Hurjaa vauhtia ajava tukkirekka keskellä yötä on myös nähty Kerimäki Streetillä. Lieneekö menee etelän ihmisten lämmityspuiksi vaiko ehkä
vielä entisajan malliin selluksi. Sehän on tietenkin ihan yhteisestä tahdosta kiinni, miten Lapin metsät halutaan käyttää. Voi joku vanha saamelaisukko tosin olla sitä mieltä, että ei pitäisi niin kauheasti hakata metsiä, mutta eihän me suomalaiset sitä
vielä toistaiseksi oivalleta.
Entisaikaan ne oli kuulemma palkatut metsänvartijatkin, miehet rautaa, laivat puuta ja niin päin pois, mutta ajat muuttuvat myös Kerimäki Streetillä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
se on sydäntä raastavaa, että Lapin metsät kasvavat niin kamalan pieniksi tikkumetsiksi, kun vertaa etelän pitkiin hyvinhoidettuihin metsiin, että niistä armottomasti keitetään kauheat määrät sellua.
välttämättä syödä juoda niin paljon ranskalaisia viinejä ja saksalaista olutta, jos se siitä matikasta on kiinni se sellunkeitto.
Toisella puolella Kerimäki Streetiä kulkee monesti öisin, joskus päivisin tukkijunia.
Näin on kai ollut aina ja sitä on pidetty ikuisena
nautintaoikeutena. Vuosia sitten tukit uitettiin joessa, mutta nyt on tosiaan nämä tukkijunat.
niitä tukkijunia on erityisesti viime vuosina mennyt, että ei kannata elää harhaluuloissa, että Lapin metsät olisivat ehtymät luonnonvara forever, vaan toinen pää niidenkin hakkuissa tulee vastaan.
Jos niitä asioita haluttaisiin sopia sillä tavalla rauhanomaisesti, että niistä ei tarvitsisi keittää niin paljon sellua ja hakata turhaan metsiä, niin olisihan se tosi hienoa.