Olen kolmikymppinen mies. Jo lapsesta lähtien tunsin olevani sivullinen ihmisryhmissä. Vaikken kartellutkaan muita ja pyrin tutustumaan heihin niin jotenkin en päässyt aivan sisäpiiriin mukaan. Minuun suhtauduttiin neutraalisti vaikkakin ajoittain kiusattiin. Olen onnistunut pitämään muutaman harvan kaverin aina ystävänä mutta sosiaaliset taitoni eivät ole kehittyneet luovimaan ns. seurapiireissä siten että minua huomattaisiin. Keskusteluseurassa jään kolmanneksi pyöräksi vaikken tuppisuu olekaan. Ja tämän myötä myös kontaktit naisiin ovat olleet surkeita.
Huono sosiaalisten tilanteiden lukutaito, kehittymättömät sosiaaliset kykyni, outo huumorintajuni ja nörttimäinen ulkomuoto alan opiskeluineen söivät itsetuntoani teini-iästä alkaen. Pyrin välttämään tilanteita missä saattaisin itseni naurunalaiseksi, varsinkin vastakkaisen sukupuolen suhteen. Olin varovainen ja annoin itseni ujoutua. Yläasteella oli täysi työ pysyä pois täydellisestä hylkiöstatuksesta - onneksi nörtti-termiä ei oltu silloin vielä keksitty - ja tytöt kohtelivat pääsääntöisesti kuin ilmaa. Lukiossa tilanne alkoi jo parantua ja luokkakaveritytöistä tuli jo kohtalaisen hyviä ystäviä, ehkä huumorini ansiosta. Sille tasolle se jäikin.
Yliopistoon mennessäni ajattelin pistää "ranttaliksi" mutta aloin syrjäytymään jostain syystä jo alusta alkaen. Samanhenkisiä kavereita tosin alkoi vihdoinkin löytymään suuremmasta kaupungista ja tämä piiri on onneksi yhä ehjä. Tyttöjen suhteen tilanne pysyi kuitenkin nollatasolla. Itsetuntoni oli hyvin huono asian suhteen ja muutaman haparoinnin jälkeen aloin kyynistymään asiassa. Kavereista ei pääsääntöisesti ollut bileseuraa mutta muutaman kaverin kanssa pyrittiin ottamaan rennosti. Halveksuin kuitenkin ulkomuotoani enkä saanut kehitettyä itsevarmuutta. Luultavasti menetin useammankin mahdollisuuden pelkästään tämän vuoksi.
Kokeilin netin kautta tutustua naisiin ja tässä tuli hieman tuloksia. Nettiseksiä kokeilin joitakin aikoja. Ilmeisesti he pitivät lukemastaan ja eräskin tyttö ehdotteli jotain tapaamisenkaltaista käsittääkseni, mutta en halunnut tuottaa heille pettymystä olemukseni suhteen ja jänistin. Muutaman kerran tanssin naisen kanssa ja pyrin olemaan hyvää seuraa. Opiskelualani ollessa miesvoittoinen ei opiskelijabileet tuoneet oikein kontakteja. Vähäistä sähköpostinvaihtoa kävin ja seuranhakuilmoituksia kokeilin. Kävin privaattishoweissa katsomassa miltä alaston nainen näyttää. Jostain syystä energiani ei kuitenkaan riittänyt täysipainoisesti tässä asiassa.
Jotenkin energiani väheni kautta linjan, masennuin vuosiksi ja opiskelukin takkusi. Kuitenkin nyt kolmenkympin vaihduttua on jonkin sortin pato murtumassa. Rästikursseja on suoritettu ja tilanne näyttää hieman valoisemmalle sen suhteen. Terveydestäni olen alkanut pitämään parempaa huolta ja ulkonäkööni olen kiinnittänyt huomiota. Olen opiskellut ihmissuhteita teoriatasolla, käytäntö vain on tarvinnut lisärohkaisua. Tämmöistä rohkaisua toi eräs nuori nainen, jonka vein tänä vuonna elämäni ensimmäisille treffeille. Pidämme yhteyttä ja pyrin olemaan munaamatta tätä tilaisuutta tutustua toiseen.
Miten sain nuo treffit aikaan? Pysymällä alusta asti määrätietoisena. En tuominnut mahdollisuuksiani ennakolta vaan ensitapaamisesta alkaen pyrin pitämään asian hallussani. Saa nähdä miten tässä käy, otan tyynesti vastaan huononkin lopputuloksen ja otan opiksi. Menetyksen pelkoa on toki ollut mutta en ala enäää pillittämään. En pyri miksikään pelimieheksi mutta semmoinen asenne ei näköjään ole ainakaan haitaksi entiseen verrattuna. Annan yhä vähemmän arvoa muiden mielipiteille minusta, olen mikä olen.
Voisi ajatella että ikävuodet 20-30 oli täysin hukattua aikaa. Mutta ottaen huomioon olosuhteeni ja naiviuteni en olisi parempaan osannut. Täten rohkaisen kaikkia ujoja parikymppisiä miehiä työntämään itsesäälinen asenteensa helvettiin. Älkää antako pakkeja itse itsellenne! Kehittäkää itsetuntoanne ja pitäkää silmäkontaktia yllä naisiin. Älkää luulko että jos tyttöä ei kiinnosta se on muidenkin kanta. Älkää nirsoilko älkääkä miettikö realiteetteja liikaa. Ehkä joskus kaksi onnellista perhettä kulkee ohi toistensa ohi vaikka puistossa tietämättä että siinä olikin minä ja sinä.
Tämä maailma ei palkitse haaveilijoita...
Huono sosiaalisten tilanteiden lukutaito, kehittymättömät sosiaaliset kykyni, outo huumorintajuni ja nörttimäinen ulkomuoto alan opiskeluineen söivät itsetuntoani teini-iästä alkaen. Pyrin välttämään tilanteita missä saattaisin itseni naurunalaiseksi, varsinkin vastakkaisen sukupuolen suhteen. Olin varovainen ja annoin itseni ujoutua. Yläasteella oli täysi työ pysyä pois täydellisestä hylkiöstatuksesta - onneksi nörtti-termiä ei oltu silloin vielä keksitty - ja tytöt kohtelivat pääsääntöisesti kuin ilmaa. Lukiossa tilanne alkoi jo parantua ja luokkakaveritytöistä tuli jo kohtalaisen hyviä ystäviä, ehkä huumorini ansiosta. Sille tasolle se jäikin.
Yliopistoon mennessäni ajattelin pistää "ranttaliksi" mutta aloin syrjäytymään jostain syystä jo alusta alkaen. Samanhenkisiä kavereita tosin alkoi vihdoinkin löytymään suuremmasta kaupungista ja tämä piiri on onneksi yhä ehjä. Tyttöjen suhteen tilanne pysyi kuitenkin nollatasolla. Itsetuntoni oli hyvin huono asian suhteen ja muutaman haparoinnin jälkeen aloin kyynistymään asiassa. Kavereista ei pääsääntöisesti ollut bileseuraa mutta muutaman kaverin kanssa pyrittiin ottamaan rennosti. Halveksuin kuitenkin ulkomuotoani enkä saanut kehitettyä itsevarmuutta. Luultavasti menetin useammankin mahdollisuuden pelkästään tämän vuoksi.
Kokeilin netin kautta tutustua naisiin ja tässä tuli hieman tuloksia. Nettiseksiä kokeilin joitakin aikoja. Ilmeisesti he pitivät lukemastaan ja eräskin tyttö ehdotteli jotain tapaamisenkaltaista käsittääkseni, mutta en halunnut tuottaa heille pettymystä olemukseni suhteen ja jänistin. Muutaman kerran tanssin naisen kanssa ja pyrin olemaan hyvää seuraa. Opiskelualani ollessa miesvoittoinen ei opiskelijabileet tuoneet oikein kontakteja. Vähäistä sähköpostinvaihtoa kävin ja seuranhakuilmoituksia kokeilin. Kävin privaattishoweissa katsomassa miltä alaston nainen näyttää. Jostain syystä energiani ei kuitenkaan riittänyt täysipainoisesti tässä asiassa.
Jotenkin energiani väheni kautta linjan, masennuin vuosiksi ja opiskelukin takkusi. Kuitenkin nyt kolmenkympin vaihduttua on jonkin sortin pato murtumassa. Rästikursseja on suoritettu ja tilanne näyttää hieman valoisemmalle sen suhteen. Terveydestäni olen alkanut pitämään parempaa huolta ja ulkonäkööni olen kiinnittänyt huomiota. Olen opiskellut ihmissuhteita teoriatasolla, käytäntö vain on tarvinnut lisärohkaisua. Tämmöistä rohkaisua toi eräs nuori nainen, jonka vein tänä vuonna elämäni ensimmäisille treffeille. Pidämme yhteyttä ja pyrin olemaan munaamatta tätä tilaisuutta tutustua toiseen.
Miten sain nuo treffit aikaan? Pysymällä alusta asti määrätietoisena. En tuominnut mahdollisuuksiani ennakolta vaan ensitapaamisesta alkaen pyrin pitämään asian hallussani. Saa nähdä miten tässä käy, otan tyynesti vastaan huononkin lopputuloksen ja otan opiksi. Menetyksen pelkoa on toki ollut mutta en ala enäää pillittämään. En pyri miksikään pelimieheksi mutta semmoinen asenne ei näköjään ole ainakaan haitaksi entiseen verrattuna. Annan yhä vähemmän arvoa muiden mielipiteille minusta, olen mikä olen.
Voisi ajatella että ikävuodet 20-30 oli täysin hukattua aikaa. Mutta ottaen huomioon olosuhteeni ja naiviuteni en olisi parempaan osannut. Täten rohkaisen kaikkia ujoja parikymppisiä miehiä työntämään itsesäälinen asenteensa helvettiin. Älkää antako pakkeja itse itsellenne! Kehittäkää itsetuntoanne ja pitäkää silmäkontaktia yllä naisiin. Älkää luulko että jos tyttöä ei kiinnosta se on muidenkin kanta. Älkää nirsoilko älkääkä miettikö realiteetteja liikaa. Ehkä joskus kaksi onnellista perhettä kulkee ohi toistensa ohi vaikka puistossa tietämättä että siinä olikin minä ja sinä.
Tämä maailma ei palkitse haaveilijoita...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ajattelin että tähän viestiin on vastattava, koska tuntuu kuin itsekin olisin hiukan kaltaisesi (tosin toista sukupuolta) ja elin usean vuoden yhdessä perusinsinöörin kanssa. Hänellä saattaisi olla kaltaiseksesi historia ellen olisi ihastunut hänen luonolliseen, terveeseen elämän asenteeseen ja antanut tukea ja itseluottamusta. Ja samalla sain itsekin kokeilla siipiäni poissa kotoa. Tuki ja turva lähellä.
Itsekin olen syrjäänveteytyvä mieluummin kuin joukon keskipiste. Olen tajunnut että suurin ongelmani on aina ollut sosiaalisessa kanssakäymisessä. Keskustelutaitoni ovat heikot ja se juurtaa juurensa lapsuudesta. En lapsena koskaan keskustellut syvällisiä kenenkään kanssa. Leikkikaverina oli aina yksi tai enintään kaksi lasta. Sosiaaliset taidot eivät joutuneet koetukselle, kun lapsena sulkeuduin ja olin hiljaa koska olin tosi ujo. Opettelun kautta keskustelutaidotkin kehittyvät ja olen ajoittain jopa ylpeä itsestäni. :)
Tsemppiä!
Jos on ujon lisäksi ruma. Voiko siitä nousta vielä? Plastiikkakirurgiin ei oo rahaa...
Tuo kertoo sinulla olevan huono itsetunto. Vaikka olisit ruma, niin mitä sitten? Ulkonäölliset seikat voit korjata varmasti mahtavalla luonteellasi.
Lopeta itsesäälissä rypeminen, äläkä ainakaan ajattele "Olen huono koska olen ruma", koska se ei ole totta. Parempi kultainen luonne ja ruma ulkonäkö, kuin paskainen luonne ja komea ulkonäkö.
Ole tilanteissa oma itsesi, toiset eivät aina tykkää, mutta varmasti on niitäkin, jotka pitävät sinusta sellaisena kuin olet, kunhan annat heille mahdollisuuden tutustua sinuun.
Jos oikeasti tunnet itsesi rumaksi, suosittelen sinua tutustumaan ihmisiin netin/kirjeen vaihdon välityksellä. Kun ihmiset ensin tutustuvat kivaan luonteeseesi, eivät he myöhemmin välitä, olit minkä näköinen tahansa.
Olen vain todennut faktat. Ja olen kyllä oma itseni. No netti on kyllä pelastus tämmöiselle, mutta tuntuu että sekin on vähän huijausta ainakin siihen asti kunnes näkee toisen. Mutta toivotaan...
Jos näkisin kuvasi, voisin vasta sitten sanoa. Muista, "ujopoika0", että miehillä ja naisilla on hieman erilainen maku..
se miesten ja naisten ajattelutavan ero: miehille pitää olla kaunis, naisille ei (ainakaan fiksuille naisille) ole ulkonäöllä niin väliä.
Katsopa kadulla kulkevia pareja, siellä on loppujen lopuksi ihan tavallisia henkilöitä käsikynkässä ja jotkut ovat rumempia kuin sinä. Tosin rumuutesi aste on juuri kysymysmerkki, onko se jotain mitä voit vaikka vaateostoksilla ja kampauksella muuttaa? Minäkin olen ollut mielestäni ruma. Mutta nyt alan hyväksymään omat vajavaisuuteni olemuksessani ja keskittämään huomion niihin harvoihin normaalila näyttäviin kohtiin.
Mitä jos (miespuolinen) on ruman lisäksi fyysisesti epämuodostunut, ujo, yli 30, yksinäinen, kokematon ja suuren osan elämänhalustaan menettänyt?
...ihmiset ovat juuri niitä kaikkein kiinnostavimpia. He ovat luonnollisia eivätkä yritä liikoja, siksi he ovat kiehtovia. Aitous on mielenkiintoista!!
No joo, tyhmä kommentti, koska eihän elämänhaluttomana ihmisenä ole varmaankaan mukava elää, mutta ulkopuolisesta se ei näytä välttämättä niinkään pahalta.
"yli 30, yksinäinen, kokematon "
Kokematon..namiii! Paljon seksikkäämpää on se, että mies on kokematon. Harvinaisuus tekee halutummaksi ;) Ainakin omissa silmissäni. Muista naisista en sitten osaa sanoa..
Olin tosissani mitä kirjoitin tähän, vaikka eihän tämä viesti auta yhtään mitään, jos suhtautuu itseensä niin kriittisesti. Mutta ainakin puhuin totta!
:)
Hyvä teksti. En oikeastaan tiedä, minkälaisen kuvan sinusta sain, vaikka se jotenkin kiiltääkin kirkkaana mielessäni.