Olen nyt suunnilleen 8 rvk:lla ja ekaa kertaa olen tosissani alkanut miettiä raskauden keskeyttämistä. Tavallaan olisin tämän lapsen halunnut vaikka minulla ei ole sille mitään annettavaa. Ongelma onkin isä, joka ei psyykkisesti aivan normaali. Isä on kasvanut ilman omaa isäänsä (joka pettämisen jälkeen heivattiin pihalle). Nyt hänellä ei ole mitään uskoa/ luottamusta minuun tyttöystävänä/ tulevana vaimona. Jätetyksi tulemisen pelko on liian syvällä. Ja jos ei rakasta itseään ei voi rakastaa muitakaan. Itse tulen onnellisesta perheestä, tästä syystä mieheni pitää minua hemmoteltuna. Uskon että joudun hoitamaan lapsen suurilta osin yksin, enkä tiedä onko minusta siihen vai tuleeko minusta sellainen äiti joka on aina viemässä lasta jollekkin hoitoon koska ei itse jaksa nauttia lapsesta vaan kokee sen rasitteena. En halua sellaista elämää. Lapsi kokee alitajuisesti tulleensa hylätyksi uudelleen ja uudelleen.
Halusin työn, tasapainoisen suhteen ja katon pään päälle. Sitten toivottuja lapsia. Nyt asun vuokralla, mies ei haluaisi muuttaa yhteen, ei ole kunnon työpaikkaa (vaikka olen filosofian maisteri) ja elämä on sekaisin ja olen masentunut. Vasta alle vuosi sitten muutin opintojen jälkeen takaisin Suomeen, sopeutuminen on ollut hankalaa (olin 7 vuotta poissa). Olisin ehkä halunnut muuttaa vielä takaisin ja jäädä sinne. Lapsi estää kaiken koska seuraavat 15 vuotta joudun elämään lapsen ehdoilla.
Abortti ei todellakaan koskaan ole helppo päätös, kukaan näin vaikean päätöksen edessä oleva ei tee aborttia heppoisin perustein. Uskon ettei aborttiin päätyvä näe enää muita vaihtoehtoja. Tai sitten sellainen ihminen osaa sulkea kaikki tunteet pois.
Halusin työn, tasapainoisen suhteen ja katon pään päälle. Sitten toivottuja lapsia. Nyt asun vuokralla, mies ei haluaisi muuttaa yhteen, ei ole kunnon työpaikkaa (vaikka olen filosofian maisteri) ja elämä on sekaisin ja olen masentunut. Vasta alle vuosi sitten muutin opintojen jälkeen takaisin Suomeen, sopeutuminen on ollut hankalaa (olin 7 vuotta poissa). Olisin ehkä halunnut muuttaa vielä takaisin ja jäädä sinne. Lapsi estää kaiken koska seuraavat 15 vuotta joudun elämään lapsen ehdoilla.
Abortti ei todellakaan koskaan ole helppo päätös, kukaan näin vaikean päätöksen edessä oleva ei tee aborttia heppoisin perustein. Uskon ettei aborttiin päätyvä näe enää muita vaihtoehtoja. Tai sitten sellainen ihminen osaa sulkea kaikki tunteet pois.
Vastaukset 18
Vanhimmat
15 vuotta". Lasta joudut huoltamaan seuraavat 18 vuotta, oli lapsi kuinka omatoiminen hyvänsä! Plus että miltä mahdollisesta lapsesta tuntuisi tulevaisuudessa jos oma äiti olisi totaalisen kyllästynyt äitiyteen ja vain odottaisi sitä hetkeä kuin kuuta nousevaa kun saisi ilmoittaa että "painu pellolle siitä"..
Se että on 18, ei aina tarkoita että elämänlangat on hyppysissä. Lapsi voi olla myös tuleva teiniäiti, hän voi olla sairas (tarvitsee aikuistumisensakin jälkeen apua), hän on väliinputoaja (keskeyttää koulut..), hän ei ehkä 18 vuotiaanakaan saa ekana vuonna työpaikkaa tai opiskelupaikkaa..
Ne haluaisit kuitenkin hänelle taata - ettei hänen pakolla tarvitsisi mennä siivoustöihin tai raksalle vaan saisi hänkin onnellisen elämän, ehkä sitten välivuoden kautta.
Vaikka usein ajatellaan että kyllä se 15-vuotias hoitaa itse itsensä, niin ei se niin ole. Juuri 14-18-vuotias tarvitsee eniten apua! Koska nuo juuri ovat ne vuodet jolloin hän alkaa aikuistua.
Mitäs jos olisit välinpitämätön äiti ja sen seurauksena lapsi päättäisikin teininä hankkia oman lapsen, oman perheen, koska omalta äidiltään ei ikinä saanut sitä rakkautta/huolenpitoa/aikaa?
Nämä ovat vähän kärjistyksiä, mutta kuitenkin..
Jos vähääkään epäilyttää että sinusta tulisi katkera tai "menettäisit" jotain, sen sijaan että vain saisit jotain ihanaa, niin tee abortti. Tämä on tosi rumasti sanottu, mutta uuden lapsen voi aina tehdä. Olet niin nuori että parikin vuotta tuosta kun selvittelee asioita, niin voi auttaa.. Uutta nuoruutta et enää saa.
Niin, siis toi 15 vuotta oli nyt ihan vaan esimerkki, ymmarran tottakai etta lapsessa on kiinni loppuelamansa enka ikina lastani hylkaisi. Siita ei tama paatos olekaan kiinni.
oletko keskustellut perheesi kanssa tilanteesta?
En itse ihan vastaavassa tilanteessa ollut sentään, mutta kun saimme yllättäen tietää raskaudesta, olin todella epävarma..
Ennen raskautta jo olimme jutelleet asioista, ja mieheni oli sitä mieltä ettei missään nimessä olisi valmis isäksi, enkä toisaalta olisi valmis ollut äidiksi minäkään..
Äitini kanssa puhuin asiasta, ja hän sanoi ettei voisi päätöksiä puolestani tehdä, mutta tukisi minua kaikessa.
Hän sanoi, että on niitä lapsia jo keretty kasvattaakin, mutta kyllä se yksikin saadaan vaikka yhdessä kasvatettua vielä...
No ei ole ollut tarvetta, mieheni kanssa kasvoimme molemmat ajatukseen vanhemmuudesta ja meillä menee hyvin kolmestaan.. =)
pointtini on, että kun tiesin perheeni olevan tukenani, sain siitä voimia niin, että olisin ollut valmis kasvattamaan lapseni vaikka ilman miestäni..
Ei kannata jäädä yksin asian kanssa, eikä varsinkaan jos päädyt keskeytykseen...
Perhe on kuitenkin pysyvimpiä elementtejä ihmisen elämässä. =)
Hienoa etta teilla menee niin hyvin. Ikava kylla en nae meidan tilannetta aivan samana. Vanhempani tukee minua kylla, kuten sanoin tulen onnellisesta perheesta. Minulla on ymparilla paljon ihmisia jotka haluavat auttaa. Tuntuu vain ettei elamasta tule mitaan sellaisen miehen kanssa kun minulla on nyt. Se on nyt tama mista kiikastaa.
Nyt kun meilla pitaisi olla onnellisinta aikaa, vasta alle vuosi yhdessa ja rakkauden pitaisi olla parhaimillaan ja perhosia viela vatsassa... aikamme yhdessa on ollut suureksi osaksi riitelya. Mieheni ei nae itsessaan mitaan vikaa vaan mielellaan syyttaa aina vain muita omista puutteistaan. Uskon ettei han kesta tilannetta jossa han ei saa kaikkea huomiota. Varsinkin alussa vauva vie KAIKEN huomion niinkuin kuuluukin.
Vaistoni sanoo etta tilanne on toivoton... meilta molemmilta tuntuu puuttuvan nyt usko, minulta ainakin toivo ja rakkauskin rakoilee. Toisaalta taytan 27 vuotta enka haluaisi ensimmaista lasta 30 toisella puolella. Paitsi jos tietaisin etta toivoa on paremmasta.
Talla hetkella 15 minuuttia kestava kaavinta tuntuu pelastukselta. Sita en olisi ikina uskonut. Olen aina halunnut lapsia, mieluiten niin monta kun mahdollista. (Eli 3 ;)
Onnea teille ja hyva etta paatos on tuntunut oikealta. Minusta nain alkuhurman jalkeen tuntuu hullulta tuoda tilanteeseeni lapsi.
Kiitos vastauksestasi ja hyvaa kesaa!
Tarkoitin aikaisemmin juuri sitä, että sain perheeltäni voimaa toteuttaa sen päätöksen jonka pohjimmiltani halusinkin.. Kuten ehkä sinäkin keskeytykseen jos se tuntuu oikeammalta. Tarkoitukseni ei ollut tuputtaa omaa valintaani sopivinpana =)
Mitä olet ajatellut noin ylipäätään suhteenne jatkumisesta? En osaa sanoa olisiko miehesi kykenevä tukemaan sinua keskeyttämisprosessissa..? Tilanne kuulostaa vaikealta..
Joskus kannattaa ehkä kuunnella vaistoaan. Minusta hyvän elämäntaidon salaisuus piilee siinä, että laittaa itsensä etusijalle, ja ottaa vastuun omasta onnestaan ja elämästään. (lasten kanssa sitten tilanne muuttuu)
Tarkoitan siis ettei voi odottaa, että joku toinen tulee ja tekee onnelliseksi, vaan on mietittävä mitä itse elämältään haluaa, ja toteutettava se.. Minusta tämä pätee niin sinuun, kuin mieheesikin.
Et voi ottaa vastuuta aikuisesta ihmisestä, jos hän ei sitä itse osaa tehdä..
Uskotaan että asiat kääntyy parhaaksi, keinolla tai toisella.. =)
millaista elama tulisi olemaan, suuntaan tai toiseen. Mieheni haluaisi nyt pitaa lapsen, mutten tieda onko hanesta sitten siihen kun sen aika tulee... toisaalta olen ajatellut... jos vaikka jaisinkin yksin.. en usko etta voisin tata lasta enaa 'laittaa' poiskaan. Voisko sita antaa itselleen anteeksi ettei pitanyt 'sita'. Vai kayko niin ettei anna itselleen anteeksi ettei tajunnut ettei epavakaaseen suhteeseen kannattanut tehda lapsia...
Vaikka jutellaan paljon ei tilanne tunnu selviytyvan. Pitaisi olla kolmas osapuoli muttei kesalla oikein paase terapiaankaan kun kaikki on lomalla... Molemmat tavallaan haluaa tata mutta molempia pelottaa. Energia ei kasva tassa suhteessa vaan haviaa ja molemmat on sitten vasyneita toisiinsa.
Talla viikolla pitaisi paattaa mita tehdaan, masu kasvaa....
ei ole nyt tarkoitus mitenkään "tuomita" suhdettasi, mutta kuulostaa vain niin siltä, että sydämessäsi tiedät ettei suhteenne ole sinulle sitä mitä tarvitset. Sen myöntäminen, ja luovuttaminen vain ehkä tuntuu pahalta..? =/ Et pysty, eikä sinun kuulukkaan saada toista ihmistä muuttumaan, se vaatii paljon voimavaroja.
Vaikka meillä nyt menee tosi hyvin, niin on vauvan perheeseen tulo ollut rankka ja koetteleva kokemus suhteellemme. Kun ennen olimme olleet mielestäni hyvä toimiva tiimi, niin yhtäkkiä vauvan jälkeen tuntui kuin olisimme olleet ihan eri planeetoilta!?
On vaatinut todella paljon kärsivällisyyttä, ymmärrystä, ja kommunikointitaitoja jotta olemme päässeet ns. jaloillemme taas.. Puhumattakaan siitä, että suuri osa päivästä menee lapsen huomioimiseen, joten kunnon yhteistä aikaa parisuhteen ylläpitoon jää niukasti..
Eli rankkaa on ollut, vaikka etukäteen tiesimme että niin voisi käydä.. Silti, missään vaiheessa tilanne ei ole tuntunut toivottomalta, koska tiesin että kykenemme puhumaan ja kuuntelemaan toisiamme..
Raskaaksi tuleminen on hämmentävä ja mieltä myllertävä kokemus, kuin on myös aborttikin. Tarvitset todella jonkun vakaan ihmisen tukemaan ja kuuntelemaan. Huoli raskaudesta sekä parisuhteesta on liikaa selvitettäväksi samanaikaisesti..
Minusta sinun pitäisi saada vetäytyä omaan rauhaan (vaikkapa vanhempien luo), jotta voisit ilman kotiolojen ehkä painostavaa ilmapiiriä käydä läpi tunteitasi ja ajatuksiasi.
Tärkeintä on että olet itsellesi rehellinen, mitä toivot elämältä, mieheltäsi, itseltäsi? Ja REHELLISESTI mitkä niistä toiveista on toteutettavissa.
Jos keskeytät raskauden, mitä tapahtuu sen jälkeen, jatkatteko elämää kuten ennenkin?
Jos pidät lapsen, pystyttekö kohtaamaan yhdessä sen mukanaan tuomat haasteet? Vai pärjäätkö paremmin yksin, jotta voit keskittyä kannattelemaan pienen ihmisen elämää?
Aina löytyy keinoja selvitä elämässä, se vaatii vain keskittymistä.. =)
Ajatuksesi pyorivat samoja ratoja kuin minunkin. Ja jos aborttiin paadyn (en ole vielakaan osannut paattaa!!) niin en jatka suhdetta. Jos tama mies ei nyt kelpaa isaksi, niin ei tulevaisuudessakaan, tai se olisi vaarin myos tata lasta kohtaan.
Paata sekoittaa nyt myos se, etta isa on talla hetkella ylpea ja maaratietoinen: han haluaa isaksi ja on onnellinen... nyt. En todellakaan uskalla ajatella miten tama tulevaisuudessa paattyy, han kun ailahtelee puolelta toiselle. Toisaalta, niin valilla minakin!
Tuntuisi julmalta tehda abortti nyt, vaikka valilla tunnen ettei voimani jaksa ryhtya aidiksi. Mieheni on kylla luvannut olla tukena... Meilla on siitakin mielenkiintoinen tulevaisuus etta mieheni on aina viikon kotona ja viikon toissa. Ehka se on pelastuksemme, kun saamme aina molemmat levata viikon toisistamme. Vai onko se hanelle rankempaa, jos on raskas viikko takana ja raskas viikko minun ja lapsen kanssa edessa jne...? Toisaalta kesaaika on hanelle helppoa toissa, joten silloin han voi levata. Vaan milloin lepaan sitten mina jos mieheni ei jaksa/ pysty auttamaan...? En todellakaan tieda miten selviydymme. Sen tiedan etta jos pidan lapsen, menemme pariterapiaan ja toivon etta se pitkaaikaisena auttaa meita.
En ehka usko etta pystyn tekemaan abortin, jostain adoptiosta puhumattakaan (!!)... toivon vain etta jostain saisi tulevaisuudessa voimaa olla hyva aiti. Ja/tai sopeutua tekemiinsa paatoksiin.
Tiedan etten miestani voi muuttaa. Olemme jo nyt eri planeetoilta. Koen hanen jaaneen valilla murrosikaisen tasolle, joten minulla olisi sitten tavallaan 2 lasta hoidettavana... joista toinen toisi hirveasti harmia, kuten murrosikaiset yleensakin ;) Hyvina paivina han on maailman ihanin mies ja se vaikeuttaa tata paatosta ja hanesta luopumista. :(
Minun tulee vain hyvaksya hanet sellaisena kun han on, ja toivoa etta han joku paiva pystyy samaan.
sinä tekisit niin että antaisit lapselle elämän.
Sinun kanssa tai sinua ilman?
Anna raskauden jatkua ja mieti mitä tahdot, jos tahdot lapsen niin pidä se, ja jos et tunne olevasi siihen sopiva niin anna lapsi adoptioon.
Kummassakin tapauksessa lapsi voittaa sillä hän saa elämän!
Ja sinun ei tarvitse tehdä hätiköityä ratkaisua, vaan saat paljon lisää miettimisaikaa!
