Löysin täydellisen koirakumppanin jokin aika sitten erään ulkomailta löytökoiria tuovan yhdistyksen sivuilta..olin toiveikas koiran koon suhteen, sillä olen aina pitänyt suurista koirista ja niitä minulla on ollut.
Vastauksen saatuani olin todella iloinen, koira oli todellakin korkea ja varasin koiran. Innostuin todella rodun kuvauksesta.
Jonkin ajan kuluttua tulikin viestiä, ettei se koira sitten ihan niin iso olekkaan..nieleskelin ja päätin kuitenkin pysyä päätöksessäni.
Tänään sain uuden viestin:koira on hädintuskin edes 50cm, eli ei ole edes väitetyn rotuinen..joten peruin varauksen.
*kiukuttaa*
Vastauksen saatuani olin todella iloinen, koira oli todellakin korkea ja varasin koiran. Innostuin todella rodun kuvauksesta.
Jonkin ajan kuluttua tulikin viestiä, ettei se koira sitten ihan niin iso olekkaan..nieleskelin ja päätin kuitenkin pysyä päätöksessäni.
Tänään sain uuden viestin:koira on hädintuskin edes 50cm, eli ei ole edes väitetyn rotuinen..joten peruin varauksen.
*kiukuttaa*
Vastaukset 18
Vanhimmat
Oliko se pentu vai aikuinen? Mikä yhdistys? Sait varmaankin varausrahasi takaisin?
sinun kannaltasi,mutta suosittelen että menet seuraavan kerran paikan päälle ja varaat sieltä sen koiran mikä sinua miellyttää ja on just se sun koira. Olen tuossa kuullut muutamalta muultakin että ovat pettyneet kun kuva/tiedot ei ole pitäneet paikkaansa ja ovat kuitenkin ajaneet useita satoja kilometrejä mennessään hakemaan koiraa, toiset ovat ottaneet(säälistä) heille tarjotun vastaavan hännänheiluttajan...
Toivottavasti sinä saat kaipaamasi kaverin :)
Ja onhan noita isoja koiria kotosuomessakin ollut jopa annetaan palstalla...
Yhdityksen nimeä en lähde täällä ruotimaan, se ei ole minun paikkani. Ei tästä minulle mitään harmia koitunut, ainoastaan pitkä naama..
En ole oikeastaan lainkaan hämmästynyt, jos ihmiset ovat pettyneet kun ovat sitten tavanneet koiran luonnossa jos virheellistä tietoa annetaan laajemmaltikin..enpä minäkään olisi kehdannut sanoa "ei" enää siinä vaiheessa kun koiraa vastaan menisin Helsinkiin. Nytkin harmittaa niin vietävästi..toivottavasti hurtta pääsee pikaisesti Suomeen uuteen kotiin.
Tarkkailen jatkuvasti tuota "annetaan" palstaa ja Apulaa, mutta hetkeen ei ole mitään tullut mielenkiintoista.
Itse vaan olen menossa koiraa hakemaan myös, siksi kysyin. No, saa nähdä mikä minua odottaa, eiköhän ne kuitenkin suurin osa ole juuri sitä, mitä on sanottu. Luulisin ainakin.
koska ihmiset rupeaisivat karttamaan ja kyseenalaistamaan yleensäkin kaiken infon mitä jaetaan kotia odottavista koirista.
Samoin teit viisaasti kun et maininnut yhdistystä. Eivät kestä yhtään arvostelua. Olisit joutunut julmetun ajojahdin kohteeksi ja sinusta olisi infottu valheellista tietoa vaikka millä mitalla. Se on näillä palstoilla nähty aiemminkin.
Toivottavasti löydät sen oman koirasi.
kirjoittelee? Mikä outo hyväntekoyhdistysten mustamaalauskampanja sulla on menossa?
kirjoittelee? Mikä outo hyväntekoyhdistysten mustamaalauskampanja sulla on menossa?
tarkoitit? sori, väärä hlö.
Voitko millään kertoa asiasta lisää, jos laitan sulle mailiosoitteeni?
vaikka pyytävät yksityisesti mailaamaan.
Olen itse menossa hakemaan koiraa, joten kaikki info kiinnostaa. niin negatiivinen kuin positiivinen.
hänhän voi mailata osoittesta, jossa ei ole nimeä, uudenkin ossan luo viidessä minuutissa. Joten ei kävisi ilmi kuka hän on! Enkä ole siitä kiinnostunutkaan!
Yhdistysten sivuilla on koirista aina useampia kuvia, myös ihmisten kanssa, ja myös videoita useilla. Miten voi olla mahdollista, että koira on täysin erilainen, kuin luulit? Vähän nyt epäilen tätä hommaa.
mullakin. ja sitten vielä se, että kun eri yhdistysten sivuilla kerrotaan rehellisesti jopa kaikki mahdolliset koiran ongelmat (eroahdistus, vihaisuus, epäsisäsiisteys, sairaudet jne jne...) niin miksi ihmeessä valehtelisivat jostain kokoasiasta. en usko.
Millä he selittivät erehdyksen kokotiedoissa? väärinkäsitys, lukuvirhe, mikä syy?
Vai sanottiinko sinulle kokoa senttimetreissä, vai vaan suurinpiirtein-arvio, tyyliin "on se minusta aika iso".
Tylsä homma jokatapauksessa :-/ Mutta eiköhän se sinulle oikea koira jostakin löydy.
että peruit varauksen. Taas säästy yksi koira väärältä kodilta :)
Toisaalta on niin, että jos hakee ihan tietynnäköistä koiraa, ei varmin vaihtoehto ole rescuekoira, ainakaan jos ei ole mahdollista käydä katsomassa koiraa ennen päätöksentekoa. Tässä käytännössä olen huomannut että ihmisten ajatukset esimerkiksi koiran koosta ja luonteiden kuvauksesta eroavat kyllä aika paljon.
Yleensäkin kannattaa aina olla itse valmis menemään paikan päälle katsomaan koiraa, mikäli aikuisen rescuen haluaa, Tallinnaankaan ei nyt niin kovin pitkä ja vaikeakulkuinen matka ole. Koiran ottaja on aina vastuussa omasta päätöksestään!! Kukaan ei pakota rescuekoiraa ottamaan. Siksi aina tähdennän, että jos haluat olla varma mitä saat, älä ota rescuekoiraa! Ja eipä oikein mistään elävästä olennosta voi kauhean varma olla...
Etkö tässäkin tapauksessa saisi olla tyytyväinen että sinulle on ilmoitettu, että koira ei sitten olekaan sellainen kuin on etukäteen ilmoitettu? Miksi tähänkin yritetään luoda huijauksen maku, vaikka kyseinen yhdistys on rehellisesti ilmoittanut koiran varaajalle?
Joskus tuntuu että tietyillä ihmisillä on tapana kääntää kaikki asiat niin että yhdistykset yrittävät huijata ihmispoloisia ottamaan koiria vääristellen ihan kaiken ja koirat puolipakolla tyrkätään näiden viattomien koiranomistajien luokse heiltä lupaa kysymättä. Tuskinpa yksikään yhdistys siihen syyllistyy, koska kenenkään etu ei ole se, että väärä koira päätyy väärälle omistajalle!
Voin olla väärässä, mutta mielestäni kyse ei ole meidän yhdistyksen kautta kotia etsivästä koirasta, joten siitä ei ole kyse tämän kirjoitukseni kohdalla. Vaan noin niinkuin ihan yleisesti halusin heittää ajatuksia aiheesta.
Koitetaanpas vähän selventää tätä juttua..ihan ekana vaan tekisi mieli sanoa, että ihmiset jotka leimaavat kaikki kirjoitukset päästä revityiksi, pitäisi jättää netti lukematta ihan kokonaan...
Elikkä, koirasta oli yksi kuva, jonka vuoksi koirasta kiinnostuin. Kysyin heti käsittelyssä koiran kokoa, ettei turhaan intoilla.
Vastauksena sain koiran rodun ja tämä piti olla faktaa! Sen perusteella sitten päätökseni tein.
No sittenhän se myöhemmin selkisi, että koira ei mitenkään voi olla edes mainitun rotuinen koska sillä rodulla liikutaan kuitenkin reippaasti 60-70cm säkäkorkeudessa.
Rodulla ei mulle ole siis mitään olennaista merkitystä, mutta kun se oli olennainen tieto koiran koon kannalta.
Pari päivää istuin netissä tutkimassa rodun taustoja, opettelin sillä kielellä juttelemaan koiralle ja jotain tuli jo hommattuakin. Pian olisi tuo kotiintuonnin aika ollut, mutta nyt se jäi.
Edelleenkään en yhdistyksen nimeä sano, enkä ala mainitsemaan edes maata, josta koira olisi tullut. Kunhan puran omaa harmitusta.