äiti ei anna päivääkään rauhaa

olen itse 30vuotias perheellinen pienen lapsen äiti.omasta äidistäni on tullut melkoinen riesa.rinkuttaa puhelimella jokaikinen päivä.minun pitää aina vastata se niin monta kertaa soittaa että vastaan.ikinä en saa esimerkiksi olla kahta päivää siltä rauhassa.jos olen perheeni kanssa reissussa pari päivää se soittelee sinnekin perään tai jo samana iltana kun oltiin tultu tai viestiä jo pukkaa.sit mun pitäsi olla jatkuvasti sen kanssa kun sillä on kuulemma pitkä aika.munko kuuluu olla perheellisenä oman äitini seuralainen.itse se tekee mulle jatkuvasti kiusaa vaan ei ota meidän lasta esimerkiksi hoitoon viikonloppuisin jos mulla ja miehelläni olisi yhteistä aikaa edes joskus.ei koskaan se ota lasta esimerkiksi yöksi vaikka itse äitini on kuukauden kesälomalla.se päissään kerran oli sanonut mun miehelleni että hoitakaa pentunne kun ootte tehnykin.eli mun lapsella ei ole mummolaa jossa se saa viettää mukavia päiviä.eli toi on mun mielestä pelkkää kiusantekoa.sit kun se kuulee että mies ja mä lähettäs juhliin ni mun äiti keksii kaikkia menoja ettei vaan kysytä hoitamaan.eli koko ajan sellasta kaunaa,ettei mä ja mun mies saatas yhtään olla kahelleenkaan.olen kyllä puhunut mieheni kanssa ja tuumasimme että eipä enään siltä kysytäkään hoitoapua.kun kerrankin ei oltu moneen kuukauteen päästy mieheni kanssa juhlimaankaan,niin äitini meinasi senkin sotkea ensin lupautui ottaan lapsemme hoitoon sit koitti keksiä että luulin ttä menetette toisena iltana ja koitti tuoda lasta meile takasin kun se tiesi että oltiin just sillon lähössä juhliin.mikä sitä oikein riivaa?mula ei saisi olla hauskaa eikä vapaa iltoja mieheni kanssa ilman lasta.ihan hullun touhua.sit mun aika pitäs käyttää sen viihyttämiseen akka yli 50vuotias ni mitä hätää sillä on ja mies kaverikin sillä on olemassa.toi on tosi väsyttävää touhua.kun aamulla jo joutuu miettiin että taas se kohta rinkuttaa.sit jos en esim. vastaa niin se saattaa seisoa oven takana.ja kaikki pitää päivälleen tietää meidän asiat.mitä teen mitä lapsi tekee mitä ruokaa teen tänään ihme kun ei kysy meidän seksielämästäkin jo että montako kertaa viikossa pöllöä.kiitti joka jaksoi lukea ja kunnella ajatuksiani.hyvää kesää.kertokaahan oma näkökantanne ja mitä pitäs tehdä.en usko että ärähtäminenkään auttaa mitään.
5674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"kun kerrankin ei oltu moneen kuukauteen päästy mieheni kanssa juhlimaankaan"

Siis mitä te oikein jatkuvasti "juhlitte"?
Itse olin juhlissa viimeksi kolme vuotta sitten.
(Olin serkkupojan häissä.)

Ai niin, äitisi:
Hän on sekopää alkoholisti.
(Pitäkää varanne, että teistä itsestänne ei tule samanlaisia, tuon toistuvan "juhlimisen" seurauksena).

Äänestä

voi luoja en kyllä ikinä jaksais.toivottavasti en itse ole samanlainen omille lapsilleni=)hommaa aidilles miesystävä jotta ei tarvi teidän elämää elää.ehkä olisi aika tehdä täydellinen pesäero äitiisi. toihan on jo vainoa,ei teidän sitä tarvi kestää,tietää olevansa niskan pällä joten lisää vaan kyttäämistään, älkää antako mahdollisuutta, vaikka kyse onkin omasta äidistä ei sillä ole oikeutta terrorisoida teitä.hyviä kesäpäiviä ja jaksamisia perheellesi

Äänestä

olen vahvasti sitä mieltä että sinun/teidän ei tarvitse sietää moista kyttäämistä. sinuna sanoisin äidillesi, ei sitä tarvi pahasti sanoa mutta puhuu sen verran suoraan että ymmärtää mistä on kyse!

olen muutaman vuoden nuorempi sinua ja kahden pienen lapsen äiti. oma äitini ei voi sietää juhlimista! meillähän oli suku sekaisin kun lähdin yhdessä serkkuni kanssa juhlimaan tässä keväällä...

sanoin suoraan että minä elän omaa elämääni! ja mulle ei tulla sanomaan mitä saan ja mitä en saa tehdä, koska itse sen päätän!

mutta kun kuulemma erot lähtee just siitä kun yksin käydään kapakassa! hoh hoi! jos kerran 6. vuodessa käy jossain! siis älytöntä! ja voin sanoa että eroa ei tullut! :D

kannustan sinua todella sanomaan! se helpottaa omaa oloasi!!!

meilläkin on äitin kanssa edelleen hyvät välit koska ilmeisesti hän käsitti mitä sanoin :D

kyllä itsestä pitää piettää huolta ja välillä siihen täytyy olla vähän itsekäskin!!!

aurinkoista kesän jatkoa!

Äänestä

Jos joudut aamulla miettimään että soittaako se yks taas kohta.. niin vaihda ihmeessä numeroa.. vaikka koko perheen numerot vaihtoon. Sitten menet siellä äitilläsi käymään ja sanot sille että nyt loppu vainoaminen,että sulla on omakin elämä.

Äänestä

mitä jos itse kasvaisit aikuiseksi ja katkaisisit napanuoran? teet vaan hänelle selväksi, että sinulla on oma elämäsi. hänellä omansa. hänen käyttäytymisensä on patologista, etkä tule pääsemään hänestä vapaaksi ennen kuin aika jättää.. Joten ota oma elämäsi hallintaasi ja nauti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onneton väsy kirjoitti:

olen itse 30vuotias perheellinen pienen lapsen äiti.omasta äidistäni on tullut melkoinen riesa.rinkuttaa puhelimella jokaikinen päivä.minun pitää aina vastata se niin monta kertaa soittaa että vastaan.ikinä en saa esimerkiksi olla kahta päivää siltä rauhassa.jos olen perheeni kanssa reissussa pari päivää se soittelee sinnekin perään tai jo samana iltana kun oltiin tultu tai viestiä jo pukkaa.sit mun pitäsi olla jatkuvasti sen kanssa kun sillä on kuulemma pitkä aika.munko kuuluu olla perheellisenä oman äitini seuralainen.itse se tekee mulle jatkuvasti kiusaa vaan ei ota meidän lasta esimerkiksi hoitoon viikonloppuisin jos mulla ja miehelläni olisi yhteistä aikaa edes joskus.ei koskaan se ota lasta esimerkiksi yöksi vaikka itse äitini on kuukauden kesälomalla.se päissään kerran oli sanonut mun miehelleni että hoitakaa pentunne kun ootte tehnykin.eli mun lapsella ei ole mummolaa jossa se saa viettää mukavia päiviä.eli toi on mun mielestä pelkkää kiusantekoa.sit kun se kuulee että mies ja mä lähettäs juhliin ni mun äiti keksii kaikkia menoja ettei vaan kysytä hoitamaan.eli koko ajan sellasta kaunaa,ettei mä ja mun mies saatas yhtään olla kahelleenkaan.olen kyllä puhunut mieheni kanssa ja tuumasimme että eipä enään siltä kysytäkään hoitoapua.kun kerrankin ei oltu moneen kuukauteen päästy mieheni kanssa juhlimaankaan,niin äitini meinasi senkin sotkea ensin lupautui ottaan lapsemme hoitoon sit koitti keksiä että luulin ttä menetette toisena iltana ja koitti tuoda lasta meile takasin kun se tiesi että oltiin just sillon lähössä juhliin.mikä sitä oikein riivaa?mula ei saisi olla hauskaa eikä vapaa iltoja mieheni kanssa ilman lasta.ihan hullun touhua.sit mun aika pitäs käyttää sen viihyttämiseen akka yli 50vuotias ni mitä hätää sillä on ja mies kaverikin sillä on olemassa.toi on tosi väsyttävää touhua.kun aamulla jo joutuu miettiin että taas se kohta rinkuttaa.sit jos en esim. vastaa niin se saattaa seisoa oven takana.ja kaikki pitää päivälleen tietää meidän asiat.mitä teen mitä lapsi tekee mitä ruokaa teen tänään ihme kun ei kysy meidän seksielämästäkin jo että montako kertaa viikossa pöllöä.kiitti joka jaksoi lukea ja kunnella ajatuksiani.hyvää kesää.kertokaahan oma näkökantanne ja mitä pitäs tehdä.en usko että ärähtäminenkään auttaa mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu