Olin lenkillä koirani kanssa Helsingin Pikku-Huopalahdessa, ja näin kissan harhailemassa yksikseen rauhallisen kerrostalopihan tuntumassa. Sillä ei ollut pantaa yms. päällä. Kissa oli pohjaväriltään valkoinen ja siinä oli mustia ja vaaleita läiskiä. Naamassa oli V-kuvio ja silmät keltaiset. Sukupuolesta en tiedä.
Kissa vähän ynisi ja sähähteli koiralleni, mutta kun olin koirani kanssa sen ohittanut, se seurasi meitä parisen metriä. Vaikutti hieman aralta, saattaa kyllä johtua koirastani.
Yritin houkutella kissaa luokseni, mutta se livahti pensaikkoon.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.