Miksi rauhallisuus aina sekoitetaan ujouteen? Ainakin minun kohdallani käy usein niin. Olen kavereideni, poikaystäväni ja perheeni kanssa puhelias, mutta en ole sellainen räpättävä suupaltti, koska suoraan sanottuna, vihaan sitä piirrettä ihmisissä (poikkeustapauksiakin tosin on!) Olen rauhallinen, ja "lauhkea", kovin moni ihminen ei ole nähnyt minun suuttuvan, sillä en tosiaan suutu kovin helposti. Eikä minulle tuota vaikeuksia puhua, jos minulla on jotain asiaa!
Olin kesätöissä siivoojana, ja eräs työkaverini (todella ärsyttävä, puhui taukoamatta, kovaan ääneen, ja usein itsestään vielä) usein päivitteli "kun tämä Elina on niin ujo!"
Samoin työnantajani sanoi eräässä kodissa jossa olimme siivoamassa, että "Elina on niin ujo, ettei varmaan edes vettä uskalla pyytää, vaikka olisi kuinka jano. Mielummin hän vaikka pyörtyisi".
Silloin kyllä kiehahti oikeasti!
On totta, että pienenä olin ujo, koska minulla oli r-vika, enkä sen takia paljon kehdannut tuntemattomien kanssa puhua, koska minua kiusattiin siitä joskus.
Miksi se on niin vaikeaa ymmärtää, että kaikki rauhalliset ja hiljaiset ihmiset eivät ole ujoja. Usein kaverini (jotka eivät myöskään ole ujoja) puhuvat, että kehtaankohan tehdä sitä, kehtaankohan tehdä tätä. En ymmärrä sellaista, itse en ainakaan vähempää voisi välittää muitten mielipiteistä, vaan teen juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Silti ärsyttää kun hoetaan, että ujoujoujoujoujo...En vain yksinkertaisesti jaksa olla aina äänessä! Onko se joku synti? Uskaltaisin väittää, että itseltäni löytyy enemmän itsetuntoa ja sitä kuuluisaa "pokeria" kuin monelta puheliaammalta ihmiseltä!
Olin kesätöissä siivoojana, ja eräs työkaverini (todella ärsyttävä, puhui taukoamatta, kovaan ääneen, ja usein itsestään vielä) usein päivitteli "kun tämä Elina on niin ujo!"
Samoin työnantajani sanoi eräässä kodissa jossa olimme siivoamassa, että "Elina on niin ujo, ettei varmaan edes vettä uskalla pyytää, vaikka olisi kuinka jano. Mielummin hän vaikka pyörtyisi".
Silloin kyllä kiehahti oikeasti!
On totta, että pienenä olin ujo, koska minulla oli r-vika, enkä sen takia paljon kehdannut tuntemattomien kanssa puhua, koska minua kiusattiin siitä joskus.
Miksi se on niin vaikeaa ymmärtää, että kaikki rauhalliset ja hiljaiset ihmiset eivät ole ujoja. Usein kaverini (jotka eivät myöskään ole ujoja) puhuvat, että kehtaankohan tehdä sitä, kehtaankohan tehdä tätä. En ymmärrä sellaista, itse en ainakaan vähempää voisi välittää muitten mielipiteistä, vaan teen juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Silti ärsyttää kun hoetaan, että ujoujoujoujoujo...En vain yksinkertaisesti jaksa olla aina äänessä! Onko se joku synti? Uskaltaisin väittää, että itseltäni löytyy enemmän itsetuntoa ja sitä kuuluisaa "pokeria" kuin monelta puheliaammalta ihmiseltä!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Miksi et sitten itse pyydä sitä vettä?Räpättäviä suupaltteja minäkin ihmettelen,mutta riippuu tekstistä mistä puhuu ja miten ottaa toiset huomioon.Jotkut ihmiset kieltämättä luulee jos toinen ei puhu,että ei se edes ajattele,VÄÄRIN!Tunnen monta tyyppiä jotka ei puhu vaan ajattelevat ja päättelevät asioita todella hyvin.Menee aikoja kun typerät suupaltit sen asian tajuavat jotkut ei milloinkaan.Itse kieltämättä olen välillä suupaltti,mutta elämä opettaa mitä puhelen...Joskus ylenpalttinen työkaverin puhuminen saa monella muullakin aikaan päänsärkyä ja huimausta,mullakin.Sinä olet hyvä tyyppi!
Pyydän kyllä vettä jos on jano (tämä vedenpyynti nyt ei varsinaisesti ollut se pointti) mutta kun ei juuri silloin ollut jano, ja pomoni oletti että minulla KUITENKIN on jano, mutten vain uskalla sanoa sitä! Juuri tällaista asioiden olettamista tarkoitin...
Ja tuolle alemmalle nimimerkille, niin ei minun itsetuntoni nyt mitään rautaa aina ole, mutta ihmettelen vain, miksi aina oletetaan, että jos olet rauhallinen luonteeltasi, "ei-räpättäjä" niin olet ihan nynny ja itsetuntosi on nollassa.
Ihmettelen vain että miksi valitat täällä tuollaisesta jos itsetuntosi on niin hyvä.
No tuo nyt oloi vähän epäoleellista saivartelua mutta sinuna en piitaisi näistä ujottelu jutuista ne ihmiset jotka todella sinut tu´ntevat tietävät kyllä millainen olet ja loppujenlopuksi muulla nyt ei sitten hirveää merkitystä oo.
, että et oikein ole vielä itseäsi hyväksynyt sellaisena kuin olet. Ei se ujous maailmaa kaada! Tsemppiä ja rohkeutta ;;;)
En ehkä ole maailman rohkein ihminen, mutta ujonakaan itseäni en pidä. Lapsena olin sitä, joten ehkä siitä tämä rauhallinen luonne. Itse asiassa haluaisin joskus olla puheliaampi, mutta luonnetta on vaikea mennä muuttamaan ;) En yksinkertaisesti jaksa kälättäviä ihmisiä, en pidä edes kovaäänisestä musiikista, enkä varmasti ikinä voisi olla töissä päiväkodissa, saatika hankkia isoa lapsikatrasta :)
Kirjoituksesi oli kuin omasta "kynästäni". En puhu jos ei ole asiaa, mutta jos on, varmasti sanon sen. Toisinaan tulee puhuttua liikaakin (ystävien seurassa) ja joskus iskee lievä ujouskin (suuressa porukassa, oudossa ympristössä), mutta ei hiljaisuus tarkoita ettei uskalla. Ymmärrän pointtisi. 26 vuoden kokemuksella tiedän ettei aina tarvitse puhua. Puhukoot ne joilla on siihen tarve. Esim. Töissä suupalttien ihmisten kanssa en ole kovin montaa sanaa vaihtanut. Eivät tiedä minusta oikein mitään. Ei heiltä saa sananvuoroa eikä huvita heille kertoa mitään. Ei niitä kiinnosta muut kuin omat jutut. Miksi toisille ihmisille pitää kertoa miten viime yönä nukkui tai mitä lapset tekivät eilen illalla?? Tästä sitten tulee mieleen että minä olen se epäsosiaalinen. kyllä nuo em. aiheet ihan mielenkiintoisia ovat, mutta ei jos niistä puhutaan joka päivä, eikä kuunnella toisten kokemuksia vastaavista asioista, siitä en pidä. Se on itsekästä.
Hiljainen = "ujo, alistuva, epävarma.."jne.
Kukaan ei ajattele sen syvemmin. Vieraat ihmiset pitävät toisiaan täsmälleen sellaisina kuin he ulospäin näyttäytyvät. Jos on hetken täysin hiljaa, se näyttää vieraiden ihmisten mielestä siltä että olisi "jotenkin arka" tai että olisi "vain huono päivä". Suoraviivaista ajattelua, mutta eivät ihmiset jaksa yleensä ajatella sen perusteellisemmin! Tyhmiä kun ovat..
Olen tismalleen samaa mieltä, suurin osa ihmisistä on helvetin TYHMIÄ ja yksinkertaisia. Kun sinut kerran diagnosoidaan ujoksi niin heidän mielestään olet sitä aina ja kaikissa tilanteissa. Ja tietenkin samalla ajatellaan, että olet jotenkin helposti särkyvä jne. niin kuin jo on lueteltu.
Ennakkokäsitykset.. ne hiton naiivit ennakkoluulot! Luullaan tietävän ihmisen käytös kokonaisuudessaan, vaikkei ole välttämättä edes hajuakaan siitä, minkälainen toinen on omana itsenään.
Miksei myöskin voitaisi sanoa että meidän tyttö on niiiin masentunut tai niiin lihava tms? Jokaisesta varmasti löytyy jotain kommentoinnin arvoista. On se kumma että ujottelu on sosiaalisesti hyväksyttyä ajanvietettä.