työreformi

Keskustan Työreformi

Keskusta on aloittanut työreformin käytännön kokeilun Iittalassa Kiinalaisilla kivimiehillä, kuten jokin aikaa sitten tulleessa MOT ohjelmassa esitettiin.
Siinä oli todistamassa, että kaikki on hyvin ja sopimusten mukaan Jukka Viitaniemi Keskustapuolueen vaikuttaja paikallisen kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja entisen pääministerin Esko Ahon erityisavustaja.
Kenttäkokeeseen kuuluu, että Kiinalaisille kivi miehille oli luvattu palkkaa 450$/kk 90$ ruokaraha summa on sama euroina. Tämä summa on lähes sama mitä suomessa maksetaan työttömyys korvauksena, tosin nämä kivi miehet tekevät reunakiveä 156m/kk eli heidän piti saada n.3,5 eur/metri joka sekin jätettiin maksamatta. Tätä samaista reunakiveä voi ostaa kyseisestä kivi firmasta 40eur/m, joten kate on kohdallaan vaikka miehille olisikin maksettu tuo luvattu palkka tai jos olisi maksettu suomalaisten palkojen mukaan n.10 eur/m.
Mutta tällöin olisi työreformin kenttäkoe epäonnistunut ja kokeen uskottavuus kärsinyt.
5225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Keskustahan luetaan ns. riistokapitalistiseksi puolueeksi.
Pätevä ja hyväoppinen avustaja Aholla kuitenkin oli.

Äänestä

Keskustalla ja Iittalan kivimiehillä ei ole mitään yhteyttä toisiinsa.

Äänestä
  • Ei ainakaan kiinalaisilla, tuskin suomalaisillakaan KIVIMIEHILLÄ. Firman pomo nyt sattuu olemaan valtuuston puheenjohtaja ja keskustalainen.

    Äänestä

  • Evp kirjoitti:

    Ei ainakaan kiinalaisilla, tuskin suomalaisillakaan KIVIMIEHILLÄ. Firman pomo nyt sattuu olemaan valtuuston puheenjohtaja ja keskustalainen.

    Onkos keskustan reformi joskus mennyt läpi?
    Eikä keskusta ole tainnut olla pariin kauteen hallituksessakaan asioita päättämässä. Miten he nyt mielestäsi ovat syyllisiä
    ps. en kuulu keskustaan mutta pelataan edes reilua peliä

    Äänestä

  • eikka kirjoitti:

    Eihän keskustan työreformi valtakunnallisesti mennyt läpi. On kuitenkin yksityisiä työnantajia, jotka pyrkivät hyötymään toisten ihmisten kustannuksella sopimuksia rikkoen. Kun työnantaja sattuu olemaan politiikassa näkyvästi mukana oleva henkilö kuten Iittalassa keskustalainen kunnanvaltuuston puheenjohtaja, se leimaa myös puoluetta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

veikko kirjoitti:

Keskustan Työreformi

Keskusta on aloittanut työreformin käytännön kokeilun Iittalassa Kiinalaisilla kivimiehillä, kuten jokin aikaa sitten tulleessa MOT ohjelmassa esitettiin.
Siinä oli todistamassa, että kaikki on hyvin ja sopimusten mukaan Jukka Viitaniemi Keskustapuolueen vaikuttaja paikallisen kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja entisen pääministerin Esko Ahon erityisavustaja.
Kenttäkokeeseen kuuluu, että Kiinalaisille kivi miehille oli luvattu palkkaa 450$/kk 90$ ruokaraha summa on sama euroina. Tämä summa on lähes sama mitä suomessa maksetaan työttömyys korvauksena, tosin nämä kivi miehet tekevät reunakiveä 156m/kk eli heidän piti saada n.3,5 eur/metri joka sekin jätettiin maksamatta. Tätä samaista reunakiveä voi ostaa kyseisestä kivi firmasta 40eur/m, joten kate on kohdallaan vaikka miehille olisikin maksettu tuo luvattu palkka tai jos olisi maksettu suomalaisten palkojen mukaan n.10 eur/m.
Mutta tällöin olisi työreformin kenttäkoe epäonnistunut ja kokeen uskottavuus kärsinyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu