Kun tein abortin muutama kuukausi sitten, on jäänyt muutamia asioita painamaan mieltä.. Ensinäkin se, että minä kerroin vanhemmilleni raskaudesta (olen siis alaikäinen ja tämä oli lääkärin kehotus) mutta poikaystäväni ei. Juttelin paljon poikaystävälleni asiasta ennen ja jälkeen tapahtuman, mutta hän ei ole kertaakaan puhunut asiast mitään, kuulemma ei tiedä mitä siitä ajattelisi. Tiedän että miehet useimmiten kätkevät ajatukset vain oman pään sisään mutta harmittaa kummiskin.. Edellisenä iltana soitin poikaystävälle (siis edellisenä päivänä siitä kun menin kakkosvaiheeseen) mutta hän oli muiden naisten kanssa viettämässä iltaa. Tulihan siitä paha mieli sitten kun en pystynyt hänen kanssaan siitä puhua kun siinä oli ympärillä kavereita. Pyysin että hän soittaisi kun olisi kotona, siinä 2 aikaan, niinkuin aina. No, sain hiukan ennen 2yöllä viestin että hän meneekin kolmelta kotiin. Pahottuhan mieli lisää siitä sitten.. No, valvotin siinä itseäni vielä siihen kolmeen asti ja odotin sitä viestiä että hän on kotona jotta voisin soittaa ja pyytää häntä mukaan sairaalaan aamulla. No, en sitten saanutkaan viestiä ja aloin nukkumaan. Aamulla sitten äidin kanssa sairaalaan ja ei nähty koko viikonloppuun ku poikaystävä oli vain kavereiden kanssa... Äiti maksoi kaikki kulut, vaikka tietysti meidän olisi se keskenämme kuulunut maksaa.. No tästä tuli sitten riita kun tuntu yksinäiseltä ja olen ollut ilman tukea kaikki päivät tuosta asti mutta annoin poikaystävälle anteeksi ja ollaan nyt taas yhdessä.
Tämä asia kuitenkin painaa mieltä vähän väliä, joten kertokaapa mielipiteenne koko hommasta?
Tämä asia kuitenkin painaa mieltä vähän väliä, joten kertokaapa mielipiteenne koko hommasta?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse olen huomnannut saman; miehelläni ei ole mitään tarvetta puhua asiasta. Alkuun sitten siitä sanoinkin hänelle; ei kannata taakkaansa kantaa sisällään, vaan asiaa voi purkaa juttelemalla... Hän oli vilpittömän hämmästynyt; taakkaa/surua?
Eli en tiedä miehistä yleensä, mutta ainakin omani tapauksessa huomasin, että asioita ajatellaan vain järjellä ja realistisesti. Ei sekaan sotketa mitään tunteita tai unelma hömpötyksiä; mitä jos lapsi olisi tms... Ei mies märehdi asioita kuten nainen, ei ole tarvetta avautua tuntemuksista, sillä ei abortti ainakaan minun miehelleni mitään suuria tuntemuksia herättänyt, ratkaisu on tehty, eikä sitä jutteleminen muuta miksikään.
On ehdottoman epäreilua, mikäli poikaystäväsi ei anna sinun purkaa itseäsi hänelle ja suostu kuuntelemaan sinun näkemystäsi ja tunteitasi asioista. Kumppanuus on juuri sitä, että toisen tarpeet otetaan huomioon ja kuunnellaan murheet vaikka ne eivät itseään henkilökohtaisesti kiinnostaisikaan. Mutta uskoakseni teet turhaa työtä ja näkerrät suotta välejänne, mikäli pyrit painostamaan miehesi kertomaan sinulle asiaan liittyen, jotain mitä sinä haluaisit kuulla (esim. että poikaystäväsikin on surullinen, että hänkin miettii milloin lapsen laskettua aika olisi ollut, että hän jakaa tuskasi...).
antaa tuollaisen käytöksen anteeksi?
Itse en siihen olisi pystynyt! Poikaystäväsi vaikuttaa lapselliselta vastuuttomalta naistenmieheltä!
Mielestäni sinä olet aivan oikeassa, hän käyttäytyi TÖRKEÄSTI. En voi uskoa, että hän ei edes tullut mukaasi kakkosvaiheeseen!
Onneksi sinulla tuntuisi olevan ihana äiti :)
Olen itsekin miettinyt mitä tehdä kun annan kaiken anteeksi. Tai on asioita mitä en ole antanut hänelle anteeksi mutta ollaan totuttu elämään asian kanssa... Itken usein yöllä kun tuntuu että en osaa enää olla poikaystäväni kanssa.. Mutta juu, onneksi on se äiti :>