onko täällä muita syömishäiriöistä kärsineitä mammoja? haluaisin kovasti kuulla muiden mielipiteitä siitä, miten oma sairautenne vaikuttaa/on vaikuttanut kasvatukseenne ym.. oma sairastumiseni lähti pyöreydestä/lihavuudesta (--> itseinho) lapsena. tämä johtui aivan puhtaasti kotoa opetetuista ruokatottumuksista, sekä äitini tavasta "rakastaa ruoalla". oma tyttöni on nyt puolivuotias, ja sanoin tässä yksi päivä jo etukäteen, etten halua, että lapselleni edes mummolassa joka kerta tarjotaan jotain herkkuja (erityistapauksissa, juhlissa ym. ok), ja etten haluaisi häntä edes niihin tutustuttaa ennen kuin on pari-kolmevuotias. äitini sitten vain tokaisi, että "ethän sinä voi olla lapsellesi niin julma". öö.. siis onko siinä jonkun ulkopuolisen mielestä jotain julmaa???
jotenkin tuli niin KATKERA olo tosta kommentista, teki mieli sanoa, että oisitpa itse ollut aikanaan yhtä ilkeä mulle, etkä vain mättänyt ruokaa pöytään ja sitten vinoillut pyöreydestä muun perheen kanssa.. eihän pieni lapsi sitä tajua, ja vähän isompana se syömättömyys/oksentelu tuntuu niin helpolta keinolta kutistua. raskausaikana en ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen vetänyt vatsaani sisään koko ajan, kun siihen ei oikein kyennyt..
olenko siis mielestänne aivan hakoteillä asenteeni kanssa? tietysti juhlat ovat erikseen, mutta en haluaisi edes totuttaa lastani siihen iänikuiseen mehupulloon etc., niin kuin jotkut tekevät. tietenkään en myöskään tee ruokajutuista suurta numeroa, normaalia ruokaa syödään meillä nykyään hyvin&paljon. :) en vain haluaisi, että oma pikkuiseni joutuisi kiusatuksi painon takia, ja mahdollisesti sairastuisi samaan kuin minä. miten voisin tämän asian jotenkin nätisti esittää äidilleni? ottaa päähän niin älyttömästi kun hän vuosien terapian ym. jälkeenkin vähättelee koko syömishäiriöhelvettiä ja sen vaaraa nykyään. en myöskään haluaisi, että joutuisin nykäisemään mummolassa lapseltani karkkipussin kädestä (no en kyllä niin tekisikään), siis tarkoitan että haluaisin asian jotenkin sopia etukäteen, kun nuo mummolat ovat kuitenkin yleisin vierailupaikka. jotenkin kieroa, että anoppikin tajuaa jutun paremmin kuin oma äiti.....
jotenkin tuli niin KATKERA olo tosta kommentista, teki mieli sanoa, että oisitpa itse ollut aikanaan yhtä ilkeä mulle, etkä vain mättänyt ruokaa pöytään ja sitten vinoillut pyöreydestä muun perheen kanssa.. eihän pieni lapsi sitä tajua, ja vähän isompana se syömättömyys/oksentelu tuntuu niin helpolta keinolta kutistua. raskausaikana en ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen vetänyt vatsaani sisään koko ajan, kun siihen ei oikein kyennyt..
olenko siis mielestänne aivan hakoteillä asenteeni kanssa? tietysti juhlat ovat erikseen, mutta en haluaisi edes totuttaa lastani siihen iänikuiseen mehupulloon etc., niin kuin jotkut tekevät. tietenkään en myöskään tee ruokajutuista suurta numeroa, normaalia ruokaa syödään meillä nykyään hyvin&paljon. :) en vain haluaisi, että oma pikkuiseni joutuisi kiusatuksi painon takia, ja mahdollisesti sairastuisi samaan kuin minä. miten voisin tämän asian jotenkin nätisti esittää äidilleni? ottaa päähän niin älyttömästi kun hän vuosien terapian ym. jälkeenkin vähättelee koko syömishäiriöhelvettiä ja sen vaaraa nykyään. en myöskään haluaisi, että joutuisin nykäisemään mummolassa lapseltani karkkipussin kädestä (no en kyllä niin tekisikään), siis tarkoitan että haluaisin asian jotenkin sopia etukäteen, kun nuo mummolat ovat kuitenkin yleisin vierailupaikka. jotenkin kieroa, että anoppikin tajuaa jutun paremmin kuin oma äiti.....
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hello!
Minusta et ole lainkaan julma, vaan ihan asiasta olet sanonut äidillesi. Sinun sanasihan se on, joka tämän asian lopulta päättää.
Satunnaisia karkkeja ja herkkuja pahempi on perheen sisäinen ristiriita ruuan suhteen, jonka ymmärsin sinun perheessäsi vallinneen, eli ruokaa kyllä tulee ovista ja ikkunoista, mutta samalla vanhemmat kuittailevat ylipainosta, pahimmassa tapauksessa vieraiden ihmisten kuullen, ikäänkuin kauhistellen sitä että lapsi syö niin paljon ja on ahne, vaikka vika todella on vanhemmissa, jotka eivät erota tervettä rakkautta ja rajoja vaan sekoittavat sen nopean mielihyvän antamiseen lapselle.
No, tästähän voisi jatkaa iltaan saakka, mutta minusta tärkeintä on se, että sen mitä syötte/juotte, sen teette hyvällä omalla tunnolla ja nauttien, ei jälkikäteen surren, että tulipa nyt taas syötyä (turhan syyllisyyden kerääminen) jne.. Itseen ollaan tyytyväisiä (tai ainakaan kiloja ei kauhistella lapsen kuullen) ja rasvat karistellaan ulkona leikkien iloisesti, niin eiköhän se lapsikin saa ihan hyvän mallin!
PS: kirjoitit tuossa erittäin silmään pistävästi, että "teki mieli sanoa, että olisitpa itse ollut aikanaan yhtä ilkeä mulle..."
Tiedoksi sinulle, että syömishäiriötä sairastavana sinun tekisi ihan hyvääkin sanoa äidillesi päin naamaa, jos hän ei kerran usko sinua lapsenkasvatus asiassa. Huonoja neuvoja ei ole syytä toistaa, kun seurauskin tiedetään valmiiksi. Äidistä päästäminen helpottaa muullakin tavalla tästä sairaudesta paranemista.
Hyvää kesän jatkoa Sinulle!