Porakaivon vesituotto

Osaisiko kukaan kertoa porakaivon vesituotosta.

Reikä porattiin 70 metriin. Nyt reiässä on väliaikaispumppu n. 30 metrin syvyydessä jonka vesituotto on 8 litraa 6:ssa minuutissa. Eli tunnissa ko. korkeudelta tuotto on 80 litraa, vuorokaudessa 1920 litraa.

Riittääkö ko. vesimäärä? Asumistarpeisiin riittää reilusti, mutta entäpä pihamaan runsaaseen kasteluun? Jotenkin tuntuu, että 80 litraa tunnissa on ihan onneton määrä, vaikkakin porakaivon poraaja väittää muuta (ja täyttää "vesitakuu" -rajan.

Kiitos.
1519643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Yhdelle ihmiselle vedenkäytön mitoitusarvona käytetään vähän tilanteesta riippuen n. 150-250 l/vrk ja siinä on mukana kaikki vedenkäyttö

Äänestä

Käy helposti niin, että pumppu imaisee tyhjää. Kai kaikki uppopumput täyttyvät itsestään, mutta vedentuloa voi joutua odottelemaan.

Kotitalossani samansyvyisessä porakaivossa on pumpun ejektori samassa syvyydessä. Pari viikkoa sitten se imaisi tyhjää. Reikä on tehty 60-luvulla, joten homma hoitunee reiän remontilla.

Äänestä
  • ejektoripumpussasi.
    Oikein asennettuna ejektoripumppu ei koskaan ime ilmaa.

    Äänestä

  • asennusvirhe kirjoitti:

    ejektoripumpussasi.
    Oikein asennettuna ejektoripumppu ei koskaan ime ilmaa.

    Kun heti 35 vuoden jälkeen tuon teki!

    Äänestä

siinä vesi edes tunniksi?? Ja tuolla vesimäärällä edes ammetta jaksa täyttää jos se tunnin kestää.

Pitää kokeilla suuremmalla pumpulla se tuotto.

Äänestä

Vesiletkuna oli normaali vesijohtoletku. Annoin pumpun ensin pumpata vettä maastoon 2-3 tuntia jonka jälkeen lennosta siirsin letkun 200 litran tynnyriin. Tynnyrin täyttyminen kesti aika tarkkaan 200 sekuntia, eli tuotto oli 1 litra per sekunnissa. Reikä on 125 metriä syvä kun ennemmin ei vettä tullut. Vettä tulee kunnolla eikä ole viiden vuoden aikana huolta ollut. Pihaa on kasteltu yms.

Äänestä
  • ethän sä tollai voi testata!Eiköhän siinä ole pieni ero täytätkö tynnyriä 10mm letkulla vai 100mm letkulla!Pumppaa kaivo tyhjäksi ja tunnin päästä täytä tynnyri,vesimäärä on tunnin tuotto! 1500l/vrk on aivan riittävä määrä!

    Äänestä

  • insenjööri, kirjoitti:

    ethän sä tollai voi testata!Eiköhän siinä ole pieni ero täytätkö tynnyriä 10mm letkulla vai 100mm letkulla!Pumppaa kaivo tyhjäksi ja tunnin päästä täytä tynnyri,vesimäärä on tunnin tuotto! 1500l/vrk on aivan riittävä määrä!

    idea on siinä että onko vettä riittävästi kaivossa eikä siinä paljonko minkäkin kokoisesta putkesta vettä tulee. Jos annan veden mennä metsikköön kolmen tunnin ajan litra per sekunti vauhtia niin sehän tekee jo yli 10000 litraa tuona aikana. Veden tuotto on siis riittävää. Ei siihen mitään hienoja vehkeitä tarvita. Mallaisjärki riittää.

    Äänestä

Minun porakaivon tuotto on 250 ltr tunnissa.
Kaivossa on noin 1200-1500ltr vettä, kunnes se loppuu.
Jos kastelen esim kasvimaata vesi loppuu 20-30minuutissa, suihkussa ollessa ja normaalissa käytössä se ei ole loppunut vielä koskaan kesken.

Etsin itsekin jotain standardia porakaivon tuotosta, mutta laskien minimi on 200ltr /tunti.
Koska suihku ja muu käyttö on noin 25-30lrt/20min = 450-600ltr./20min.

Kaivon syvyys on 110m ja pumppu on 95m syvyydessä.

Äänestä

Meille tehtiin juuri uusi porakaivo , laskimme sen tyhjäksi isolla letkulla. Kesti 16 min ja tyhjeni. Vettä tuli 800 litraa.
Loppu aika sameaa. Onko tuotto riittävä, entä tuo sameus?
Kuka osaa vastata ?

Äänestä
  • Vaikea tuosta reiästä on pumpulla vettä saada. Pumpun pitäisi olla lähellä pohjaa, ja silti se imaisee tyhjää.
    Kotitalossani kun aikoinaan tehtiin porakaivo, tuotto oli niin suuri ettei reikää mäntäpumpulla tyhjäksi saanut. Nyt reikä on lähes vedetön, mutta ei ole enää vedenkäyttäjiäkään.
    Ennuste porakaivollesi on huono.

    Äänestä

  • viikon lasket tyhjäksi jokapäivä niin sameus häviää äläkä yhdistä taloon ennen sitä muuten varaajat yms täynnä poraus jätettä

    Äänestä

  • Vanha kysymys mutta pitää kommentoida.
    Noilla tiedoilla kukaan ei voi laskea kaivon tuottoa. Pumpun teho voidaan laskea. Se on 800 l/16min = 3000 l/h. Kaivon tuotto on ainakin sitä pienempi.
    Kaivon tuotto riippuu siitä, missä ajassa se 800 l on sinne kertynyt.
    Jos tunnissa, niin tuotto on 800 l/h.
    Jos vuorokaudessa, niin tuotto on 800 l/24H = 33 l/h
    Jos viikossa, niin tuotto on 4,8 l/h

    Äänestä

160m porakaivo, porattiin kesällä. 30m putkitettiin alusta , sillä huomattiin että on suora yhteys naapurin porakaivoon. Tänään mittasin tuoton 3500l/h. Puolen tunnin ttauon jälkeen tuli 2500l kolmessa vartissa.
Luulisi riittävän

Äänestä

Onko porakaivon tuotto 3 litraa/minuutti riittävä omakotitalossa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rahat-On kirjoitti:

Osaisiko kukaan kertoa porakaivon vesituotosta.

Reikä porattiin 70 metriin. Nyt reiässä on väliaikaispumppu n. 30 metrin syvyydessä jonka vesituotto on 8 litraa 6:ssa minuutissa. Eli tunnissa ko. korkeudelta tuotto on 80 litraa, vuorokaudessa 1920 litraa.

Riittääkö ko. vesimäärä? Asumistarpeisiin riittää reilusti, mutta entäpä pihamaan runsaaseen kasteluun? Jotenkin tuntuu, että 80 litraa tunnissa on ihan onneton määrä, vaikkakin porakaivon poraaja väittää muuta (ja täyttää "vesitakuu" -rajan.

Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu