Voisiko joku noin niikuin viitteeksi kirjoittaa
tällä palstalla vaikkapa viisi 5v sisällä voimaan
tullutta liikennesääntöä tai asetusta, joita
hänen mielestään rikotaan eniten.
Itselläni on ollut ajokortti 45 vuotta, enkä ole
jatkokursseja käynyt, saanut yhdet nopeus-sakot,
ei kolareita. Ajelen vuodessa yksityisajoa n.40
000 km, joista 10 000 km ulkomailla aina
eksoottisia maita myöten. Eli omasta mielestä
olen pärjännyt hyvin.
Kiinnostaa tavallaan tietää, tuleeko töppäiltyä
pahastikin juuri kyseisissä kohdissa. Uskoisin,
että meitä on useita, joilta jatkokoulutus uupuu.
Toisaalta eivät torvet soi, eikä valot vilku
suomalaisessa liikenteessäkään meikäläiselle,
enkä siten tunne henkilökohtaisesti
koulutustarvetta. Onkohan minulle kasvanut
liikennesilmä ja joustokykyä koska taidan käyttää
tervettä järkeä monissa kohdin pykälien sijaan?
Joskus tuntuu, että nämä parkkeeraussäännöt
metreineen ovat vaikeimpia, koska silloinhan ei
tapahdu mitään.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Eivät ne liikennesäännöt noin vain muutu. Jotain
pikku tarkennuksia saattaa joskus tulla, mutta
mitään merkittäviä muutoksia en muista olleen. Ja
toisaalta jos muutoksia tulee, niin niistä kyllä
tiedotetaan näkyvästi. Kokenut autoilija noteeraa
muutokset sitä sen kummemmin itsekään huomaamatta.
Ainut muutos jonka keksi viimeisten vuosien ajalta
on tuo surkean kuuluisa polkupyörän
väistämissääntö-muutos. Muutoshan on, kun autotien
ylittää pyörätie niin, että lähettyvillä (n. 25-40
metrin säteellä) ei ole pyörätien suuntaista
autotietä, niin pyöräilijä on väistämisvelvollinen
(vaikka tulisi oikealta). Tämä sääntöhän, vaikka
hieman ristiriitainen onkin, vain vahvisti
käytännön menettelytavan (ei se fillaristi sieltä
muutenkaan tule), toisaalta tilanne on erittäin
harvinainen. Muutos tosin markkinoitiin niin, että
osa autoilijoista ymmärsi, että fillaristi väistää
aina.
Kiertoliittymässä vilkuttamisestahan on viime
aikoina puhuttu, koska näitä liittymiä on tullut
runsaasti lisää. Säännöt eivät ole kuitenkaan
muuttuneet, eli 70-luvulla oppimani tapa vilkuttaa
pois lähtiessä pätee edelleenkin.
Ilmeisesti tuo"kiertoliittymä" on sama kuin
liikenneympyrä ennen, riippumatta kaistojen
lukumäärästä ja halkaisijasta? Vai? Siinähän
ajokäyttäytyminen on muuttunut, kuten mainitsit,
ja josta olin kyllä tietoinen.
Tuohon polkupyöräuudistuspykälään olen törmännyt
vähän ihmetellen.
Mutta tämä pysähtyminen, pysäköiminen lie
muuttunut metrimäärineen, etten pysy perässä.
Saako esimerkiksi jättää auton tien laitaan,
pientareelle, piiloon metsän puolelle ja tuleeko
sakko maastossa ajosta välittömästi, entä P-
paikan läheisyyteen , T-risteykseen, uimarannalle
kaupungissa, maalla. Montako metriä suojatiestä,
väärälle puolelle katua jne. Näissähän
kansalliset säädökdet poikeaa melkoisesti.
Tanskassa ja Norjassa on ollut, että
levähdyspaikalla ei saa "camping",
mutta "overnatting" on sallittu, paitsi ei
matkailuautolla,jossa ei ole harmaavesisäiliöta.
Ruotsissa kun "Tältning" on kielletty, siellä
saat olla matkailuvaunuilla ja autoilla tai nukkua
vaikkapa autossaan jne.Herää kysymys ovatko
nekään lakiin perustuvia säädöksiä.Milloin
syyllistyn maastoajoon luonnossa???Autolla,
matkailuyhdistelmällä?? Etelä-Suomessahan et
juuri pääse pois metsäautotiellä paitsi jollain
harjanteilla, mutta pohjoisessa voit huristella
pitkin tundraa (esim.kalaan).
Tiedän, että aihe poikkeaa jo vähän
alkuperäisestä,mutta taitaa olla niin, että tänä
aikana lähinnä moottoritiet ovat uutta ja sen
opettelin aikanaan saksalaisella tekniikalla.
Ja ehkä tällä parkeeramisellakin on
mielenkiintoa, muutakin, kun maataloustien
tukkiminen marjastusaikaan.
Ainakin ylinopeuksissa näin 16 vuoden päästä voit olla 170€ köyhempi jos ajat 60km/h alueella 61km/h
Pitkä olikin tämän kertainen tahdosta riippumaton hoitojakso.