (kokemusta on). Todellinen itsekeskeinen oopperadiiva. Myös tyypillinen turkulainen siinä mielessä.
Jyrki Niskanen:Luulee, että oopperalaulajat saavat tehdä millaisia rötöksiä vaan. Moraaliton ja ylimielinen.
Jyrki Anttila:Samaa sarjaa, kuin Mika Pohjonen. Ei arvosta kevyenmusiikin artisteja. Vaatii erityiskohtelua ravintolassa. - Uljas Kandolin
Merkeli kirjoitti:
Uljas Kandolin on joutunut ottamaan sanojansa takaisin. Aiemmin hän väitti että oopperalaulajat ovat egoisteja. Nyt hän mainitsi kuusi nimeä, mutta eipä pystynyt yhtään perustelemaan. Kyllä nämä egoistit taitaa löytyä sieltä viihdepuolelta.
Ja kun täälä niin kärkkäästi tunnnutaan arvostelevan T.kansaa siitä bändi nsättimisestä, niin entäs Jaakko Ryhänen sitten ?
muistelempa vaan ,että hän eräässä hyväntekeväisyys konsertissa suuren ääneen ärjyi orkesterille, kun nämä eivät soittaneet maestron mielen mukaan. Maestro kun oli vaan lähettänyt orkesterilel nuotit etukäteen ,että opetelkaa nuo laulut. Itse ei ollut vaivautunut harjoituksiin ollenkaan. Sitten kun konsertissa säestyksessä tulikin jotain häikkää, niin oopperadiiva sätti suureen ääneen koko orkesterin ammattitaidottomaksi ja kieltäytyi enää tulemasta lavalle tauon jälkeen. - Merkeli
Uljas Kandolin kirjoitti:
Ja kun täälä niin kärkkäästi tunnnutaan arvostelevan T.kansaa siitä bändi nsättimisestä, niin entäs Jaakko Ryhänen sitten ?
muistelempa vaan ,että hän eräässä hyväntekeväisyys konsertissa suuren ääneen ärjyi orkesterille, kun nämä eivät soittaneet maestron mielen mukaan. Maestro kun oli vaan lähettänyt orkesterilel nuotit etukäteen ,että opetelkaa nuo laulut. Itse ei ollut vaivautunut harjoituksiin ollenkaan. Sitten kun konsertissa säestyksessä tulikin jotain häikkää, niin oopperadiiva sätti suureen ääneen koko orkesterin ammattitaidottomaksi ja kieltäytyi enää tulemasta lavalle tauon jälkeen.Ensinnäkin taidelaulaja ei lähettele mitään nuotteja orkesterille kai sen sentään ymmärrät? Jos orkesterissa on 80 soittajaa, aika nivaska olisi postitettavana. Teit itsesi naurettavaksi noin kirjoittaessasi. Toiseksi Ryhänen tietenkin harjoitteli orkesterin kanssa ja toi jo harjoituksissa mielipiteensä esille. Kun esiintymisessä tilanne ei korjaantunut- hänellä kuohahti. Pyysi lehdessä anteeksi. Mattila ei ole turkulainen vaan Perniöstä. Olen hänen kanssaan keskustellut, vaikuttaa tavalliselta. Siinä mielessä voisit ottaa sanoja takaisin, että KAIKKI oopperalaulajat eivät ole egoisteja. Suomessa on sentään monin verroin enemmän taidelaulajia kuin mainitsemasi.
- Meto I
Merkeli kirjoitti:
Ensinnäkin taidelaulaja ei lähettele mitään nuotteja orkesterille kai sen sentään ymmärrät? Jos orkesterissa on 80 soittajaa, aika nivaska olisi postitettavana. Teit itsesi naurettavaksi noin kirjoittaessasi. Toiseksi Ryhänen tietenkin harjoitteli orkesterin kanssa ja toi jo harjoituksissa mielipiteensä esille. Kun esiintymisessä tilanne ei korjaantunut- hänellä kuohahti. Pyysi lehdessä anteeksi. Mattila ei ole turkulainen vaan Perniöstä. Olen hänen kanssaan keskustellut, vaikuttaa tavalliselta. Siinä mielessä voisit ottaa sanoja takaisin, että KAIKKI oopperalaulajat eivät ole egoisteja. Suomessa on sentään monin verroin enemmän taidelaulajia kuin mainitsemasi.
Oopperalaulajat ovat itseään täynnä olevia egoisteja. Näin Uljas. Etköhän yleistänyt liikaa?
- Werke
Meto I kirjoitti:
Oopperalaulajat ovat itseään täynnä olevia egoisteja. Näin Uljas. Etköhän yleistänyt liikaa?
Huvitti paljon tuo Uljaksen kirjoitus kuinka Ryhänen lähetti nuotit etukäteen. Siinä onkin ollut Ryhäsellä tekemistä kun on hankkinut monien laulujen stemmat kaikille soittajille. Onko tämä Uljas täysin idiootti kun tälläisiä väittää? Orkestereissa on ihan oma ihminen tälläiseen nuottisavottaan. Hän hankkii nuotit, jakaa eri soittajille. Uljaksen väite, että Ryhänen ei muka harjoitellut orkesterin kanssa on valetta. Uljas Kandolin on tyhmä ja valehtelija. Kukaan ei ota sinua vakavasti.
- Uljas Kandolin
Werke kirjoitti:

En ole valehtelija. Kirjoitin sen minkä muistin tuosta jutusta... EHKÄ muistin sitten jotain yksityiskohtia väärin...
- Uljas Kandolin
Meto I kirjoitti:
Oopperalaulajat ovat itseään täynnä olevia egoisteja. Näin Uljas. Etköhän yleistänyt liikaa?
no, eiehkä kaikki mutta suuri osa kuitenkin, enemmän tai vähemmän.
- Uljas Kandolin
Merkeli kirjoitti:
Ensinnäkin taidelaulaja ei lähettele mitään nuotteja orkesterille kai sen sentään ymmärrät? Jos orkesterissa on 80 soittajaa, aika nivaska olisi postitettavana. Teit itsesi naurettavaksi noin kirjoittaessasi. Toiseksi Ryhänen tietenkin harjoitteli orkesterin kanssa ja toi jo harjoituksissa mielipiteensä esille. Kun esiintymisessä tilanne ei korjaantunut- hänellä kuohahti. Pyysi lehdessä anteeksi. Mattila ei ole turkulainen vaan Perniöstä. Olen hänen kanssaan keskustellut, vaikuttaa tavalliselta. Siinä mielessä voisit ottaa sanoja takaisin, että KAIKKI oopperalaulajat eivät ole egoisteja. Suomessa on sentään monin verroin enemmän taidelaulajia kuin mainitsemasi.
No oli miten oli, mutta halusin vaan tällä esimerkillä muistuttaa ,että kyllä niin fiksuiksi ja sivistyneiksi ylistetyt taidelaulajatkin osaavat kiukutella ja olla hankali, kun niikseen tulee.
Eikä se Jaakko Ryhäsen käytös ollut minusta yhtään sen hyväksyttävämpää käytöstä, vaikka kyseessä olikin oopperalaulaja.
- kiukustunut
Tuota asiaa on kysytty yhdeltä Komeetan henkilökunnan ihmiseltä ja hän sanoi ,että Tapsan keikka heillä oli yksi Suomen parhaista ja henkilökuntakin piti kovasti, joten
tosi tyhmää valehdella tolleen!!!
Pistää ihan vihaksi ! Eikö sulla ole minkäänlaista moraalia "Gerald" ??? Vaikka miten inhoaisi jotain artistia ,niin ei ihan soopaa pidä kirjoittaa.
Häpeä jos osaat! Todennäköisesti et osaa, kuten et puhua tottakaan. Ei juttujasi voi ottaa enää todesta, kun ne on kuitenkin ihan perättömiä.- Baarimikko
Olen töissä Komeetassa, enkä viitsinyt puuttua asiaan ennenkuin kiukustunut päätti selvittää asian. Meillä oli erittäin ikävä ilta kun Kansa esiintyi. Ei pelkästään yleisön kanssa vaan Herra Taitelijan joka purki kiukkuaan henkilökuntaan. En tiedä inhottavampaa ihmistä kuin kyseinen Herra!
- Tuura
Tapani Kansa on hyvä ja lahjakas laulaja, mutta muissa asioissa hieman "erikoinen".
Eräs T.Kansaa säestänyt muusikko kirjoitti näin :
Maailman näkee ihan toisella lailla, kun on kansakoulun käynyt....
1. Huomaat, että voit olla helvetin onnellinen ihminen, kun omat asiat on oikeastaan ihan hyvin.
2. Opit huomaamaan, että asiat voi tehdä todella vaikeasti, vaikka ne voisi tehdä helpostikin.
(esim. Konsertti lähestyy ja on treenit ja arreja valmiina bändille. Treeneissä "artisti" haluaa kuitenkin aivan eri sfääriä biisiin ja sitä treenataan klo 13-16 ja saavutetaan sellainen sekamelska, että kukaan ei tiedä rakenteita eikä miten biisi alkaa tai loppuu...klo 16-21 työstetään 2 biisiä samalla lailla. Seuraavana päivänä on konsertti ja "artisti" saapuu keikalle 0,5h ennen konsertin alkua, eikä suostu kertomaan, mitä vedetään. No 14 biisiä vedetään konsertissa, jossa koko bändi lavalla arvailee, mitäköhän seuraavaksi on tulossa ja onhan ne kolme eilisen päivän aikana treenattua biisiä "hallussa".) ... Voitte uskoa fiilikset konsertin jälkeen... no mulla ne purkautuu aina kahden tunnin nauramiseen seljällään sängyssä ja miettien, että ei tällaista voi olla ja sitten vaan totean että KYLLÄ VOI!
3. Huomaat, että artisti on aina oikeassa - R.S.
Jätkä veti paikalle 500 ihmistä, eli tupa oli täpötäysi . Ei voi henkilökuntakaan olla tyytymätön siihen.
Eräs tuttuni oli ollut tuolla paikalla ja kehui Tapsan puhdikasta esiintymistä ja vaikuttavan kuuloista laulamista kovasti. Tunnelma oli kuulemma katossa ja ihmisillä fiilis korkealla Tapsan esiintyessä. Mitään yleisön mollaamista ei ilmennyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2062429
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo411597Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1381251Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol2871043Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56992Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis303975Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20932- 55916
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S19794Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58763