Olemme tunteneet vesimiehen kanssa yli vuoden, mutta ei olla varsinaisesti seurusteltu. Alussa meillä oli tosi hauskaa ja vesimies vaikutti oikeen kiinnostuneelta, mutta alkoi tuntua että meidän "juttu" oli loppuaikoina pelkkää seksiä, vaikka mies väitti ettei halua pelkästään sitä.
Menetin hermoni hänen haahuilulleen ja kysyin,että miksi me ei voida seurustella vakavasti? Silloin vesimies teki käännöksen ja sanoi, että annetaan olla koko jutun. Unohda minut, etsi itsellesi parempi, joka tekee sinut onnellisemmaksi kuin minä.
Yritin ehdottaa hänelle josko puhuttaisiin kasvotusten, mutta hänen mielestään ei kannata puhua. Nyt ei olla pidetty kuukauteen mitään yhteyttä, vaikka kuinka oisin halunnu en ole pystynyt ottamaan yhteyttä, koska hän kerran halusi antaa olla.
Olen pohtinut asiaa pääni puhki ja mietin että voisikohan olla mahdollista, että hän pelkää minun löytävän paremman ja hylkäävän hänet? Sillä hänen exänsä oli lähtenyt toisen miehen matkaan. Vai onko näin ettei hän yksinkertaisesti halua minua? Hän ei ole pahemmin tunteistaan puhunut ja vaikuttaa välillä jotenkin kylmältä, vaikka meillä on ollut tosi mukavaa yhdessä niin mietin että leikkiikö hän vain minun kanssa?
Jossainhan on lukenut, että vesimiehet ovat sitoutumiskammoisia ja sitten ku vielä tämmöinen tilanne että on siipeensä saanut niin haluaako hän suojella itseään sydänsuruilta ja puskee minut pois kun aloin seurustelusta puhumaan.
Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia vesimiesMIESTEN kanssa? Mitähän minun tulisi tehdä? Unohdanko hänet (johon en kyllä millään tunnu pystyvän hän sai pääni aivan pyörälle) vai yritänkö vielä?
Pelkäävä vesimiesMIES?
11
2982
Vastaukset
- horoskooppimerkki
vesimiehistä ei ole rakkaussuhteeseen, ne lyö pakit päälle ja luun kurkkuun. Anna olla. Etsi uusi ja kysy ensin, ettei vaan ole VESIMIES!
- Nimetön
Hei!
Kuulostaa todella samankaltaisilta parisuhdekoukeroilta kuin minulla, en ole kyllä tavannut miestä kuin vähän aikaa, ja en kyllä jatkossa aio tavatakaan.
Kun ei kerran seura kiinnosta, ja muualta löytyy kaikkea mukavampaa tekemistä niin -tämä- lähtee.
Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi moiseen pelleilyyn.
-Härkänaikkonen- - Marielle82
Itse nimittäin seurustelen vesimiesmiehen kans ja meillä ei oo tuommosta. Tai siis, hän ei ainakaan mulle esittäny vaikeasti tavoitettavaa eikä oo vielä laisinkaan näyttäny kylmää puoltaan. Ensitapaamisesta lähtien oli kummallekin selvää, että seurustellaan vakavasti. Pitäis tehdä meidän kummankin tähtikartta (oon itekin vesimies) niin sais niitä nousevia merkkejä selville, koska mä oon meistä se "kylmäkiskoisempi" ja hän se lämmin, hellä ja huomaavainen. Tosin sen jälkeen ku me on alettu seurustella niin oon myös ollu avoimempi ja lämpimämpi. Entisisssä suhteissa mua koitettiin vangita ja tämä mies antaa mulle tilaa kuten mä myös hänelle ja se toimii meillä. Uskallan siis näyttää tunteeni pelkäämättä että toinen alkaa vaatia kaikenlaista. Meillä kaikki on sujunut omalla painolla eikä stressiä oo revitty :)
Tuli tosin mieleen, että hän sanoi mulle kerran olleensa nuorempana ns. hulivili enkä ois kuulema hänestä tykännyt siihen aikaan. Nyt hän on kuulema kypsempi ottamaan toisen huomioon ja osoittamaan tunteet avoimesti (hän on 33v). Koskaan hän ei kuitenkaan oo ketään pettäny, mutta on saattanu loukata etääntymällä. Kai voin itse sanoa olevani hulivili, oon kova flirttailija (tai ainakin tunnistin olevani, nykyään ei enää oikein nappaa) ja todella menevä tyyppi kuten myös äkkipikainen, hän on taas rauhallinen mutta innostuu kyllä mun menevyydestä ja hyvin on pysynyt perässä, joskus jopa mä saan roikkua perässä :D
Ehkä tuo auttoi ymmärtämään asiaa?? Monenlaista oon tällä palstalla nimenomaan vesimiesmiehistä lukenu mutta oman käsityksen ja kokemuksen mukaan vesimiehet on todella rehellisiä ja luotettavia. Ehkä miehet nuorella iällä todellakin ovat sitoutumiskammoisia, enpä tiedä :) Olin kyllä itsekin joku aika sitten, en halunnu naimisiin. Tän nykyisen miehen kans semmonen ajatus ei tunnu ollenkaan vastenmieliseltä, itse asiassa haluan sitä tulevaisuudessa. Oon vaan löytäny miehen joka on mulle kaikin tavoin täydellinen, hänessä on kaikkea sitä mitä miehessä haen. Ja häntä ei sitoutuminen pelota. Päin vastoin, hän on antanut mulle tarvitsemani tilan sulatella asioita!
