paha olo orkun jälkeen

Vastaan naisena. Olen pohtinut tätä asiaa pitkään. Ehkä ajatuskuluistani on jotakin apua.

Voin heti kärkeen todeta, etten ole tällä haavaa kovinkaan espressiivinen seksuaalisesti. Minulla ei ole parisuhdetta. Seksin "harrastaminen" miesten kanssa ilman parisuhdetta ei luonnistu minulta, sillä sellainen olisi minusta hyväksikäyttöä. Siihen en halua sekaantua.

Tietysti haaveilen tapaavani elämäni miehen, mutta en ole jatkuvasti metsällä. Olen vuosien varrella tullut siihen tulokseen, että hommasta ei tule mitään, jos minä vonkaan. En myöskään piiloudu seinäkukkaseksi. Olen tyytyväisempi itseeni kuin vuosiin. Aina ei ole ollut näin.

Kuusi vuotta sitten törmäsin aikuisiän tarkkaavaisuushäiriöön, jota lähdin mielenkiinnolla tutkimaan kotitarpeiksi. Havaitsin, että keskittymisen ongelmat ja tunnetilojen ailahteleminen nopeassa tempossa kuluttivat voimiani. Arjen mitättömiltä tuntuvat vastukset saivat mielessäni kolossaaliset mittasuhteet. Fyysiset voimat alkoivat ehtyä. Olin kroonisesti väsynyt.

Saattoi välillä mennä viikkoja, etten jaksanut ja tuntenut tarvetta tutkistella itseäni ja rentoutua. Silloin, kun etenin noihin hetkiin, orgasmin saavuttaminen oli kovaa työtä, sillä tuntoaistini ei ilmeisesti herkisty naisten yleisesti kokemalla tavalla. Väittäisin jopa olevani ihokontaktiltani aliherkkä. Olen niitä naisia, jotka värkkäävät päivän ostoslistaa alta aikayksikön, jos kehon kielet eivät ala heti soida. Toisaalta ainoana toimijana en voinut myöskään ryhtyä hitaaseen viivytystaisteluun, sillä olisin pitkästynyt tuota pikaa.

Orgasminmetsästyksen henki oli siis: kaikki tänne mulle heti nyt. Minä tulin ja sen jälkeen tuli syvä minuutin mittainen itku. Ensin se pelotti. En puhunut siitä muille, tavallaan rauhoittelin itseni olemaan avoin, kun vastaus itkuun on saatavilla.

Tarkkaavaisuushäiriön mekaniikan mukaan huomasin, että välittäjäainetasapainoni oli pielessä. Lääkityksen vakiintumisen jälkeen huomasin, että itkuun purskahtaminen väheni, eikä ollut enää niin pohjia ravistelevaa kuin ennen. Havaintojani tuki se, että joissakin lääkärin tapaamisisa saatoin joutua myös ns. itkun kaivoon, josta en tahtonut päästä millään pois. Itku vain jatkui ja jatkui.

Amerikkalaisesta tarkkaavaisuushäiriökirjallisuudesta löysin määritelmän neurologinen itku. Kyse ei ollutkaan enää murheen ja surun tunteen ilmaiseminen, niin sanottu aivojen toimintahäiriö, jossa välittäjäaineiden viestejä kuljettava toiminta oli häiriintynyt ja minä jäin jumiin itkuun. Tämä järkeily helpotti minua valtavasti.

Itse en tunnista "m paattisen" kuvailemaa orgasmin hiipumista dramaattiseksi muutokseksi. Tilanteen mukaan nautin raukeudesta tai sitten itkeä tirskautan itkuni. Harrastan mielelläni sooloilua, mutta jos vakka löytää kantensa, niin sitten täytyy käydä perusteelliset bilateraaliset neuvottelut uudesta tilanteesta.

Joskus tulee kyllä semmoinen oksettava olo orgasmin jälkeen ja tuntuu et pittää saaha happea ja äkkiä. Minulla lisääntynyt vaan koko ajan, kun ennen oli harvinaisempaa :(