Mistä voisi ostaa fyysisesti kultaa esim 1kg pienimmillä provisioilla sille kullanvälittäjälle? esim tavex kaiketi myy kultaa mutta myykö pankit? Miten sitten tuo kullan myynti? Voiko viedä pankin tiskille ja lunastaa päivän hinnalla?
Mistä kultaa?
jaakkokullta
102774
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
jätskikiskalla ei myyjäplikalta helpolla löydy vaihtokultaa, ja tuutin maksun vuoleminen puukolla kultakilon kyljestä on epäesteettisen näköistä touhua.
Kesäaikaan olen mökillä käyttänyt paria verkon painoina, kimaltavat kauniisti kun nostaa lohta veneeseen.
Eipä niillä paljon muuta käyttöä ole.
Pihakivetykseenkin ovat liian pehmeää materiaalia.
Sellainen firma kun Rasmussen kauppaa Suomessa kultaa ja käsittääkseni ostavat myös sijoittajilta sijoituskultaa.
www.rasmussen.fi ja sieltä jalometallit ja sijoituskulta.
Minä-parka vein noin 105 grammaa kultakoruja rasmussenille, maksoivat 870 euroa. Parin tunnin kuluttua yritin perua kaupan muttei enää suostunut, kun saivat pilkkahintaan huijaamalla kauniit, osin käyttämättömät koruni. Kanissa oisin saanut ainakin 10€/g LAINAA, eli mahdollisuus saada korut vielä takaisin. Vahingosta viisastuin. Älkää misssään nimessä viekö rasmussenille, huijarille. Kurssi muka just pudonnut! HAH! Se ei noin vaan putoa.
Kultasepät ostavat vanhoja koruja romukultana, ensin katsotaan paljonko koru painaa.
18 karaatin korussa on kolme neljännestä kultaa.
14 karaatin korussa vähän yli puolet.
Tästä katsotaan kullan arvo ja romukullasta maksetaan noin puolet.
Jos haluatte myydä niin myykää minulle, maksan saman.
Olen aina halunnut syödä kultalautasilta. :-)
Se rasmussen huijasi ainakin minua. Antoi 870 € 105 grammasta kultaa. Oli 18 ja 14 karaatin kultaketjuja, designia. Läskijätkä ei parin tunnin kuluttua perunut kauppaa kun tulin katumapäälle vaan valehteli että ne korut on muka jo matkalla norjaan kultalangan tekoon. Haistakoon paska, valehtelee. Ei ne niin äkkiä ehdi viemään. Saman painoisen määrän kultakoruja vein Panttikonttoriin ja antoivat 1300 euroa. Tää tapahtui samana päivänä kesä-heinäkuussa 2009. Nyt kullan hinta korkeampi. Rasmussen maksaa pilkkahinnan, panttilainaamosta saa paljon enemmän. Nostan syytten rasmusse-läskiä vastaan jos se elää vielä, näytti kyllä aika läskinsairaalta. Läskit ei ole pitkäikäisiä.
Rasmussen-huijarille vielä tiefoksi. Syytteen nostan, puoli vuottakaan ei vielä asiasta kulunut. Mulla on kuitti ja puhelutiedot tallessa. Voin toki ostaa 105 grammaa käyttämättömiä kultakoruja sulta 870 €:lla. Vältät siten poliisikuulustelut. Muistat kyllä tapauksen. Panttilainaamosta sain lunastettua kullat takaisin heti seuraavana palkkapäivänäni. Jos olet kaikkia asiakkaitasi kohtaan yhtä paska kuin minua kohtaan, en usko että kauan olet.
kulta ole mikään sijoituskohde, vaikka hyvin haroin siitäkin voi tuottoa sada,
mutta keskimäärin ei, myynti/hankintahintojen erotus on niin suuri,
Kultaa ostetaan vasta sillä kolmannella miljoonalla, kun yleensä turvataan pääomaa,
jota edes puolet saisi kaikkein pahimmassa tapauksesa,
kun monesta muusta ei lainkaan.
Kotimaisilla outokummulla, rasmussenilla ja tavexilla on kovin kalliit myyntihinnat ja kovin halvat ostohinnat, eroa seitsemisen prosenttia.
En tiedä myykö mp-edelmetalle.de enää Suomeen. Oli ihan järkevät hinnat ja ostivat myös.
Isommissa erissä tietenkin kitco.com tai australian hallituksen takaama Perth mint.
Sieltä voi ostaa myös allokoimattomassa varastossa olevaaa jolloin kustannukset ovat paljon pienemmät. Tosin jossain kriisitilanteessa voi olla vaikea saada ulos.
Käy katsomassa kullan hintakehitys viimeisen viiden vuoden ajalta. Huh huh. Ja hinta tulee nousemaan vielä REILUSTI. USA:n taloutta romutetaan täyttä päätä kansainvälisten pankkilaitosten toimesta, ja sitä kautta kullan hinta joidenkin talouselämän asiantuntijoiden mukaan saattaa nousta jopa 5000 dollariin unssilta. Varovaisemmatkin arviot ennustavat kullan hinnan nousevan 2000 dollariin unssilta.
Kyseessä ei ole kullan hinnan nousu vaan dollarin romahdus.
Joitakin vuosia sitten eurolla sai 80 dollarisenttiä, nyt saa lähes kaksi kertaa enemmän.
Euroissa kulta on tuottanut jotakuinkin saman kuin pankkitili. Mitä nyt joutuu maksamaan 7% osto- ja myyntihinnan väliä.
Aivan kriisirahastona tietenkin hyvä, tosin halutummat eli heroiini tai amfetamiini olisivat paremmat. Ne saa aina vaihdettua ruokaan. :-)