Onko muita??

Hei!
Meillä 8-vuotias vaikeasti näkövammainen poika.Lukeminen ja kirjoitus vaikeaa,lukihäiriö.koulumenestys laskenut.Sai helmikuussa silmälasit (silmät karsastaa), silmälääkäri määräsi vahvemmati.On nähnyt hyvin,mutta näkö on taas alkanut huonontua!Ylihuomenna menemme sairaalan Silmäasemalle, silmäterät tutkitaan ja lapsen silmiin pannaan pupilleja laajentavat silmätipat.Onko ollut kohtalotovereita,ja miten olette selminneet tutkimuksesta?Poika pelkää kaikenlaisia tutkimuksia,vaikka ne eivät satu.
2263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä poika inhoaa yli kaiken niitä tippoja, joten kyllä ihan rehellisesti myös lahjontaa käytän. Ei myöskään anna mielellään lääkärin tutkia silmiään, väittää sen tuntuvan pahalta. Mutta puoli vuosittain se on tehtävä kuitenkin. Löysimme erittäin hyvän lääkärin, joka on ollut meillä onni, muutoin olisi jäänyt tutkimukset tekemättä joskus. Meillä poika on nyt seitsemän täyttävä, lasit on ollut kaksi vuotta, poika osasi niin hyvin peittää huonon näkönsä, että meni niin pitkään ennen kuin tilanne huomattiin. Lisäksi hyvin huono on vain toisen silmän näkökyky.

Laseilla ei näköä ihan hyväksi saa, mutta näillä pitäisi koulussa selvitä kuitenkin.

Kerro pojalle ihan rehellisesti mitä siellä lääkärissä tehdään, pääset helpoimmalla. Kuitenkin anna ymmärtää, että nämä tutkimukset ovat välttämättömät, ja ne tehdään pojan itsensä parhaaksi. Kerro, että se on ainoa keino saada luotettava tutkimustulos. Anna lapsen kuitenkin ymmärtää koko ajan, että ymmärrät hänen pelkonsa, mutta että yhdessä kyllä selviätte.

Äänestä

Minulla 6v. poika ja käyttänyt noin vuoden laseja,ainoastaan toisen silmän näkö huono.Nyt alle vuodessa näkö parantunut täysin ja lääkärit ovat ihmeissään näin nopeasta paranemisesta!!!!!Ikinä ei mitään ongelmaa ole niitten tippojen laitosta tullut!!Ihan normaali toimenpide mikä tehdään kun lapsen silmiä tutkitaan.Älä itse tee asiasta liian suurta numeroa!!Hyvin se menee:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Janitta kirjoitti:

Hei!
Meillä 8-vuotias vaikeasti näkövammainen poika.Lukeminen ja kirjoitus vaikeaa,lukihäiriö.koulumenestys laskenut.Sai helmikuussa silmälasit (silmät karsastaa), silmälääkäri määräsi vahvemmati.On nähnyt hyvin,mutta näkö on taas alkanut huonontua!Ylihuomenna menemme sairaalan Silmäasemalle, silmäterät tutkitaan ja lapsen silmiin pannaan pupilleja laajentavat silmätipat.Onko ollut kohtalotovereita,ja miten olette selminneet tutkimuksesta?Poika pelkää kaikenlaisia tutkimuksia,vaikka ne eivät satu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu