Löysin myös toisen mielenkiintoisen artikkelin SRK:n sivuilta. Artikkelissaan "Moniääninen kirkko" rovasti Hannu Ojalehto käsittelee erittäin kiihkottomasti ja asiallisesti luterilaisen kirkon nykytilannetta ja kehitysnäkymiä:
http://www.srk.fi/index.php?p=moniaaninen_kirkko
http://www.srk.fi/index.php?p=moniaaninen_kirkko
Vastaukset 46
Vanhimmat
Kiitos hyvästä linkistä.
Ojalehdon artikkeli on listaus joistakin kirkon piirissä keskustelua herättäneistä teemoista. Hän kuvaa miten Raamatun tulkinnasta on esillä kirkossa samanaikaisesti hyvinkin erilaisia linjauksia aina äärifundamentalismista liberaaleihin tulkintoihin saakka.
Tämän esittelyn jälkeen lukija kysyykin: - Millainen on vanhoillislestadiolaisuuden kanta näihin kysymyksiin?
Ojalehto kirjoittaa vl-kantana, tyypillisesti käyttäen persoonapronominia "me", mutta jättää vallan sanomatta, ketkä ovat tämä "me", joka on tällaisen kannan takana. Onko SRK:n johtokunta ottanut kantaa, käsiteltiinkö näitä teemoja vuuosikokouksessa tai puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa? Ei tietoa.
Lisäksi - usko tai älä - hän onnistuu olemaan sanomatta mitään täsmällistä kannastamme näihin asioihin. Ovelaa.
Tämä on ainut asia jonka tästä saa irti:
"Pidämme tärkeänä, että usko ja sen mukainen elämä olisivat Jumalan sanan mukaisia. Joka uskoo niin kuin Raamattu sanoo, tulee autuaaksi. Olemme halunneet kuitenkin välttää sellaista taistelua joka ei rakenna, vaan vahingoittaa evankeliumin asiaa."
Mitä hän tarkoittaa sanomalla "Jumalan sanan mukaisuudesta", sillä samalla perusteellahan itse kukin tulkitsija argumentoi.
Ojalehdon artikkeli on täynnä pelkkää vihjailua.
Harmillista vihjailua. Reilumpaa olisi jos hän olisi kuvannut suoraan, millainen todellakin on vanhoillislestadiolaisuuden näkemys näihin kysymyksiin jota hän listasi.
Omituinen ja peittelevä artikkeli. Lukekaapa.
Minusta Ojalehdon artikkeli on linjassa sen toimintakulttuurin kanssa, joka vanhoillislestadiolaisuudessa on omaksuttu kirkon toiminnassa:
-> Ei riidellä
Tuskin (en ole kuullut ainakaan) SRK:n johdossa mitään linjauskokouksia on kirkossa toiminnasta pidetty. Niinpä Ojalehtokaan ei ole niitä lähtenyt suorittamaan. Loppujen lopuksi on aina parempi olla varovainen kuin kiihkoileva.
Rauhallisen ja vakaan suhtautumistavan kannalla itsekin toki olen, se on ilman muuta ollut tapamme toimia.
Mutta kyllä pitäisi ainakin omassa lehdessä ilmaista suoraan mikä on "meidän kantamme". Jos kanta kerran on olemassa, kuten todella on, esimerkiksi Ojalehdon erikseen mainitsemiin fundamentalistiseen Raamatun tulkintatapaan, hedelmöityshoitoihin, parisuhdeasioihin jne.
Ojalehto olisi edes voinut viitata viimeisimpään SRK:n viralliseen kannanottoon. Sehän on se Muhoksen suviseuroissa julkistettu laaja asiakirja. Mutta siinä ei tosiaankaan oteta kantaa kaikkiin Ojalehdon luettelemiin ongelmakysymyksiin.
Nyt Ojalehto peittelee ja väistelee - oman herätysliikkeen lukijoille suunnatussa artikkelissa, jolta odotamme vastauksia.
Tällaiseen artikkeliin olisi hyvä sitten nojautua, kun asioista keskustellaan.
Tälläkin palstalla moniella meikäläisellä on ongelmia miten perustella käsityksiään, jos ei ole lukenut Tunnustuskirjoja eikä ole perillä oman hengellisyyden kannanotoistakaan.
Muuten: lukekaa toki kaikki te ihmiset Tunnustuskirjat, se auttaa usein pulmissa.
"SRK:n viralliseen kannanottoon."
Uskaltaako jokin taho muodostaa näkemyksestään raamatusta virallisen kannan? Rohkeaa sanon minä. Mistä tästä voisi lukea?
"Vanhoillislestadiolainen liike ilmaisi kantansa oikeasta ja väärästä."
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen keskusjärjestö Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys on antanut julkilausuman, jossa otetaan kantaa ajankohtaisiin, erityisesti eettisiin kysymyksiin. Julkilausuman otsikkona on "Oikea ja väärä".
Se julkistettiin Perhossa pidetyissä suviseuroissa lauantaina 2. heinäkuuta.
Edellisen julkilausuman vanhoillislestadiolainen liike on antanut vuonna 2002.
Oikea ja väärä
Jokaisen ihmisen sisimmässä on luonnostaan jonkinlainen taju oikeasta ja väärästä. Omantunnon ääni kuitenkin vääristyy, ellei se ole sidottu Jumalan sanaan. "Kristitylle Jumala on sanassaan ilmoittanut, mikä on oikeaa ja mikä väärää." (Kristinoppi 16)
Ajassamme käsitys oikeasta ja väärästä on hämärtynyt. Raamatun opetukset ja arvovalta on laajasti hylätty yhteiskunnassamme ja kirkossamme. Monien mielestä Pyhällä Kirjalla on vain symbolinen arvo, lähinnä historiallinen ja kulttuurinen merkitys. Raamatulle ei anneta pysyvää arvoa kristillisen uskon peruskirjana vaan se katsotaan aikaansa ja sen käsityksiin sidotuksi teokseksi.
Tapahtuneesta kehityksestä syvää huolta tuntien haluamme evankelis-luterilaisen kirkkomme jäseninä kiinnittää huomiota aikamme ajankohtaisiin asioihin ja esittää niistä kantanamme seuraavaa:
1. Kirkkomme kirkkojärjestyksen mukaan: "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan. -- Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan." (kirkkojärjestys 1 § 1) Tästä periaatteesta ei tule luopua. Jeesus sanoo sanansa pysyvyydestä "Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa." (Lk. 21:33)
2. Keskeistä Raamatussa on opetus Kristuksesta ja Jumalan rakkaudessaan hänessä valmistamasta pelastuksesta. Ihminen pelastuu yksin armosta, uskon kautta, Kristuksen tähden. Vain usko Kristukseen vanhurskauttaa ihmisen, tekee hänestä Jumalalle kelpaavan. (Joh. 20:31, Room. 5:1) Jumalan armo opettaa myös elämään Jumalan Pyhän sanan mukaan. (Tiit. 2:11-13)
3. Ihminen on Jumalan kuvaksi luotuna ja Kristuksen lunastamana itsessään arvokas, ainutkertainen ja korvaamaton. (1. Moos. 1:26) Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ominaisuuksistaan riippumatta. Oikeaa lähimmäisen rakkautta on apua tarvitsevan auttaminen sekä lähimmäisen rohkaiseminen ja tukeminen Jumalan sanan mukaiseen elämään. Lähimmäisen rakkauteen kuuluu myös Jumalan tahdon vastaisesta elämästä varoittaminen.
4. Jumala on elämän ja kuoleman Herra, elämän luoja ja ylläpitäjä. Hänellä yksin on valta antaa elämä ja ottaa se pois. (1. Sam. 2:6; Job 10:12; Ps. 139:13-16) Ihmisellä ei ole niihin valtaa. Tämä koskee myös eutanasiaa ja aborttia. Lääketieteen tehtävänä on ihmisyyttä kunnioittaen suojata elämää ja lievittää kärsimystä sekä edistää ja ylläpitää terveyttä.
5. Jumala on asettanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi elämänikäiseksi liitoksi. (Matt. 19:6, 1. Kor. 7:10) Uudelleen avioituminen mahdollistuu Raamatun mukaan vasta puolison kuoltua. (1. Kor. 7:39) Avioerojen lisääntymisen heijastevaikutteet näkyvät yhteiskunnassamme. Onhan avioero aina ihmisen sisäisessä maailmassa haavoja jättävä käänteentekevä muutos. Mikä onkaan lasten ja nuorten kärsimyksen määrä vanhempien lähtiessä eri teille! Yhteiskunnassamme tarvitaan elinikäisen avioliiton arvostamista ja vanhemmuuden tukemista.
6. Homoseksuaalinen käyttäytyminen on Raamatun mukaan siveettömyyttä ja sellaisenaan synti. (Room. 1:25-27, 3. Moos. 18:22) Homoseksuaalisuudesta piispat ovat paimenkirjeessään vuonna 1966 todenneet Raamatun sanaan pitäytyen: "Vaikka homoseksuaalinen ei aina olekaan itse vastuussa tämän taipumuksen synnystä, on jokainen velvollinen pidättäytymään sen toteuttamisesta, samoin kuin terveellä sukupuolivietillä varustettu on siihen avioliiton ulkopuolella.. Raamattu ei suotta puhu tästä synnistä varoittavin sanoin. Homoseksuaalisuuden lisääntyminen on aina ollut ilmauksena aikakauden siveellisen elämän rappeutumisesta." (Ajankohtainen asia s. 12)
7. Raittiit elämäntavat ovat aina kuuluneet kristillis-siveelliseen elämään. Raamattu varoittaa juoppoudesta sanoen, etteivät juomarit peri Jumalan valtakuntaa. (1. Kor. 6:10) Sekä kirkon että yhteiskunnan päättäjien ja viranhaltijoiden oikea esimerkki on paras opettaja tässäkin asiassa. Tavoitteena tulee olla myönteinen, päihteetön elämäntapa.
8. Synti on armon ohella Raamatun keskeisimpiä käsitteitä. Luther toteaa lyhyesti: "Saat olla varma siitä, että sanaa synti ei Raamatussa ymmärretä monella tavalla, äläkä salli suulaitten sofistien saada itseäsi tästä käsityksestä luopumaan. Syntiä näet ei ole mikään muu kuin se, mikä ei ole Jumalan sanan mukaista." (Weimarer Ausgabe 8,83) Jos opetus synnistä lakkaa ihminen ei tarvitse armoakaan.
9. Jumalan sanan saarna on menettänyt merkitystään kirkkomme työssä. Sanan arvostuksen tilalle on tullut sakramenttien merkityksen ylikorostaminen. Saarna parannuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta tulisi olla julistuksessa keskeistä. Augsburgin tunnustus opettaa: "-- ne, jotka kasteen jälkeen ovat tehneet syntiä, saavat milloin hyvänsä, kun tulevat parannukseen syntien anteeksiantamuksen -- Todellinen, oikea parannus taas ei itse asiassa ole mitään muuta kuin katumista ja hätää eli peljästystä synnin tähden, mutta kuitenkin sen ohessa evankeliumin ja synneistäpäästön uskomista, että synti on anteeksiannettu ja armo Kristuksen kautta ansaittu. Tämä usko taas lohduttaa ja rauhoittaa sydämen. Sitten pitää myös seurata muutoksen ja sen, että synnistä luovutaan -- " (Augsburgin tunnustus 12)
10. Tasavallan presidentin antamassa vuoden 2005 rukouspäiväjulistuksessa todetaan: "Raamatun Jumala on ollut maamme ja kansamme turva. Vuosisatojen ajan maassamme on julistettu anteeksiantamusta, sovintoa, lähimmäisenrakkautta sekä toivoa, joka yltää yli kuoleman rajan. Näiden ajattomien totuuksien kautta kristinusko on luonut yhteiskuntamme arvopohjaa, johon liittyy yhteinen vastuu ja kaikkien yhtäläinen ihmisarvo." Tämä muistuttaa siitä, että Raamatun kestäville arvoille rakennettu elämä tuo siunauksen sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Kirkkomme 850-vuotisjuhlavuonna on enemmän kuin tarpeellista muistuttaa, että "Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakunnan häpeä". (San. 14:34)
Tuossa sitä onkin purkamista ;) Tollanen nopea silmäys antoi aika naivin kuvan. Mutta rohkeaa silti. Siitä hattua nostan.
SRK:n julkilausumasta käytiin laajaa keskustelua palstalla vuosi sitten:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000009451429#22000000009451429
Kiitos tuosta linkistä :) Paskaakos mä tässä teille enempiä rupean jauhamaan, mitä perustelut aiheuttaa. Esim. tuo keskustelu näyttää erittäin hienosti "totuuden" luonnetta. Mutta että jokin taho ottaa virallisen kannan raamatun tulkinnasta, niin parhaimmillaan se on sama ku laittaisi "narun omaa kaulaa".
"on vain perusteluja ja parempia perusteluja"
Mikä on oikeaa ja mikää väärää, siinäpä meillä onkin veikeä pulma.
On hienoa nähdä, että etiikkaa pyritään määrittelemään kaikennäkösissä "jengeissä", mutta älkää luulkokkaa, että vastaukset kaikkia miellyttää, jotka teille annetaan. Mutta siltikki, VAATIKAA järjestöiltänne kannanottoa. "Pelisäännöt" on kiva tietää ;)
"Omantunnon ääni kuitenkin vääristyy, ellei se ole sidottu Jumalan sanaan. "
Jokaisella ihmisellä on omatunto. Ateistin omatunto on yhtä kehittynyt, kuin yleensä ihmisillä. Ateisteissa on eettisesti ja moraalisesti korkeatasoisia ihmisiä yhtä paljon keskimäärin kuin väestössä yleensä.
Jos 100 000 ihmisen ryhmittymä väittää, että 5 000 000 ihmisen omatunto on vääristynyt, niin ei voi kuin ihmetellä. Kova on itsetunto.
Sanoisin, että vl- ihmisten omatunto on vääristynyt, enkä usko olevani ajatuksineni yksin.
Sitäpaitsi vl- omatunto sijaitsee Oulussa.:)
Aimo hautamäki sanoi juuri tälläkin palstalla puhutusta Kotimaa haastattelussa, että SRK:lla ei ole mitään hengellistä valtaa, joten se ei esim. anteeksi pyytele.
Näihin SRK:n vanhoihin tiedotteisiin ei tarvitse enää suhtautua hengellisinä kannanottoina, sill'ä hautamäki nimenomaan painotti, että SRK on maallinen organisaatio, jolla EI OLE HENGELLISTÄ VASTUUTA. Siten SRK ei ole oikea elin ottamaan hengellisiin kysymyksiin kantoja, kuten Hautamäki juuri tämän asian ilmaisi.
Lukekaapa uudelleen se Kotimaan haastattelu ja tajutkaa, että SRK on luovuttanut, Hautamäen mukaan, hengellisen statuksensa ja se ei ota hengellisiin asioihin kantaa, koska se ei myöskään vastaa hengellisistä asioista.
Mä jo kerkesin luulla että joltain taholta täällä löytyy munaa. Ehkäpä heillä sittenkin järki voitti ja uskalsivat myöntää totuuden palliensa koosta.
Nää kaverit, jotka tuolla SRK:n päättävissä ja hallinnollisissa elimissä istuvat, niin toimitvatkohan he "Pyhän Hengen" vaikutuksessa?
Itse näkisin, että ainakin hieman järkeä "Pyhän Hengen" mukaan on saatu ujutettua. Mikäli he uskossa siis ovat.
että hengelliset asiat jää muiden päätettäviksi. Jääpähän aikaa suunnitella uusia kieltoja ja elämäntapaohjeita. Hyviä kieltojahan on jo laadittu, ehkäisy, meikkaus, värjäys, rock-musiikki ym ym. Jään odottelemaan mielenkiinnolla uusia "järkeenkäyviä" ohjeita.
"Hyviä kieltojahan on jo laadittu, ehkäisy, meikkaus, värjäys, rock-musiikki ym ym."
Niinpä, ikävää vain että noitakaan ei (ilmeisesti) kyetä virallisesti julkistamaan heidän tulkinnakseen raamatun sanasta.
Itsekkin mielenkiinnolla seurailen, että mitä kaikkea ihmiset on valmiita nielemään. (=sääntöjä)
Sanoisinko että porukkaa viedää ku laumaa lampaita, jotka eivät tajua/uskalla turpaansa avata ja vaatia selitystä.
Jumalan paikalla on varmaan mukava istua niin kauan kun siihen perusteluja tullaan kyselemään.
Mutta luonnollisestikkaan tämä "jumala" ei ota kantaa "hengellisiin asioihin", vaan on maallinen ilmentymä.
olisitpa vl-teologi ollut kuulemassa esim. Lahdessa juhannus-seuroissa miten kristillisyytemme vanhimnmat heräyksen synnyinseudulta tänne lähetysmatkalla ollessaan saarnasivat. Asiat tulivat luotisuoraan niin ev.lut kirkkomme tilasta kuin myös jokaisen kuulijan sydämeen paljastaen lihallisen viheliäisyytemme, että ei asioita voi enään selkeämmin ilmaista, niin puhdas on alkuperäinen oppi joka on lapinmaalla syntynyt ja elää edelleen voimassaan.
Mutta jos Ojalehto on teologi, artikkeli on helpompi ymmärtää. Hän on palkkapaimen.
Miksi jossittelet jos et oikeasti tiedä? Hän on koulutettu, sivistynyt ja mukava ihminen ja kirkkoherran asemassa ja palvelee ihmisiä ystävällisesti. Minusta olette hyvin ilkeitä kun käytte pelkkien arvailujen varassa tuomitsemaan. Raamattukin sanoo, että älkää tuomitko, ettei teitäkin tuomita.
Ojalehto on yksi parhaista vl-teologeja niin virkansa kuin näkemystensä puolesta. Usein hänen kantansa eivät ole kiveen iskettyjä vaan jättävät tilaa moniäänisyydelle ja helpottavat sopuisan kannan muodostusta. Jumalan sana raamatun mukaisesti on oikeaa, Jumalan sana myöskin on laveaa ja väljää ja jättää tulkintavaihtoehtoja. Vaikka vanhoillislestadiolaisuudessa uskotaan Pyhän Hengen avaavan aina näkösälle oikean vaihtoehdon, ei yksilötasolla kumminkaan teologienkaan piirissä näkökannat muodostu absoluuttisen yhteneväisiksi.
Siksi on hyvä pitäytyä johonkin vahvaan ja pitävään ja ajattomaan kun johonkin asiaan otetaan kantaa. Itse olen sitä mieltä että kannamuodostajien tulisi olla "ymmärtäväisiä" ja elämän todellisuuden aistivia teologeja. Kannanotot muodostetaan nimenomaan tätä maailman aikaa, ei taivasta varten. Taivaassa ei kannanotoilla ole enään merkitystä.
Jos teologinen perusta olisi vl-kristillisyyden murrosaikoina ollut vahvempi monelta ajalliselta kriisiltä ja harhaopilta olisi säästytty.
Otan esimerkiksi vl-kristillisyyden kannan suhteessa analogiseen televisioon. Kieltämättä televisio vastaanottimen omistajattomuus on suojannut monia perheitä "maailmalta". Kumminkin televisio kanta oli vastoin raamatun syntikäsitettä ja lyhyt aikasidonnainen "kielto". Tv-kanta piti oikeellisuuden noin 40 vuotta, mutta nyt kun tekniikka kehittyy ja tv on netissä ja puhelimessa kristittyjen kodeissa ja kädessä on aiempi kielteinen kanta muodostunut kiusalliseksi.
Se mikä luultiin että oli oikein ja pysyvää ei niin ollutkkaan. Lisäksi muistamme kuinka tv on rikkonut kristillisyyttä sisäisesti ja tv omistajuuden takia on suoritettu syntiinsitomisia. Voidaan kysyä onko tässä menty opillisesti harhaan ja poikettu omavaltaisesti farisealaisuuteen.
SRK:n, joka käytännössä kannat muodostaa ja hyväksyttää kannan sitten vuosikokouksella tai puhujainkokouksella, tulisi nyt näiden uusien kysymysten edessä pitää pää kylmänä, ja antaa suuri painoarvo lavealle teologiselle näkemykselle. Koska emme tiedä miten näiden uusienkin kysymysten jälkeen tulemaan pitää, maailma muuttuu jatkuvasti ja vain Jumalan sana säilyy ennallaan.
Enimmäkseen juuri noin kuin sanot, oonpa sammaa mieltä. Nuin pitäisi olla.
Mutta mistä syystä Ojalehto ei voinut kirjoittaa noin? Juuri noinhan asiat olisi pitänyt ilmaista. Selkeästi.
Hän sanoi vain että ME olemme ymmärtämässä että kirkon tulee pitäytyä Raamatun opissa. Tämän hän samoi kerrottuaan ensin että opista on laaja kirjo erilaisia tulkintoja.
Jos kirjoittaja ei kerro, mikä on meikäläisyyden tämänhetkinen tulkinta Ojalehdon mainitsemiin asioihin, emme voi tietää mitä suuntaa SRK kirkossa pyrkii edistämään.
Ojalehdon kirjoitus oli puuta heinää, se oli vain kupla.
Mistä kohtaa sinä löysit siitä pihvin?
Ojalehdon kirjoituksesta en löytänyt pihviä, salaatia kylläkin, mutta oletan hänellä olevan omia henkilökohtaisia ajatuksia. Omien ajatusten ilmaiseminen vl-teologille on hankala paikka. Tämä hankaluus tuli esille oulun hiippakunnan piispanvaaleissa kun K. Nissilä kierteli ja kaarteli kantojaan ja oli jo välillä jotain sanovinaan mutta kumminkin veti sanansa takaisin.
Elikkä: Pohdiskelevilla vl-teologeilla on omat näkemyksensä, mutta julkisen ilmaisun on mahduttava vl-uskon kollektion sisään, niin ettei synny eriseuran hajua. Joillakin vl-teologeilla on kirkkosaarnojen sisällössä tulkinnanvaraa ja leveyttä joka ei ole täysin linjassa SRK:n kannan kanssa. Aika ajoin pappisveljiä "ojennetaankin ruotuun" linjan pitämiseksi yhtenäisenä.
Sehän tässä juuri sotkee avointa keskustelua että sitä keskutelua ei voida avoimesti käydä. Jos Ojalehto olisikin voinut kirjoittaa PÄivämieheen OMIA punnittuja ajatuksiaan, olisimme kostuneet siitä paljon.
Olisi suuriarvoista että näin viisas ja harkisteva, maltillinen teologi toisi esiin ajatuksiaan.
Nyt hän
a) ei kertonut suoraan mikä on SRK:n linja
b) ei kertonut suoraan mitä ihan itse sydämessään oikeana pitää.
Tulos: haaleaa maitoa.
Tämä tilanne meikäläisyydessä vallitsee laajemminkin.
Miten noin pitkän tekstin voi kirjoittaa sanomatta mitään.
Lienee niin, että jos aikoo säilyttää asemansa vanhojen maallikkosaarnaajien johtamassa (SRK-johtokunta) vl-yhteisössä, on esiinnyttävä kieli keskellä suuta.
Opeteltava puhumaan sanomatta mitään mihin voisi kukaan tarttua - vaaranahan olisi että joku ehkä ihan aidosti yrittäisi vuorovaikutusta.
Suviseurojen saarnoja vaivasi aivan sama tauti. Oman yhteisön toinen toistaan makeampia ihailuliturgioita - mutta ei sisältöä sielunhoidollisessa, ei Raamatun syvällistä tulkintaa eikä oman itsensä likoon panemista vaativassa mielessä.
Karmeaa: olemme sisäisesti rapautumassa, aito ihmisten rehellinen vuorovaikutus kuolemassa, sitä mukaa mitä kauniimmat ulkonaiset kuoret saamme ja mitä suuremmaksi joukko kasvaa.
ovat ne ajat, jolloin pohjolan pasuuna saarnasi parannusta ja paljasti ihmislihan viheliäisyyttä, HUUTAEN! maailmalle parannuksen tarpeellisuudesta.
Olen hyvin huolissani juuri tästä kuvaamastasi asiasta.
Vahvalla mielipiteenilmaisun rajoittamisella ollaan kadotettu seurakunnan todellisen äänen kuuluminen. Vaikka Jumalan valtakunnassa ovat kaikki lahjat, niitä on hyväksytty hyvin valikoiden.
Miten voidaan puhua "yhteisestä ymmärryksestä", jos erilaisia näkemyksiä ei kuunnella lainkaan, vaan kannan muodostajiksi hyväksytään pienessä piirissä vain ehdottoman samalla tavoin ajatteleviksi tiedetyt henkilöt ja näin muodostettu kanta esitellään toisille oikeana, Pyhän Hengen ilmoittamana näkemyksenä? Tästä näkemyksestä poikkeavia ajatuksia pidetään äkkiä "kristillisyydelle vieraina" ja käytäntö on monelle osoittanut, että niitä ei kannata niin suureen ääneen joka paikassa esitellä.
Tällä tavoin opetuksen teologistakin pohjaa on haperrettu, teologista tietämystä kun on perinteisesti vähän vieroksuttu vl-liikkeessä.
Itsekin tiedän monia teologeja, joiden ajatukset ovat kanssapuheissa hyvin raikkaita, mutta julkinen puhe kuitenkin kaavaan sovitettua. Ja on myös vl-teologeja, jotka ovat puhuneet rohkeasti myös julkisesti - ja joutuneet nopeasti vaikeuksiin.
Itseäni virkistävät aivan tavattomasti tällaiset vankasti Raamattuun pohjautuvat, koruttoman pohdiskelevat puheet. Siksikin, että oma raamatuntuntemukseni ja teologinen tietämykseni ei ole kovin kaksista, mutta olen hyvin kiinnostunut niistä kysymyksistä.
Kun puheiden suhteen on vakiintunut käytännöksi melkoinen rajoittuneisuus, niiden sisältö on samalla muuttunut vähän litugiseksi. Tästä hyvä esimerkki olivat tämän kesän suviseurasaarnat. Tuntui, että teemoja oli vain muutama ja lähes kaikki puheet eri teksteistä riippumatta rakentuivat näiden melko kotikutoisten teemojen varaan. Puheissa on melkoinen ero esim. joitakin vuosia sitten Srk:n julkaisemiin vanhoihin saarnoihin, jotka on taltioitu viime vuosisadan alkupuolella.
