Oli aurinkoinen päivä ja heräsin kopassani onnellisena. Isäntäväki hääri jo ylhäällä niinkuin ennenkin aikaisin aamulla. Kaikki tuntuivat olevan kuitenkin jännittyneitä ja hermostuksissaan. Perheen tyttö käytti minua ulkona niinkuin tavallisestikkin aamulla. Mutta häntäkin hermostutti. Jonkun ajan päästä isäntäväki oli lähdössä jonnekkin. Ja käskivät minut takakonttiin. Sitten alkoi automatka. Olisikohan luvassa ihana näyttelypäivä? Pidän näyttelyistä sillä olenhan suomen muotovalio. Auto pysähtyi ja pääsin ulos. Menimme rakennukseen. Ei ollut näyttelypaikka ei. Sisällä tunsin hajun. Eläinlääkäri. Inhoan eläinlääkäreitä. He nostavat pöydälle, vääntävät inhottaviin asentoihin ja pistävät piikeillään. Kohta meidät kutsuttiin sisään. Isäntäväki jätti minut eläinlääkärin huoneeseen ja menivät itse ulos. Perheen tyttö halasi minua ja sanoi ettei se kävisi kipeää. Mikä ei kävisi? Hermostuin aika lailla. Eläinlääkäri nosti minut pöydälle ja otti esiin ruiskun. Hän yritti rauhoitella minua. Silloin muistin naapurin koirien jutut siitä ,että koirat lopetetaan piikillä jos niille ei olisi aikaa tai rahaa. Siinä se piikki nyt oli. Mutta olen liian nuori, vasta 2 vuotias. Uikutin. Pikku tyttö ja muut talon ihmiset olivat kyllä hoitaneet minua kunnolla ja heillä oli rahaa ja aikaa minulle. Miksi sitten minut lopetetaan. Kyselin itseltäni. Tunsin pienen pistoksen. Kaikki pimeni. Vaivuin rauhalliseen uneen. Tämäkö se oli? Koirien taivas? Vain tyhjyyttä joka puolella. Kohta en kyennyt enää ajattelemaan.
-Herää Melli koija! Kuulin. Herää!!!Pikku tyttö huusi. Säpsähdin hereille. En ollutkaan kuollut! Perheeni seisoi pöydän ympärillä ja kertoi ,että minut oli vain lonkkakuvattu ja ,että olin terve. Sitten eläinlääkäri tarkisti silmäni. Kuulemma nekin olivat OK. Perhe kantoi minut autoon. Olin vielä liian tokkurassa kävelläkseni. Kotona kuulin ,että isäntä ja emäntä keskustelivat jostain. He puhuivat minun tulevista pennuistani. Mahtavaa. Omia pienokaisia siis tulee minullekkin. Nyt olen takan eteen käpertyneenä ja kirjoittelen (isäntäväen tietämättä) tarinan ensimmäistä osaa.
-Herää Melli koija! Kuulin. Herää!!!Pikku tyttö huusi. Säpsähdin hereille. En ollutkaan kuollut! Perheeni seisoi pöydän ympärillä ja kertoi ,että minut oli vain lonkkakuvattu ja ,että olin terve. Sitten eläinlääkäri tarkisti silmäni. Kuulemma nekin olivat OK. Perhe kantoi minut autoon. Olin vielä liian tokkurassa kävelläkseni. Kotona kuulin ,että isäntä ja emäntä keskustelivat jostain. He puhuivat minun tulevista pennuistani. Mahtavaa. Omia pienokaisia siis tulee minullekkin. Nyt olen takan eteen käpertyneenä ja kirjoittelen (isäntäväen tietämättä) tarinan ensimmäistä osaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihan kiva tarina tämä..heh..joo..?