Vanhanen
hurmuri
8199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
pääministerin tehtävän hoidossa ei sitten tarvitakaan.
Syksyn aikana Matti Vanhanen on hurmannut koko Euroopan suomalaisten tavoin myös johtamistyylillään, osaamisellaan, oikeudenmukaisuudellaan, paineensietokyvyllään, turvallisuudellaan ja ihmisläheisyydellään.
Olet oikeassa. Matissa on hyvä pääministeri.
Positiivista plussaa on hänen fiksu käytöksensä öykkäri-Lipposen jälkeen.
Tuntuu kuin olisi lomalla kun seuraa Matti Vanhasen tyyliä Paavo Lipin puskuroinnin jälkeen.
Tosi raikasta!
Matti nousee vielä maailman kartan ykkösmieheksi, sano minun sanoneen.
Yhtä ihmettelen?
Miksi Matista puhutaan ettei hänessä olisi charmia, sillä sitähän hänessä juuri on. Siksi hänen tyylinsä puree ja vetoaa sekä miehiin että naisiin. Hänessä on sitä jotain ja sitä kutsutaan nimenomaan charmiksi.
miehekäs. Oletko Matin kuullut valittavan toisista. Matti ei ole ruikuttaja.
Olet ykkösmies.
mieltä asiasta !!
Aidanseipäätkin nauravat Muna-Matin toilailuille
Tyypillistä Ratamoa.
puutteessa