Kivalta Tuntuu

Tuntuu mukavalta, kun ajan rekalla ja näytän vilkulla ohitusmerkkiä, niin saa käden noston kiitokseksi!
3300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minä vilautan aina rekoille vilkkua vasemmalle kerran palattuani omalle kaistalle, kun ovat antaneet kohteliaasti tietä ja merkin ohitukseen. Kai tämä on myös tapa kiittää (näin ainakin mieheni on sanonut kiitettävän rekkakuskeja, onko oikeassa?).

Äänestä

saisi olla enemmänkin! Olen enemmänkin tottunut tuohon kohteliaisuuteen Ruotsissa ja harvemmin täällä. Ruotsissahan on tapana heittää vilkku kerran oikealle ja kerran vasemmalle kiitokseksi.
Näin toimin myös täällä ja rekan vilautus pitkillä valoilla tyyliin "olkaa hyvä vaan" saa mielen aina hyvälle tuulelle. Vuorovaikutusta jossa itse matkantekokin on vähemmän tylsää.

Äänestä

Pyrin aina muistamaan että vilautan vilkkua kohteliaasti rekkakuskille jos hän on näyttänyt merkin että saa ohittaa.
Muistuupa mieleen tässä että kerran ajelin yhden rekan perässä iltahämärällä ja juuri kun olin aikeissa ohittaa häntä niin hän pistikin vilkun vasemmalle..Hetken aikaa ihmeteltyäni tätä että hän ajaa vilkku vasemmalle ilman että kääntyy niin näinkin pientareella 2 hirveä.Muistin kiittää kun ajoin ohi sen jälkeen,vilautin vilkkua ja nostin kädenkin ikkunasta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jep jep kirjoitti:

Tuntuu mukavalta, kun ajan rekalla ja näytän vilkulla ohitusmerkkiä, niin saa käden noston kiitokseksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu