Helsingin pyöräilyn kaksinkertaistamissuunnitelma

Kevyttä kesälukemista.

On ihmeellistä, ettei edes rutiininomaiseen väärinpysäköimiseen Hämenntie 94:n edessä olla pystytty puuttumaan kolmessa vuodessa.

Muutenkin raportin valitukset tuovat mieleen Charlie Chaplinin "Nykyajan": Mikään ei ole muuttunut.

Mitähän varten tuollaisia raportteja laaditaan jos ei ole aikeitakaan tehdä mitään asiantilan korjaamiseksi?

Oma historiani ei ole kyllä puhdas: Minun pyöräilyni on kaksinkertaistunut Helsingissä, mutta se johtuu joukkoliikenteeseen kyllästymisestä.
4370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oma pyöräilyni ei ole kaksinkertaistunut Helsingissä. Syynä ovat etupäässä tietyöt ja älyttömät pyörätiejärjestelyt. Pidän enemmän maaseudun rauhasta ja esim. Vantaan pitkistä ja leveistä väylistä. Niillä ei tarvitse jatkuvasti lähes pysähdellä kun siellä on niin paljon vähemmän kävelijöitä ja koirankusettajia.

Nyt olen juuri harkitsemassa nojapyörän hankkimista. Se tulee automaattisesti vähentämään pyöräilyäni Helsingissä, se kun on sellainen pitkien matkojen ja tasaisten väylien vehje. Sille Espoon kanttikivipyörätiet ovat myös sellaista myrkkyä että lenkit tullevat suuntautumaan yhä enemmän Tuusulanjärven ympäri. Sehän tekee vain vähän yli 100 km.

Äänestä
  • Mikä tahansa kaista harvennettua metsää on Pääkaupunkiseudun Urpoilukartan mukaan pyörätie vaikka kyseinen väylä sopii enemmän vaikkapa suunnistajille.

    Pikkukoskelle mentäessä pyörä lensi ympäri koska pyörätiellä oli lapsen pään kokoinen kivenmurikka mutkassa ja kiinnitin huomioni vastaantulevaan liikenteeseen.

    Pelottavaa, että mikä tahansa rapapolku ylittää pyörätien kriteerit päättäjien pöydillä. Selkeästi kukaan näistä virkamiehistä ei ole pyöräillyt sitten lapsuuden.
    Pelottavaa, että ongelmakohdat tiedostetaan eikä niille tehdä yhtään mitään vaikkei se vaatisi mitään lisäpanostusta. Kaksinkertaistamissuunnitelma on vessapaperin arvoinen luomus.

    Äänestä

  • Henki Hieveri kirjoitti:

    Mikä tahansa kaista harvennettua metsää on Pääkaupunkiseudun Urpoilukartan mukaan pyörätie vaikka kyseinen väylä sopii enemmän vaikkapa suunnistajille.

    Pikkukoskelle mentäessä pyörä lensi ympäri koska pyörätiellä oli lapsen pään kokoinen kivenmurikka mutkassa ja kiinnitin huomioni vastaantulevaan liikenteeseen.

    Pelottavaa, että mikä tahansa rapapolku ylittää pyörätien kriteerit päättäjien pöydillä. Selkeästi kukaan näistä virkamiehistä ei ole pyöräillyt sitten lapsuuden.
    Pelottavaa, että ongelmakohdat tiedostetaan eikä niille tehdä yhtään mitään vaikkei se vaatisi mitään lisäpanostusta. Kaksinkertaistamissuunnitelma on vessapaperin arvoinen luomus.

    Kävin sitten hakemassa sen nojapyörän kokeiltavaksi. Pääosin ihana laite. Toimii kuin unelma, ihan hallittavissa ja tosi pieni ilmanvastus.

    Mutta mutta. Nyt niille sorapoluille ei ole senkään vertaa asiaa. Jos eturengas vähän lipsahtaa, se on heti matka seis. Ja kun niitä perhanan rännejä ei ole niitetty ollenkaan niin nojapyöräilijä on kokonaan puskassa siinä missä pystypyörällä vasta vähän sääret raapiutuvat. Ja ne kanttarit. Kun ei voi *yhtään* keventää, ne todella tuntuuu. Espoo on todella pois laskuista tuon laitteen kanssa.

    Että muista varoa nojapyöräihmisiä. Niillä on tarve hiljentää vauhtia ihan vain tien vuoksi paikassa, missä maasturilla vain vähän nostatetaan.

    Olen minäkin ihan varma, että Pääkaupunkiseudulla pyöräteitä suunnittelevista kukaan ei ole pyöräillyt niillä väylillä. On ne niin älyttömiä. Välillä.

    Äänestä

Mutta miten on, onko sähköskoottereilla ajo sallittu kuten polkupyörällä? Olis aika mahti menopeli Stadissa. Varsinkin näin kesäisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Henki Hieveri kirjoitti:

Kevyttä kesälukemista.

On ihmeellistä, ettei edes rutiininomaiseen väärinpysäköimiseen Hämenntie 94:n edessä olla pystytty puuttumaan kolmessa vuodessa.

Muutenkin raportin valitukset tuovat mieleen Charlie Chaplinin "Nykyajan": Mikään ei ole muuttunut.

Mitähän varten tuollaisia raportteja laaditaan jos ei ole aikeitakaan tehdä mitään asiantilan korjaamiseksi?

Oma historiani ei ole kyllä puhdas: Minun pyöräilyni on kaksinkertaistunut Helsingissä, mutta se johtuu joukkoliikenteeseen kyllästymisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu