Helppoa ja halpahintaista itsensä avarasydämiseksi maailmankansalaiseksi tuntemista voi tavoitella vaikkapa mukavasti tietokoneella istuen ja eri keskustelufoorumeilla "rasisteja" tuomiten. Olen käynyt tällaisten ihmisten kanssa lukuisia pitkiä keskusteluita, jotka menevät usein saman kaavan mukaan; kumpikin puoli perustelee omaa kantaansa, mutta kummankaan mieli ei muutu. ”Suvaitsevainen” osapuoli yleensä omien perusteluittensa osoittauduttua köykäisiksi toteaa, että kriittisempi näkemys on väärä. Helppoa, hauskaa ja turvallista, asioita loppuun asti ajattelevan vastapuolen voi aina leimata median, poliitikkojen ja virkamieskunnan tarjoilemilla käsitteillä (rasisti, ennakkoluuloinen, suvaitsematon), joita ei tarvitse mitenkään määritellä. Suomen maahanmuuttopolitiikan arvostelu ja siitä seuraavien tulevaisuudenuhkien ennakoiminen on aina vain merkki ahdasmielisyydestä ja vainoharhaisuudesta, vaikka esimerkkejä rajoittamattoman maahanmuuton hedelmistä ja valtaväestöön vihamielisesti suhtautuvan vähemmistön luomisesta maahan löytyisi maailmalta kuinka paljon. Joskus on vain mukavampi sulkea silmänsä todellisuudelta.
Toisin kuin nämä ylemmyydentuntoiset, suomalaisuuttaan julkisuudessa jopa ”häpeävät” ylisuvaitsijat, en olisi turhan optimistinen sen suhteen, etteivätkö islamistit nimenomaan haluaisi tehdä koko maailmasta islaminuskoista. Kuuluuhan jonkinlainen lähetyssaarnaaminen, sanoman levittäminen ja "omasta hyvästään jakaminen" lähes kaikkien uskontojen ominaispiirteisiin. Islamissa keskimäärin, toisin kuin pelkiksi kirkollisiksi toimituksiksi pääosin vesittyneessä länsimaisessa kristinuskossa käsitys oikeasta ja väärästä ei ole suhteellinen vaan absoluuttinen. Väärää uskontoa tunnustavat yleensä ja länsimaalaiset vielä erikseen ovat jo lähtökohtaisesti väärässä ja uskonveljet oikeassa.
Länsimaitten demokratioista näyttää maahanmuuttajina ja pakolaisina tulleille islaminuskoisille kelpaavan erilaiset asiat melko valikoiden. Käsitys ihmisoikeuksista uppoaa hedelmälliseen maaperään niin kauan kuin itse ollaan saamapuolella, ja oikeuksia opitaan vaatimaan samaa vauhtia kuin kielitaito karttuu. Nykyisin on kyllä jo hyvät tulkkipalvelutkin. Verovaroin rakennettu hyvinvointiyhteiskunta kelpaa hyödynnettäväksi, mutta suhteellisen harva kantaa kortensa kekoon veroja maksamalla. Pohjoismaisen demokratian ja toimintakulttuurin hedelmät maistuvat, mutta se aate- ja toimintaympäristö mistä nämä ovat kasvaneet on myrkkyä. Tilalle pitäisi saada se kulttuuri, jonka hedelmiä maailmanlaajuisesti on lähdettävä pakoon, ja jonka läpitunkemilla alueilla ei milloinkaan vallitse rauha, hyvinvointi ja ihmisarvon kunnioittaminen.
Pullasta oli mukava lapsena nyppiä rusinoita, mutta aikuisena useimmat ymmärtävät ettei kakkua voi sekä syödä että säästää. Näissä kulttuurien välisissä kohtaamisissa sen ymmärtämistä sanotaan kuitenkin rasismiksi, ja politiikan kentässä populismiksi. Itse kannan ”Populisti” –paitaani ylpeänä, vaikka Perussuomalaiset mielestäni turhan varovaisesti tuovatkin esiin näitä maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä asioita. Heidän ohjelmansa sen sijaan on tässäkin suhteessa aivan oikean suuntainen.
