Tänään alkaa taas monilla alokkailla tuo niin paljon "kammoksuttu" ja vapauden riistävä asia, armeija. Samalla tulee kuluneeksi 6kk siitä, kun oma poikaystäväni ja nykyään myös kihlattuni pääsi vuoden armeijapestistään vekaralta. Tuo aika oli luultavastikin elämäni paskinta aikaa, toisaalta taas elämäni jännintä ja intohimoisinta.. ;) Paljon puhutaan, että vaikeampaa se on siellä armeijassa oleville, mutta tuosta asiasta en kyllä ole ihan samaa mieltä. Siellä sentään aika kuluu nopeasti, toisin kun täällä kotosalla ikävöivillä.. Haluan toivottaa voimia kaikille armeijaan lähtivien tyttö- ja miksei myös poikaystäville.
Voimia armeijaan lähtevien
puolisot!
11923
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kiitos ja lohdutti. Avopuolisoni sitten lähti armeijan leiviin tänään ja toivottavasti on puolen vuoden mies. Kamalaa kun viimeksi puolisen vuotta sitten nukuttu erillään ja nyt heti seuraavat 2vko hän on siellä kiinni. Miten selvitä, kun rutiineista joutuu poikkeamaan. Tuntuu pahalta, mutta uskon että totun asiaan :)Onneksi lätkän pelaaja ja pidennetyt iltalomat luultavasti edessä.. Minkä sille voi kun on umpi rakastunut. :)Kaikki erillä olot tuntuu kovin suurilta... Voimia minunkin puolesta muille samaa kokeville!
Oma poitsufrendini lähti puoli tuntia sitten kohti Kajaania... on jo nyt ikävä!! TAhtoisin tänäkin iltana tuntea vahvat kädet ympärilläni ja Rikun parransängen vasten omaani, mutta ei. Armeija vapauden vei! Aika ei kyllä armeijassa kulu nopeasti, vaan hitaammin kuin missään ikinä!
Terkkuja Rikulle jos vaikka sotkussa luet tämän, oma Maukkasi odottaa sinua kun tulet lomille. Pusi pusi!
"Siellä sentään aika kuluu nopeasti, toisin kun täällä kotosalla ikävöivillä.."
Ei ole tullut mieleen mennä esim. töihin tai kouluun niin aika olisi kulunut huomattavasti nopeammin? Oot vaan tottunu äijäs kans makaamaan kahestaan päivät kotona kelan rahoilla niin onhan sitä välillä tympeä tehdä yksin...
Vaikka en olekkaan se henkilö jolle mielipiteesi ilmaisit niin haluan kuitenkin kommentoida asiaa.
Kyllä ainakin minulle oli vaikea ensimmäinen yö ja päivä erossa omasta kullastani. Vaikka ennen hänen armejiaan menoa kummatkin oltiin omilla tahoillamme töissä ja monesti työvuorot menivät vielä ristiin , niin oli se silti ihan toisenlaista kun nyt "yksinollessa"
Kiitos mukavasta kommentista.. Ei me paljoo kelan rahoilla sillo elelty. Poikaystävä kävi töissä ja ite olin vikaa vuotta lukiossa eli abivuos ja kokeisii lukua riitti. Toisin sanoen tekemistä oli, mutku mikään ei oikei jaksanu kiinnostaa, ku koko aja tuli vaa mietittyä, et mite se kulta siel armeijas pärjää (vaikka toki pärjäs loistavasti) ja laskettua päiviä, et millo nähää seuraavan kerra, ja ikävöityä enemmä ku koskaa. Joten siinä sulle vähän selvennystä..
Ei ole kivaa ei:0(kahden lapsen kanssa jäädä yksin.Onneksi mies täytti tänään lykkäyspaperit,jossa lääkärintodistus minun jaksamisesta.Ehkä viikon päästä jo nähdään...
Myöhemmin sitten uusi yritys,kun lapset kasvaneet hiukan isommaksi.
Vaikka meillä ei ollukaan lapsia, kun poikaystävä läks armeijaan, ni se oli silti tosi vaikeeta. Eli voin vaan kuvitella mitä se on sit pienten lasten kanssa. Kyl mä uskoisin, et se lykkäämine menee läpi. Toivotaan ainakin parasta!
..ellei sitten satu olemaan niin tympeää ja yksitoikkoista duunia kuin minulla että aika kuluu matelemalla ja aikaa ajattelulle ja ikävöinnille on liikaakin. ;)
Se siirto meinaan. Aina vaan hankalammaksi menee armeijaan meno mitä vanhemmaksi sitä siirtää.
On se kamalaa kummallekki, sekä inttiin menevälle että kotiin jäävälle. Varsinkin jos on lapsi/lapsia niin kun esim. meillä. Mutta onneks huomenna pääsee kattoon omaa kultaa ja sitten on enään 5 yötä kun kulta pääsee ensimmäiselle ja ansaitulle lomalle. :D Voimia kaikille "inttileskeille"!! *wirn*
siihen tottuu ja ei se niin kamalaa oo..ei mua haitannu viettää 6kk yksin..ku kumminki näki melkein joka viikonloppu