Suomen tuho?

Suomi on mukana EU:n johdosta liittovaltiokehityksessä. Harmi vaan ettei taaskaan kerrota suoraan ja rehellisesti, mitä tämä merkitsee. Käytännössähän olemme olleet jo vuodesta 1995 alkaen yksi osavaltio. Maamme ei enää valitettavasti voi tehdä omia, oman kansan etujen mukaisia päätöksiä. Kaikki ne minimaaliset päätöksenteko-oikeudet mitä on jäljellä, eivät nekään saa olla ristiriidassa EU-valtaeliitin kanssa. Useimmat direktiivit ovat suorastaan naurettavia. Uutisissakin todettiin, että köyhät köyhtyy kovaa kyytiä EU-Suomessa. Tämä on harvinaista median puhetta, koska onhan myös media raha- ja puoluevallan hallinnassa. Harvoin kuulee mediassa, mitä asioita ns. pienpuolueet ajavat ja pitävät tärkeänä. Mitä tästä muutakaan voi päätellä kuin, että raha se tässäkin ratkaisee.
079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Mie kirjoitti:

Suomi on mukana EU:n johdosta liittovaltiokehityksessä. Harmi vaan ettei taaskaan kerrota suoraan ja rehellisesti, mitä tämä merkitsee. Käytännössähän olemme olleet jo vuodesta 1995 alkaen yksi osavaltio. Maamme ei enää valitettavasti voi tehdä omia, oman kansan etujen mukaisia päätöksiä. Kaikki ne minimaaliset päätöksenteko-oikeudet mitä on jäljellä, eivät nekään saa olla ristiriidassa EU-valtaeliitin kanssa. Useimmat direktiivit ovat suorastaan naurettavia. Uutisissakin todettiin, että köyhät köyhtyy kovaa kyytiä EU-Suomessa. Tämä on harvinaista median puhetta, koska onhan myös media raha- ja puoluevallan hallinnassa. Harvoin kuulee mediassa, mitä asioita ns. pienpuolueet ajavat ja pitävät tärkeänä. Mitä tästä muutakaan voi päätellä kuin, että raha se tässäkin ratkaisee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu