Marokko on terrorismin kannalta keskeisin huolenaihe koko Euroopalle. Tiedustelulähteisiin tukeutuen hän esitti, että maassa piileskeli jopa sata huumekaupalla, autovarkauksilla sekä siirtolaisten salakuljettamisella rahoitettua terroristisolua, jotka ohjasivat noin tuhannen ääri-islamilaisen al Qaida-järjestön värväämän aktivistin toimia.
Asiantuntijat ja toimittajat uskoivat, että Madridin iskulla oli yhteyksiä Marokossa, Casablancassa 16.5.2003 tehtyyn 14 nuoren yhtäaikaiseen itsemurhaiskuun, joka oli vaatinut 34 sivullisen hengen. Al Qaida oli molempien maiden turvallisuusviranomaisten mukaan päässyt hivuttautumaan Marokkoon. Marokkolaisviranomaiset olivat reagoineet äärimmäisen voimakkaasti islamilaisten ääriliikkeiden harjoittamaan väkivaltaan jo vuoden 2003 aikana, mutta vasta
Madridin terrori-isku maalasi kansainvälisen yleisön tietoisuuteen uhkakuvan, jolla oli marokkolaisnuoren kasvot. ”Kansainvälinen terrorismi tarjoaa nyt uuden uran nuorille alueella, jossa huumekauppa, salakuljetus ja laiton siirtolaisuus ovat toistaiseksi tuoneet ainoan toivon tulevaisuudesta”,
Islamilainen liike rinnastuu poliittisiin puolueisiin, eliitteihin, jotka kansan syvien rivien kurjistumisesta piittaamattomina ajavat ainoastaan omia etujaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.