Meillä kummallakin on ainakin tarve keskustella kaikki mieltä painavat asiat pois päiväjärjestyksestä. Ehkä tällä sun mainitsemalla vesimiehellä on vaikeuksia puhua tunteistaan? Yleensä jos itse oon oikein järkyttyny ni yksin haluan ensin vähän aikaa miettiä asioita ennen ku niistä puhun. Mutta haluan lopulta kuitenkin puhua! Kokeile otta yhteyttä, jospa pohdintaa on tapahtunut. Koita saada keskutelu aikaseksi, mielellään tietenki kasvotusten :)- essi21
kiitos kaikille ketkä on jaksanut vastailla :) Ehkä hän on sitten semmoinen vapautta kaipaava hulivili :) mutta oon kyllä miettiny et yritän pyytää häntä kasvotusten puhumaan ja jos ei onnista annan hänen olla. Vaikka kuinka sattuu niin eteenpäin kai sitä on mentävä :)
on vastaus kysymykseesi. Usko pois.
- Nimetön
Ei se ole se vesimies vaan se mies. Itselleni kävi hiljattain täsmälleen samalla tavalla. Tästä asiasta on kirjoitettu ihan kirjojakin, joita epätoivoissani ymmärtämättömyydestäni luin. Vastaus on aina se kaikista simppelein: hän vaan ei ole kiinnostunut sinusta. Valitettavasti. Mies tai poika joka on kiinnostunut ei päästä sitä ihmistä noin vain menemään, sitoutumiskammoinen tai ei. Alkuihastus ei muuttunut rakkaudeksi vaan sammui pikkuhiljaa, mutta jotain kunnioitusta sentään jäi sinun tunteitasi kohtaan kun han kertoi suoraan, ettei kannata jatkaa.
Meidän naisten ongelmana on aina keksiä monimutkaisia selityksiä ja syitä tapahtuneille yksinkertaisille asioille. Kun ei haluta uskoa.- essi21
kuulostaa viisaalle. hyvinkin mahdollista!
- seeker
Vesimiehillä saattaa olla sitoutumiskammoa kun on niin riippumaton ja itsenäinen merkki.. Ei se ota jos ei annakaan mut ei kannata rassata mieltä jos suhde ei toimi niin sit kantsii vaan päästää irti..
- uusifaniuusifani
Mies ei halua seurustella sinun kanssasi vaan elää aivan selvää välivaihetta ja tarvitsee aikaa itselleen, hänhän vapautti jo sinut. Jos olet rakastunut niin on kova homma parantaa sydäntäsi muutoin jatka vaan eteenpäin, löytyy niitä parempiakin vesimiehiä jotka eivät olisi tälläista vuoden pelleilyä harrastaneet. Kun olet niin nuori vielä niin eipä sitä tiedä vaikka elämässä tulisi joskus uusintakin (sen varassa ei kyllä elämäänsä voi elää).
- ei ymmärrä ei
Kerrohan tyhmälle että mistä pirusta te vesimiehet olette kekanneet käyttää sellaista ilmaisua kuin "vapauttaa toinen" vaikka kyse on lemppaamisesta sanan varsinaisessa merkityksessä?
Olette niin pirun armollisia että "vapautatte" tai "päästätte" menemään. Tällä tavalla on helppo luistaa vastuusta ihmisuhteen katkeamisen johdosta. Oi kiitos armolliset vesimiehet kun olette niin jumalallisia ja "vapautatte" aina meidät.
Ja kyllä tämä nimenomaan on tullut esille vesimiehen otsikoita lueskellessa.
H****tti että sappi kiehuu tuollaisia kuullessa ja lueskellessa. Ylimielistäkin ylimielisempää.
- Aikuinen Vesimies-nainen
Mulla oli suhde vesimiesmiehen kanssa. Alussa kaikki meni hienosti ja oli hyvä tunnetila. Sitten mies ilmoitti saaneensa tietää sairastavansa sydänvikaa ja odottavansa leikkaukseen pääsyä. Hän muuttui vältteleväsi ja esitti vaikka mitä tekosyitä milloin millekin asialle. Ja kun vilpittömästi halusin auttaa tuota reppana-yksinhuoltajamiestä, niin hän kiitoksen sijasta alkoi loukata minua, aina autettuani ja passattuani häntä. Aloin riutua ja laihtua epänormaalisti, kunnes sain sanottua suorat sanat. Kiertäkää hyvät tytöt ja naiset vesimiesmiehet kaukaa - ovat itsekeskeisiä LURJUKSIA.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982