Olen harratanut magaa muutamia vuosia, ja olen nyt muuttamassa Ouluun. Mutta mitä ihmettä ? Oulussa ei tällä hetkellä ole tosi ip-juttuja ollenkaan. (milloin alkaa) Jos tietävät voisivat vastata tähän, en nimittäin haluaisi aloittaa mitään mikkihiiri-lajeja enään näin aikuisena.
Magaa Oulussa
5
1013
Vastaukset
- hessu hopo
Käsittääkseni oulussa on päästy tuosta lajikeskeisestä ajattelusta oikean itsepuolustuksen ajatteluun. Kamppailuklubi ja Peuhkurisen setä on edelläkävijöitä Suomessa tämän oikean itsepuolustuksen suunnalta. Muita on Heracles ry ja Utin pojjat.
- Mies 69
että, milloin taas harjoitukset alkavat uudestaan. Toki Oulun poikien ip-jutut on tunnustettu koko valtakunnassa. Ja meikä manne menee viivana treenaamaan, kun vain tietää että milloin ne treenit alkaa.
- heittopussi
Onko kamppailuklubi lopettanut vai eikö muuten vaan nettisivut toimi????
En ole päässyt moneen viikkoon nettisivuille:( - Kamppailuklubi
Pidetään kesälomaa, palataan syksyllä asiaan.
- todistelija
että yleisesti "oulun poikien" itsepuolustustaitoja ei ole tunnustettu yhtään missään, ainoa todiste on että joku on hengissä, toki sekään ei ole varma kun salikin on kiinni. itsepuolustus on myös sitä ettei menetä harjoituspaikkaansa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233083- 422719
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...381523- 841350
- 631261
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä411026Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.126922- 33839
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi29673Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan60631