Yksi ylitse muiden oli melkein puuduttavuuteen saakka toistettu oman lauman ihanuus. Kyllä me sen koemme ja tunnemme, mutta eihän se ole uskomme perusta?
Mistä muutenkin johtuu viime aikoina lisääntynyt seurakunnan voimakas korostus? Onko ilmassa kasvavaa pelkoa ekumenian ujuttautumisesta ihmisten ajatteluun ja onko tätä ilmiötä vastaan kehotettu julkisessa opetuksessa erityisesti taistelemaan?
Olen joskus miettinyt, että onkohan puhujille annettu ohjeita tekstien valinnasta, vai voiko periaatteessa saarnata mistä tahansa raamatunkohdasta? Tekstit ovat useimmiten niitä samoja, läpikotaisin tuttuja. Ja taas joistain kohdista ei saarnata koskaan.
Vl-uskon tulisi perustua Raamatun opetukseen kaikilta osin eikä niin, että Raamatun opetusta soviteltaisiin vl-uskon raameihin.
Pelkään ihan samaa kuin nimim. vl-teologi edellä, että muutumme sisäisesti hengettömiksi ja epäaidoiksi. Siitä on jo paljon merkkejä olemassa esim. Päivämiehen ympäripyöreissä ja melko pitkälle ulkoisissa detaljeissa askartelevissa kirjoituksissa. Alkaa olla melko eri asia, mitä Päivämiehessä kirjoitetaan ja mitä kentällä oikeasti ajatellaan. Se on hinta siitä, että asioita ei kohdata rehellisesti ja niin, että ihmiset omien kokemustensa kautta voisivat samastua ajatuksiin. Syntyy kaksi todellisuutta.
Ja kun niiden kanssa jo elellään melko luontevasti, pitäisi hälytyskellojen soida.
Kenen intressi ja etu on edesauttaa tällaista kehitystä? Kuitenkin esim. tämä palsta osoittaa, että meillä on suuri tarve aitoon keskusteluun. Enkä todellakaan tarkoita tällä jonninjoutavaa räksytystä ja asenteellista panettelua, mitä sitäkin palstalla runsaasti harrastetaan, vaan rehellistä ja rakentavaa, avointa keskustelua uskonasioista.
Miksi ekumeniaan pitää ottaa kielteinen kanta? Kaikkihan uskovat samaan Kristukseen. Raamatussakin sanotaan ja hartaasti toivotaan, että "kaikki yhtä olisivat". Miksi riitely, miksi eristäytyminen? Jeesus on sama meille kaikille ja hänen rakkautensa on tarkoitettu ihan kaikille jotka sen haluaa ottaa vastaan. Jos toinen korostaa polvirukousta ja toinen huivinkäyttöä, kolmas huudahtelua ja liikutuksia, miksi niitten piäisi karsinoitua ja sulkeutua, miksi eivät yhtä voisi olla Raamatun opetuksen mukaan.
Vanhoillislestadiolaisuuteenhan liittyy eksklusiivinen seurakuntaoppi.
Epävirallisemmin sen tiukat tulkinnat koetaan kuitenkin monin paikoin ongelmalliseksi vl-liikkeen sisälläkin, eivätkä kaikki ole halukkaita asiaa tarkkaan määrittelemään. Hyvä niin.
Olen ihan samaa mieltä siinä, että uskon ulkoisten muotojen/uskovaisten ulkoisten elämänmuotojen ei pitäisi olla erottavia tekijöitä. Sellaiseen karsinointiin kätkeytyy suuria vaaranpaikkoja. Tästähän Lutherkin tavan takaa varoittaa ja sanoo jossain niinkin, että näiden ulkoisten asioiden pitäisikin olla monimuotoisia, eli niitä ei tulisi tarkkaan määritellä, jotta uskon yksinkertainen ja oleellinen ydin näkyisi kirkkaana. Tässä meillä vanhoillislestadiolaisilla on itsetutkiskelun paikka.
(Silti ymmärrän kyllä ulkoistenkin muotojen merkitsevyyden ainakin tunnetasolla, sillä esim. rytmisoittimet ylistyslaulujen säestyksinä tuntuvat vl-näkökulmasta suoranaiselta rienaukselta. Tuollisesta tilanteesta tekee mieli juosta karkuun ja lujaa, vaikka kysymyshän on oikeastaan vain kulttuurisesta musiikkiperinteestä. Tuskin ne togon veeällätkään siellä luterilaista, heidän näkökulmastaan varmasti raskassoutuista kirkkomusiikkiperinnettä ovat ryhtyneet täsmällisesti noudattamaan. Yhden esimerkin ulkoisista muodoista mainitakseni.)
Sen sijaan raamatuntulkintaan liittyvät erilaiset näkemykset voivat olla omantunnonkysymyksiä ja näin ollen vaikeita ekumenian kannalta.
Itse olen sitä mieltä, että asioita voisi tarkastella nykyistä avoimemmin mielin ja etsiä pikemminkin yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä kristittyjen kesken. Rakentaa siltoja mieluummin kuin raja-aitoja.
Omasta kokemuksesta voin kertoa että väliin tuli pelko toisinuskovia kohtaan mutta tietämys asioista poisti pelon. En enää nähnytkään pelkoa muita kirkkokuntia kohtaan tai herätysliikkeitä kohtaan kun aloin tietää niistä enemmän. Ymmärrän että kaikki tahollaan uskovat loppujenlopuksi kuitenkin ihan samaan Jumalaan, mutta kukin korostaa omia piirteitään omalle ryhmälle tunnusmerkkisiä juttuja.
Kirkkohistoriasta selviää, ettei Luther halunnut perustaa uutta seurakuntaa, hän oli katolinen loppuun asti ja halusi olla katolisen kirkon jäsen eikä kapinoinut omaa kirkkoa kohtaan vaan mm. anekauppaa vastaan joka oli Raamatun vastaista millä kerättiin rahat pietarinkirkkoa varten. Luther silti ymmärsi ihmisten uskovan vilpittömästi Jumalaan ja tekevänsä kaikkensa Jumalan edessä, köyhätkin parat ostivat aneita kun jotkut papit niin opetti. Ei Luther tullut kirkkoa hajottamaan ja seuraukset olivat kyllä mitä olivat. ei nistä nyt tarkemmin.
Ajatus on vaan se että Jumala tekee työtään ihmisissä monilla tavoilla ja että monta hyvää asiaa on tullut uskon kautta. Kun vapaakirkko tuli suomeen, se teki rajua raittiustyötä, ihan samalla tavalla kuin lestadiolaisuus lähti ruotsista ja raittiusaate sen mukana itse asiassa monta kymmentä vuotta myöhemmin kuin vapaakirkollinen herätys. Adventtiherätys samaten tuli ravistelemaan ihmisiä ja parannuksen tekoon. Kaikilla on hätä ihmisten puolesta jotta he tajuavat parannukseen kääntyä ja kuulla Jumalan kutsua puoleensa. Korostukset eri liikkeissä ovat ihmisten keksimiä eikä niille saisi antaa Jumalan roolia,vaan kaikkea pitäisi tarksastella Raamatun valossa, mutta kaikki tulkinta on aina ihmisen tulkintaa vaikka joku väittää että Pyhä Henki antaa tulkinnat, niinhän joka ikisen liikkeen edustajat voivat väittää.
Oleellista on se että uskotaan samaan Jeesukseen, kolmiyhteiseen Jumalaan ja kukin korostaa niitä asioita mitä perinteissään on liikkeissään päätynyt korostamaan. Yhteyttä tulisi kuitenkin hakea kaikkien maailman kristittyjen kanssa sillä siihen Raamattu kehottaa ja sulkeutuminen on vaarallista niin kuin sanoit jo viestissäsi..
Tuntemattoman pelko ja tuttuun ja turvalliseen käpertyminen on kovin inhimillistä.
Vl-liike perustelee eksklusiivista seurakuntaoppiaan Raamatun yksiselitteisellä opetuksella, että maan päällä on vain yksi oikea usko, eli ajatus sinänsä on raamatullinen. Mutta siitä, mitä tähän raamatunmukaiseen uskoon kuuluu, käydään vl-liikkeen sisälläkin jatkuvaa keskustelua. Ulkoiset, kulttuurisidonnaiset asiat ovat sekoittaneet melkoisesti tämän asian tarkastelua. Vl-uskon ykseyteen ja yksimielisyyteen on liitetty paljon tarpeetontakin painotusta elämän ulkoisiin muotoihin liittyen ja nämä ovat monien mielissä yhdistyneet uskon opilliseen määritelmään.
En tunne teologisia kysymyksiä tähän liittyen kovin syvällisesti, mutta oma käsitykseni (ja toiveeni) on, että monet herätysliikkeet voisivat ennakkoluulottomammin lähestyä toisiaan. Vai voisiko joku perustella sellaisia opillisia eroja esim. eri lestadiolaisuussuuntien välillä, mikä tämän estäisi? Niin, mitä ne opilliset erot ylipäätään ovat?
Omantunnonkysymysten ylitse ei tule kävellä, mutta mitkä niitä todellisuudessa ovat?
70-luvulla ihmisiä erotettiin vl-liikkeestä sellaisten asioiden perusteella, joihin ei enää nykyisin suhtauduta ehdottomasti. Erotetut perustivat oman yhdistyksen, eli sillanpääläiset, josta taas osa myöhemmin liittyi nykyisiin rauhansanalaisiin. Millaisia opillisia eroja on esim. juuri rauhansanalaisten ja vanhoillislestadiolaisten välillä?
Tuosta eri uskontojen hyväänpyrkivästä vaikutuksesta tulee mieleen, että helluntailaisten raittius- ja vankilatyöllä on varmasti ollut kansantaloudellista merkitystä, niin monta alkoholistia ja vankilakierteessä olevaa rikollista on heidän vaikutuksestaan parantunut ja muuttanut elämäntapansa.
Minulla on lähisukulaisia rauhan sanassa, he ovat eronneet -60 luvulla vanskuista, perusteena liika kireys ja lakihenkisyys. Heidän elämäntapansa ja uskonsa on jokseenkin yhdenkaltaista vanhoillislestadiolaisten kanssa. Mutta ovat käsityksissään väljempiä.
Synninpäästön sanat ja muodot ovat samat. Saarnatkaan eivät poikkea juuri, mutta ovat raamatullisempia ja ei eksulsiivisiä.
Mummomme eläissään yritti saada voimakkaasti sukulaisiani takaisin vl-uskoon: He vastasivat ettei he ole koskaan uskostaan luopuneet. Mutta vanhoillislestadiolaisuuteen tullakseen heidän olisi pitänyt tehdä parannus ja sitä he eivät halunneet.
Mielenkiintoinen tieto.
Taitaa olla niin, että esikoislestadiolaiset ovat elämäntapakysmyksissä meitä tiukempia ja askeettisempia ja taas pikkuesikoiset (rauhansanalaiset) väljempiä.
Me ollaan sellainen medium-versio :-)
Hassua sinänsä, että nämä elämäntapakysymykset ovat näytelleet ja näyttelevät edelleen lestadiolaisilla niin suurta roolia.
Ymmärrän niin, että esim. tämä ajatus, että muiden lestadiolaisten pitäisi liittyä vanhoillisiin parannuksen kautta, vaikka olisivat opillisesti samanlaiset ja aikoinaan erotettu epäoleelliseksi osoittautuneesta syystä, estää käytännössä myös 70-luvun tapahtumien julkisen pahoittelun.
Kun luin tekstisi minulle tuli huoli. En sano tätä siksi, koska ilmaisit negatiivista mielipidettä. tuota korostan vain ettet käsitä väärin. minun puolesta mielipiteitään saa vapaasti esittää.
Miksi haluat jotain muuta saarnoista? Itse sain suviseurasaarnoista paljon. Kotona ennen kuin pääsimme seuroihin kuuntelin torstaina ja perjantaina kaikki saarnat ja ihan liikutuin siitä miten ihania ja puhuttelevia ne oli. kirjoitit siitä kuinka yli korostetaan lauman ihanuutta. En ole huomannut korostamista. Mutta eikö se ole totta ja aivan Raamatullista, että se Jumalan lasten joukko on ihana joukko.
Itse ajattelen niin, että saarnat ja kaikki mikä uskovaisten ympärillä on muuttuu jonkin verran ajansaatossa. Kuitenkin se itse asia, elävä Jumalan Sana on keskellämme. Olen joskus pelollakin miettinyt sitä, että mihin kaikki loppua kohden kun mennään lopulta johtaa. Tarkoitan sitä kuinka vähäiseksi käy se uskovaisten joukko ja miten tulevat polvet kestävät ympäristön tuomat paineet. Milloin ei ehkä enää kuullakaan sitä oikeaa saarnaa. Omakohtainen usko on se mikä vie perille. Se on nyt ja huomenna tärkein huomata.
Moni asia on varmasti muuttunut viime vuosisadan alusta ja ajattelen yksinkertaisesti että niin sen pitää mennäkin. Jumala tietää mihin hän meidät johtaa. Jumala antaa sanat saarnaan ja Jumalan armosta me saamme olla uskomassa tänäkin päivänä. Älä siis sinäkään takerru saarnan epäkohtiin vaan usko.
Mieleeni tulee väistämättä ajatus, että näinkö tässä käy, että kaikilla on omat toivomuksensa miten sitä Raamattua tulisi tulkita. Ei, sen uskolla ymmärtää, että on vain yksi oikea saarna.
Suomen ev.lut. kirkossa ei saa olla seurakuntaa, eikä liikettä, jossa puhujat asettavat itsensä avoimen kritiikin ulkopuolelle/yläpuolelle.
Tällaista ilmaisesti harjoitettiin Nokia-liikkeessä ja nyt se on parhaillaan siitä tutkittavana Tuomiokapituilissa.
vastaavasti vl-liike tulee nyt nostaa myös tutkittavaksi tästä samasta kirkon vastaisesta opista ja käytännöstä, jossa puhujat ja johto on asetettu kritiikin ja arvostelun yläpuolelle.
"Vai voisiko joku perustella sellaisia opillisia eroja esim. eri lestadiolaisuussuuntien välillä, mikä tämän estäisi? Niin, mitä ne opilliset erot ylipäätään ovat? "
Olen Esikoislestadiolaisena usein miettinyt tätä samaa, että kun ollaan saman oppi-isän lapsia ja ollaan kuitenkin niin erillään, jopa vihaa tuntien toisiamme kohtaan. Mistä se viha tulee. Esikoisten ja Vanhoillisten tiet erosivat jo edellisen vuosisadan vaihteessa ja paljon on yhtäläisyyttä vieläkin jäljellä(ainakin suhde televisioon ja internettiin ja monet saarnatkin ovat lähestulkoon identtisiä.
Mutta paljon on myös erilaisuutta tullut vuosikymmenien aikana. Minusta tuntuisi oudolta jos naisilla, siis lateni äidillä ja omalla äidilläni olisi kiharretut leikatut hiukset, seuroissa pitkäthousut, kaulassa roikkuisi jokin tämän maailman kultaristi. Se tuntuisi tosi vieraalta, niin maailmalliselta,
kevytmieliseltä, tuntuisi siltä, että haluaako äitini elää tämän maailman muodossa ja muodissa, Äitini johon lapsena luotin kuin jäävuoreen. Sekään asia ei ole oppi-isältämme vaan raamatusta, että naiset eivät leikkaa hiuksia ja ovat seuroissa pää peitettynä.
Jos Esikoislestadiolaiset johtomiehet ilmoittasiivat, että nyt on sovinto tehty vanhoillisten kanssa, niin minulle tulisi kyllä paha olo jos joutuisin istumaan sanankuulossa, jossa ympärilläni olisi ihmisiä jotka ulkoisesti eivät millään tavalla erottuisi maailmasta, vaikka raamattu siihen kehoittaakin.
En voi mitään sille tunteelle, että tulisi niin paha olo, kuin että sovinto olisi tehty ikäänkuin maailman ihmisten kanssa. Ette te varmasti rakasta maailmaa sillätavalla kuin sana varsinaisesti tarkoittaa, mutta puolinaisesti kylläkin. Ainakin oma tunteeni on sellainen.
Varmasti teilläkin on sellaista yhteenkuuluuvuuden, Jumalanlapseuden tunnetta jota ei vaihtaisi millään pois. Paljon sellaista perinnettä, traditioita, ihanaa yhteenkuuluvuutta ja sitä tunnetta, että kerran taivaassa tavataan. Teillä on myös sellaisia vakaasti uskovia joilla on LUJA usko, jota ei millään voi horjuttaa.
"Vl-liike perustelee eksklusiivista seurakuntaoppiaan Raamatun yksiselitteisellä opetuksella, että maan päällä on vain yksi oikea usko"
Maan päällä on vain yksi oikea seurakunta. Usko on tiettävästi kulkenut aikojen saatossa sydämestä sydämeen ja välillä se on ollut seurakunnallisessa muodossa ja taas välillä se on vaipunut kuolleeseen tilaa.
Lestadius kyllä sanoo, että seurakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta, että en tiedä miten on sitten sellaisin aikoina jolloin seurakunta on ollut kuolleesssa uskossa. Se, että seurakunta on kuolleessa uskossa on muuten varsin mielenkiintoinen juttu, koska sitä arvioi aina seurakunta itse. Siis kuollut arvioi kuollutta. Ja miten se on mahdollist? Ei mitenkään.
Kun eri aikakausina, uudenliiton aikana, seurakunnassa oppi on ollut kuolleessa tilassa, sitä ei ole kukaan osannut määritellä, kuin ehkä sitten sellainen kenellä se on ollut elävänä sydämmellä.
En tahdo (vaikka joskus kyllä mieli tekisikin) nyt vihjailla, että Vanhoilliset olisivat kuolleessa tilassa. Älkää ottako tästä hernettä nenään, nämä olivat vain minun ajatuksiani ja olen esikois-seurakunnan kasvatti ja paljon on perinnettä, tunteita, traditioita myös minulla joka joskus tuntuu että, lastina matkassa mutta myös suurta siunausta tuottaneena varjeluksena kylmältä maailmalta ja siltä kylmyydeltä joka löytyy myös omasta sydämestä.
Kiitos kauniista sanoistasi, Sisareni uskossa.
On surullista, kun kirjoituksellani olen pahoittanut Sinun mielesi ja aiheuttanut huolta. Se ei ole tarkoitukseni. En tahdo hajottaa, vaan osaltani rakentaa rehelliselle perustukselle.
Miksikö haluan jotain muuta saarnoista? Tiedän, että saarnojen minkäänlainen arviointi on herkkä asia vl-liikkeessä. Toisaalta, ei se aina ole ollut niin. Viime vuosisadan alkupuolella, johon viittasin, seurapenkistä annettiin kaiken aikaa suoraa palautetta puhujalle. Se on Raamatunkin opetuksen mukaista. Eihän sen pitäisi eikä saisi olla samantekevää, mitä opetetaan?
En arvostele tässä nyt ketään yksittäistä puhujaa, mutta minulle tuli tämän kesän suviseuroissa sama tunne, kuin aina silloin tällöin seurapenkissäkin, että kaikki puheet eivät pohjaa Raamattuun sitä ylimpänä ohjenuorana pitäen, vaan yrittävät jotenkin enemmän miellyttää ihmistä. Ihan kuin meidän ennen kaikkea pitäisi ihailla itseämme ja ominaispiirteitämme valittuna laumana, enemmän kuin saarnata ehdotonta armoevankeliumia kaikelle kansalle. On vaarallista kiteyttää sanoma siihen, mitä emme tee ja mitä teemme ja näin olemme sitten taivaaseen matkalla. Ei Raamattu sellaista opeta.