Saat adoption kuulostamaan vallan mainiolta ratkaisulta. Ja usko pois, tata vaihtoehtoa on mietitty. Tiedan etta on olemassa pareja jotka tekisivat mita vain saadakseen adoptoitua lapsen...
En tosin usko etta voisin elaa tietaen etta tuolla jossain on lapseni jonka hylkasin. Tunnen monia jotka ovat adoptoitu ja saivat lapsuuden ihanissa perheissa ja rakastavat adoptiovanhempiaan. Heista jokainen silti miettii lapi elaman miksi oma aiti hylkasi. Eivatko he olleet riittavan hyvia etta heidat olisi voitu pitaa perheessa...? Hyvalla ystavattarellani on ollut aina vaikeuksia suhteissaan mm uskoa etta tuo mies todella tykkaa minusta ja todella rakastaa minua. Jatetyksi tullun arvet ovat syvat.
Ehkei siis sittenkaan.
Vai on adoption jäljet syvät ja miettii lapsi miksi hänet on adoptoitu.
Näin ei ole aina. Nykyään lapselle kerrotaan jo pienenä että hänet on adoptoitu ja hän kasvaa siihen. Lapsi tietää että hänellä oli äiti joka piti hänestä niin paljon että halusi antaa hänelle elämän toisten luona koska ei sitä itse kyennyt antamaan.
Kyllä lapsi jossain vaiheessa ymmärtää että ei kaikista ole vanhemmiksi. Ja silti kaikki lapset tarvitsevat omat vanhemmat, ilman niitä ei ole hyvä elää.
Kumpi kärsii enemmän:
-abortoitu / adoptioitu
- sijaislapsi / adoptoitu
- huonossa perheessä elävä /adoptioitu
Sitä me emme tiedä mutta adoptiossa lapsi saa ikioman perheen. Adoptioperhe sitoutuu lapseen kokonaan. Miten jäljet voi olla syvät jos saa elää rakastavassa perheessä?
Eikö jäljet voi olla syvemmät jos joutuu elämään huonossa perheessä tai muuten ei toivottuna?
Minusta silloin voi puhua lapsen hylkäämisestä jos jättää lapsen yksin kotiin ja lähtee pois. (Näin teki vähän aikaa sitten taas yksi äiti, eikä äitiä yli kahden viikon etsinnöistä huolimatta ole tietääkseni löytynyt.)
Mutta sitä en ymmärrä että miten voit puhua adoption yhteydessä hylkäämisestä?
Adoptio on prosessi myös lapsen synnyttävälle äidille, hän tekee itse päätöksen ja luovuttaa lapsen adoptioperheeseen, ei siinä lasta hylätä!!!
Tama samainen ystavatar eli perheessa jossa hanta on aina rakastettu ja tullaan aina rakastamaan. Han myoskin rakastaa perhettaan. Hanelle on aina ollut selvaa etta han on adoptoitu (myoskin koska on erivarinen kun muu perhe) ja tietaa etta biol. aiti toivoi hanelle parempaa tulevaisuutta toisessa perheessa.
Tama ei kuitenkaan riita. Aiti on silti antanut hanet pois omasta perheesta ja tama on hanta kalvanut aina.
Aitini on myoskin tyoskennellyt adoptioperheiden kanssa (psykologi) ja huomannut etta lapsille jaa aina kuitenkin hieman epaselvaksi miksi oma aiti on voinut antaa hanet pois. Itse kokisin lapsen adoptioon antamisen tietynlaisena hylkaamisena, niin ideaaliselta kuin se kuulostaakin. Minun lapseni elama ei kuitenkaan tule olemaan niin huonoa minun kanssani etta toinen perhe olisi parempi. Se, etta 'joutuu' vieraaseen perheeseen vaatii patevammat syyt kuin mita minulla on. (Esim huumeet, paha masennus jne jne).
"Itse kokisin lapsen adoptioon antamisen tietynlaisena hylkaamisena, niin ideaaliselta kuin se kuulostaakin. Minun lapseni elama ei kuitenkaan tule olemaan niin huonoa minun kanssani etta toinen perhe olisi parempi. Se, etta 'joutuu' vieraaseen perheeseen vaatii patevammat syyt kuin mita minulla on. (Esim huumeet, paha masennus jne jne). "
...joten mietit sitten aborttia vaihtoehtona??!!! Sekö ei vaadi niin päteviä syitä?!! Vai menikö minulla nyt jotain ohitse? Oletko sama henkilö, joka ketjun aloitti?
Kylla, olen kirjoituksen aloittaja ja pysyn kannassani. Aborttikin tarvitsee painavat syyt, kuten edella olen jo kirjoittanutkin, en usko etta kukaan voi tehda aborttia noin vain. Abortti on taatusti yksi elaman rankinmpia kokemuksia.
Mutta elamantilanteeni ei ole lapsen vika. Tassa tilanteessa naisen tulee mielestani olla itsekas ja ajatella omaa parastaan. Omalle mielenterveydelleni on parempi olla synnyttamatta lasta toiseen perheeseen tietamatta mita lapsen tulevaisuus hanelle tuo (kokeeko lapsi itsensa hylatyksi, millainen perhe on jne jne), puhumattakaan siita etta eteen voi tulla tilanne jossa haluaisin lapsen takaisin kun oma elamantilanne muuttuu. Se ei olisi hyvaksi kenellekkaan, silti sita tapahtuu todella usein.
Sinun on helppo paikaltasi tuomita. Taman keskustelun jalkeen unohdat pian etta edes odotan/ odotin lasta. Sinun ei tarvitse miettia taman lapsen tulevaisuutta ja kohtaloa. Sina nyt vain satut kannattamaan 'elamaa', kuulostaahan se hienolta. Itse kannatan hyva laatuista elamaa, siksi en nae asioita niin mustavalkoisena kuin sina.
Onneksi meilla jokaisella on valta paattaa abortista ihan itse. Tuleva aiti tuntee sisimmassaan mika lapselle/ itselle on parasta, enka todellakaan usko etta adoptio on aina parempi vaihtoehto kuin abortti.
Vaihtis taitaa merkitä "vaihtokauppaa".
Vaihtokauppa taas tarkoittaa tätä:
Antamalla lapsen adoptioon poistat lapsettomuuden tuskan sitä kärsiviltä, mutta vasta sen jälkeen sinulle kirkastuu, minkä tuskan adoptio jättää sinulle.
ÄLKÄÄ OLKO SINISILMÄISIÄ ADOPTION SUHTEEN!!! ADOPTIO JÄTTÄÄ PYSYVÄT TRAUMAT SYNTYMÄ-ÄIDEILLE!
"Halusin työn, tasapainoisen suhteen ja katon pään päälle. Sitten toivottuja lapsia. Nyt asun vuokralla, mies ei haluaisi muuttaa yhteen, ei ole kunnon työpaikkaa (vaikka olen filosofian maisteri) ja elämä on sekaisin ja olen masentunut. Vasta alle vuosi sitten muutin opintojen jälkeen takaisin Suomeen, sopeutuminen on ollut hankalaa (olin 7 vuotta poissa). Olisin ehkä halunnut muuttaa vielä takaisin ja jäädä sinne. Lapsi estää kaiken koska seuraavat 15 vuotta joudun elämään lapsen ehdoilla. "
Jos elämäsi on noin sekaisin ja olet vielä masentunut, niin uskon ettei lapsen saaminen ainakaan helpottaisi tilannetta. Sinun kannattaisi hoitaa aluksi itsesi (henkisesti) kuntoon. Kirjoituksestani paistoi läpi epätoivo, joten jos edes ajattelet Hetkenkin, että lapsi estää elämästä elämääsi, niin tee abortti. Aina pystyt hankkimaan lisää lapsia, mutta et koskaan voi palauttaa jo syntynyttä lasta takaisin.
älä anna sen miehen ja ongelmiensa ahdistaa sinua jos ei ole psyykkisesti terve tai muuta.
Pidä lapsi ja olen sen kanssa onnellinen. saat varmasti jonkun paljon paremman miehen vielä. lapsi on sinun rakas lapsesi, älä käännä sille selkää. anna miehen mennä. et tarvi tuollaista.