Kysymys oikeuksista ja velvollisuuksista on asia, jota ei kovin paljon ole avattu pakolais- ja maahanmuuttajakeskusteluissa. Uskon että siinä on esimerkiksi somalien sopeutumattomuuden keskeinen tekijä, ovathan muista ja muunuskoisista maista noin 25:n viime vuoden aikana tulleet maahanmuuttajat pääosin sopeutuneet meidän yhteiskuntamme osallistuviksi ja työtätekeviksi jäseniksi. Ehkä hiljainen kiitollisuus ja kokemus autetuksi tulemisesta ovat hyvä voimavara pitkällä tiellä uudenlaisen elämänmuodon ja –arvojen omaksumisessa. Tällaisen voimavaran poliittiset päättäjämme, mediamme, mielipidevaikuttajamme ja hallintovirkamiehemme vievät niiltä tulijoilta, jotka rasistileiman pelossa otetaan jo lentokentällä vastaan ”anteeksi”-sana huulilla ja pää nöyrästi painuksissa.
YK:n peruskirjan mukaan ihmisillä on oikeus moniin asioihin, mutta missään ei sanota selvästi kenelle näiden oikeuksien syntymisen myötä on syntynyt velvollisuus järjestää ne. Olen kai naiivi kun usein rinnastan näitä globaaleita kysymyksiä pienempiin, jokapäiväisen elämän asioihin. Itse olen sitä mieltä, että hädässä olevia, vaikkapa onnettomuuteen joutuvia kyllä pitää auttaa, silloinkin, kun siitä seuraa itselle epätoivottavia seurauksia. Ne ovat kuitenkin mielestäni yksilön moraaliin ja ihmisyyteen kuuluvia ratkaisuja, joita joku toinen ei voi käskemällä velvoittaa. Minun pitää tarvittaessa hypätä veteen hakemaan sinne pudonnut lapsi, mutta en voi sanoa vieressäni olevalle että se on hänenkin velvollisuutensa vain siksi että minusta tuntuu siltä. Voin niin halutessani yrittää olla lähellä tai kaukana kärsivien tukena, mutta se ei tee siitä kaikkien muidenkin velvollisuutta.
"Oikeuksiaan" länsimailta vaativat hädän- ja puutteenalaiset ihmiset ja heidän parempiosaiset, kriittiseen ajatteluun alentuvan halveksivasti suhtautuvat puolustajansa väittävät meille, että toisille voi sälyttää velvollisuuksia vain siksi että itse on sitä mieltä. Kun katsomme muuta eläinkuntaa, näemme että oma suu on aina lähimpänä, ja vasta yltäkylläisyydestä jaetaan muille, yleensä läheisille. En tarkoita etteikö ihmisyyteen kuuluisi muutakin, mutta sitä mieltä olen aina ollut, että heikolla on "oikeus" purra pölyä ja kuolla, ja vahvemmalla on sisäsyntyinen, ihmisyyteen kuuluva henkilökohtainen velvoite osoittaa armeliaisuutta ja antaa apua. Armon vastaanottaminen on kuitenkin jo molempien osapuolten kokemuksenakin aivan eri asia kuin tulla pöyhkeänä vaatimaan "oikeuksiaan", jotka toisen täytyy sitten melkein olemassaoloaan ja hyvinvointiaan anteeksipyydellen hattu kourassa toimittaa.
En koe olevani muita parempi ihminen sen perusteella, että minulla on ollut etuoikeus syntyä maahan ja kulttuuriin, jossa saan koulutuksen, terveydenhoidon, kodin, turvan ja hyvää, puhdasta ravintoa, eikä minua vainota, alisteta tai kiduteta. Sen sijaan koen olevani monia muita paremman osan saanut, parempiosainen, ja pidän hyvin kallisarvoisena sitä maata ja sen tapoja, joka on minulle kaiken tämän mahdollistanut. Se on säilyttämisen ja suojelemisen arvoinen keidas maailmassa, joka on täynnä sotaa, puutetta ja kurjuutta. Ketään ei auta se, jos kurjistamme oman maamme samaan tilaan, missä niin monet muut maat ovat, sellaiseksi, josta lähdetään vaeltamaan kohti parempia elinoloja.
Ajattelen itsenäistä maata (esim. Suomi) samanlaisena yksikkönä kuin kartano, kolhoosi tai kibbutsi (maataloustuotantoyksiköitä), tai asunto-osakeyhtiö tai vaikka pelastusvene. Eiköhän ylisuvaitsijakin jossain vaiheessa tosipaikan tullen sanoisi tarvitsijoiden ehtymättömälle virralle, että "ei, nyt ette enää vedä enempää MEIDÄN perunoita ja tomaatteja naamaan", tai että "olen perinyt tämän asunnon vanhemmiltani enkä halua tänne enää enempää vieraita", tai että "nyt botski alkaa jo hörppiä vettä, tää on täynnä"?
Ihan terveellinen itsekkyys voi olla myös realismia, pidetään tämä maa houkuttelevana ja hyvänä asua. Sitä se ei välttämättä ole tulevaisuudessa, jos tästä muokataan pakolaisten alkuperämaiden kopio.
Siksi kansallismielisyys, Perussuomalaiset ja Suomen Sisu (www.suomensisu.org)– kaikella rakkaudella.
Toisin kuin nämä ylemmyydentuntoiset, suomalaisuuttaan julkisuudessa jopa ”häpeävät” ylisuvaitsijat, en olisi turhan optimistinen sen suhteen, etteivätkö islamistit nimenomaan haluaisi tehdä koko maailmasta islaminuskoista. Kuuluuhan jonkinlainen lähetyssaarnaaminen, sanoman levittäminen ja "omasta hyvästään jakaminen" lähes kaikkien uskontojen ominaispiirteisiin. Islamissa keskimäärin, toisin kuin pelkiksi kirkollisiksi toimituksiksi pääosin vesittyneessä länsimaisessa kristinuskossa käsitys oikeasta ja väärästä ei ole suhteellinen vaan absoluuttinen. Väärää uskontoa tunnustavat yleensä ja länsimaalaiset vielä erikseen ovat jo lähtökohtaisesti väärässä ja uskonveljet oikeassa.
Länsimaitten demokratioista näyttää maahanmuuttajina ja pakolaisina tulleille islaminuskoisille kelpaavan erilaiset asiat melko valikoiden. Käsitys ihmisoikeuksista uppoaa hedelmälliseen maaperään niin kauan kuin itse ollaan saamapuolella, ja oikeuksia opitaan vaatimaan samaa vauhtia kuin kielitaito karttuu. Nykyisin on kyllä jo hyvät tulkkipalvelutkin. Verovaroin rakennettu hyvinvointiyhteiskunta kelpaa hyödynnettäväksi, mutta suhteellisen harva kantaa kortensa kekoon veroja maksamalla. Pohjoismaisen demokratian ja toimintakulttuurin hedelmät maistuvat, mutta se aate- ja toimintaympäristö mistä nämä ovat kasvaneet on myrkkyä. Tilalle pitäisi saada se kulttuuri, jonka hedelmiä maailmanlaajuisesti on lähdettävä pakoon, ja jonka läpitunkemilla alueilla ei milloinkaan vallitse rauha, hyvinvointi ja ihmisarvon kunnioittaminen.
Pullasta oli mukava lapsena nyppiä rusinoita, mutta aikuisena useimmat ymmärtävät ettei kakkua voi sekä syödä että säästää. Näissä kulttuurien välisissä kohtaamisissa sen ymmärtämistä sanotaan kuitenkin rasismiksi, ja politiikan kentässä populismiksi. Itse kannan ”Populisti” –paitaani ylpeänä, vaikka Perussuomalaiset mielestäni turhan varovaisesti tuovatkin esiin näitä maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä asioita. Heidän ohjelmansa sen sijaan on tässäkin suhteessa aivan oikean suuntainen.
Kysymys oikeuksista ja velvollisuuksista on asia, jota ei kovin paljon ole avattu pakolais- ja maahanmuuttajakeskusteluissa. Uskon että siinä on esimerkiksi somalien sopeutumattomuuden keskeinen tekijä, ovathan muista ja muunuskoisista maista noin 25:n viime vuoden aikana tulleet maahanmuuttajat pääosin sopeutuneet meidän yhteiskuntamme osallistuviksi ja työtätekeviksi jäseniksi. Ehkä hiljainen kiitollisuus ja kokemus autetuksi tulemisesta ovat hyvä voimavara pitkällä tiellä uudenlaisen elämänmuodon ja –arvojen omaksumisessa. Tällaisen voimavaran poliittiset päättäjämme, mediamme, mielipidevaikuttajamme ja hallintovirkamiehemme vievät niiltä tulijoilta, jotka rasistileiman pelossa otetaan jo lentokentällä vastaan ”anteeksi”-sana huulilla ja pää nöyrästi painuksissa.
YK:n peruskirjan mukaan ihmisillä on oikeus moniin asioihin, mutta missään ei sanota selvästi kenelle näiden oikeuksien syntymisen myötä on syntynyt velvollisuus järjestää ne. Olen kai naiivi kun usein rinnastan näitä globaaleita kysymyksiä pienempiin, jokapäiväisen elämän asioihin. Itse olen sitä mieltä, että hädässä olevia, vaikkapa onnettomuuteen joutuvia kyllä pitää auttaa, silloinkin, kun siitä seuraa itselle epätoivottavia seurauksia. Ne ovat kuitenkin mielestäni yksilön moraaliin ja ihmisyyteen kuuluvia ratkaisuja, joita joku toinen ei voi käskemällä velvoittaa. Minun pitää tarvittaessa hypätä veteen hakemaan sinne pudonnut lapsi, mutta en voi sanoa vieressäni olevalle että se on hänenkin velvollisuutensa vain siksi että minusta tuntuu siltä. Voin niin halutessani yrittää olla lähellä tai kaukana kärsivien tukena, mutta se ei tee siitä kaikkien muidenkin velvollisuutta.
"Oikeuksiaan" länsimailta vaativat hädän- ja puutteenalaiset ihmiset ja heidän parempiosaiset, kriittiseen ajatteluun alentuvan halveksivasti suhtautuvat puolustajansa väittävät meille, että toisille voi sälyttää velvollisuuksia vain siksi että itse on sitä mieltä. Kun katsomme muuta eläinkuntaa, näemme että oma suu on aina lähimpänä, ja vasta yltäkylläisyydestä jaetaan muille, yleensä läheisille. En tarkoita etteikö ihmisyyteen kuuluisi muutakin, mutta sitä mieltä olen aina ollut, että heikolla on "oikeus" purra pölyä ja kuolla, ja vahvemmalla on sisäsyntyinen, ihmisyyteen kuuluva henkilökohtainen velvoite osoittaa armeliaisuutta ja antaa apua. Armon vastaanottaminen on kuitenkin jo molempien osapuolten kokemuksenakin aivan eri asia kuin tulla pöyhkeänä vaatimaan "oikeuksiaan", jotka toisen täytyy sitten melkein olemassaoloaan ja hyvinvointiaan anteeksipyydellen hattu kourassa toimittaa.
En koe olevani muita parempi ihminen sen perusteella, että minulla on ollut etuoikeus syntyä maahan ja kulttuuriin, jossa saan koulutuksen, terveydenhoidon, kodin, turvan ja hyvää, puhdasta ravintoa, eikä minua vainota, alisteta tai kiduteta. Sen sijaan koen olevani monia muita paremman osan saanut, parempiosainen, ja pidän hyvin kallisarvoisena sitä maata ja sen tapoja, joka on minulle kaiken tämän mahdollistanut. Se on säilyttämisen ja suojelemisen arvoinen keidas maailmassa, joka on täynnä sotaa, puutetta ja kurjuutta. Ketään ei auta se, jos kurjistamme oman maamme samaan tilaan, missä niin monet muut maat ovat, sellaiseksi, josta lähdetään vaeltamaan kohti parempia elinoloja.
Ajattelen itsenäistä maata (esim. Suomi) samanlaisena yksikkönä kuin kartano, kolhoosi tai kibbutsi (maataloustuotantoyksiköitä), tai asunto-osakeyhtiö tai vaikka pelastusvene. Eiköhän ylisuvaitsijakin jossain vaiheessa tosipaikan tullen sanoisi tarvitsijoiden ehtymättömälle virralle, että "ei, nyt ette enää vedä enempää MEIDÄN perunoita ja tomaatteja naamaan", tai että "olen perinyt tämän asunnon vanhemmiltani enkä halua tänne enää enempää vieraita", tai että "nyt botski alkaa jo hörppiä vettä, tää on täynnä"?
Ihan terveellinen itsekkyys voi olla myös realismia, pidetään tämä maa houkuttelevana ja hyvänä asua. Sitä se ei välttämättä ole tulevaisuudessa, jos tästä muokataan pakolaisten alkuperämaiden kopio.
Siksi kansallismielisyys, Perussuomalaiset ja Suomen Sisu (www.suomensisu.org)– kaikella rakkaudella.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.