Tässä yhteydessä mainitsen, etten kuullut ihan kaikkia saarnoja, en ainakaan kunnolla. Mieheni oli paljon työtehtävissä ja lasten kanssa on vaikea päästä hyvään kuuntelurauhaan. Ja kuten Sinäkin, nautin suviseuroista ja koin paljon lämpöisiä tunteita saarnojenkin alla. Niihin tuttuuden tunteisiin olisi helppokin tuudittautua.
Myös uskovaisten yhteys tuntuu ihanalta, se lämmön tunne on suviseuroissakin aina yhtä koskettava. Puheet uskovaisten joukon suloisuudesta eivät ole liioiteltuja, mutta siihenkään tunteeseen uskomme ei kuitenkaan perustu.
Seurakunnan tehtävä on valvoa, ja koen itsenikin seurakunnan osana tähän tehtävään velvoitetuksi. Meidän tulee olla kuuliaisia Jumalan Sanalle jotta Pyhä Henki pysyisi meidän keskellämme. Silloin voimme luottaa Jumalan huolenpitoon ja johdatukseen, kuten Hän on Sanassaan luvannut.
Pelkään, että olemme luisumassa liiaksi ulkoisten muotojen korostukseen, jopa autuuden ehtoina, turhienkin raja-aitojen rakentamiseen ja seurakunnan korottamiseen uskomisen kohteeksi. Näissä asioissa pitäisi tutkia nöyrällä mielellä Raamattua ja sen ilmoitusta. Pitäisi nimenomaan välttää tulkitsemasta Raamattua omien mieltymysten mukaan ja ensi sijaisesti omia ajatusrakennelmia tukevasti. Siihen meillä kaikilla inhimillisinä ihmisinä on taipumus.
Toivon, että itselläni olisi viisautta tämän asian esilletuomisessa enkä enää enempää pahoittaisi mieltäsi. Mutta tämä on kuitenkin vilpitön huoleni, enkä voi olla sitä ilmaisematta.
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksestasi.
Ennen kaikkea oli suorastaan hulvaton näkökulma tuo, että Sinä esikoisena pidät meitä veeälliä maailmallisen oloisina ja siksi tunnet vierautta. Heh, niin juuri. Sellaisia nämä kulttuuriset ominaispiirteet ovat, voimakkaasti assosioituvia ja tunteita heiluttelevia :-)
Meillä veeällillä kun kuitenkin on aika normitettuja nämä ulkonäkökysymykset ja nimenomaan perusteltuja, ettemme maailman muodon mukaan olisi.
Minusta kiharrettu tai mihin tahansa malliin leikattu tukka ei taas tunnu missään, mutta korvakoruihin ja ehostukseen tai värjättyihin hiuksiin olisi tunnetasolla tosi vaikea tottua, jos niitä alkaisi seuroissa näkyä.
Millaisethan käytänteet rauhansanalaisilla on näissä asioissa? Tuntuisiko heidän ulkonäkönsä meistä, Sinun mielestäsi maailmallisen näköisistä vanhoillislestadiolaisista taas kauhistuttavan kevytkenkäiseltä :-D
Olen täälläkin kirjoittanut paljon siitä, että tällaiset asiat pitäisi jättää toisarvoiseen asemaan. Mutta kun itse erään kerran seuroihin mennessäni näin nuoren äidin, joka oli silminnähden meikissä, niin glup! Tuntui niin pahalta koko seurojen ajan, että oikein oli itsessään ihmettelemistä! Tällaiset asiat ovat juurtuneet syvälle tunteisiin.
Siis vaikka en mitenkään osaa pitää tuollaisia asioita perusteltuina, vaan pelkstään tyhjinä symbolisina jäänteinä joistain asioista, niin silti on itselläkin paheksumiseltaan vaikeuksia istua seurapenkissä, kun niitä asioita käytännössä joutuu kohtaamaan.
Ja huvittavaa, että esim. Sinulla ja minulla hengellisiä puistatuksia aiheuttavat erit, mutta täysin toisiinsa rinnastettavat yksityiskohdat.
Silti ne kaikki pitäisi jättää toisarvoiseen asemaan, sillä niiden korostaminen ja näkeminen uskon tunnusmerkkeinä tai kurkistusluukkuina sydämentilaan on vaarallista (sielunvihollisen kotkotusta).
Pitäisi siis saada tunteensa aisoihin näissä asioissa.
En ole koskaan huomannut, että vl-liikkeellä olisi jotain vihaa esim. teitä esikoisia kohtaan. Historiallinen asetelma lienee teidän kannaltanne vähän toinen, vaikkakaan en sitä juuri tunne.
Tiedätkö mitä opillisia eroavaisuuksia esikoisten ja vanhoillisten välillä on (siis muita kuin noihin ulkoisiin, ns. ehdonvallan asioihin liittyviä)?
Itse olisin taipuvainen pitämään esim. tällaista pontevana polveilevaa (sisäistäkin) keskustelua elävän uskon tunnusmerkkinä.
Ojalehto on kirkkoherra ja itsekin lestadiolainen.
Jostain syystä hän tästä asemastaan huolimatta varoo sanomasta mitään.
En tiedä, mutta epäilen, ettei hän voi sanoa tai ei halua sanoa enempää kuin on tuohon kirjoittanut, sillä olisihan tekstissä enemmän asiaa jos hän olisi sitä siihen halunnut laittaa. Muuta en osaa sanoa.
Hän on kuitenkin arvovaltaisessa asemassa ja ison alueen (Oulun Tuira) kirkkoherra. Hän joutuu vastaamaan sanomisistaan myös niille, jotka eivät kuulu herätysliikkeisiin. Olettaisin, että tämä on se seikka, ettei hän haluakaan ruveta kovin repiviin kannanottoihin. En osaa sanoa onko sellaiset edes tarpeellisia. Sinä vl-teologi siis toivoisit niitä? Ymmärsinkö oikein? Olen miettinyt noin yleisesti että millaista olisi olla noin isoissa saappaissa ihan missä tahansa seurakunnassa, ei varmasti helppoa olisi olla. Pitää ottaa huomioon, että kirkon sisällä on niin paljon erilaisia näkemyksiä jotka poikkeaa eri herätysliikkeiden näkemyksistä.
"Pitää ottaa huomioon, että kirkon sisällä on niin paljon erilaisia näkemyksiä jotka poikkeaa eri herätysliikkeiden näkemyksistä."
Juu juu, mutta tällä foorumilla jossa Ojalehto nyt kijroitti, hänen sanansa ovat suunnatut meikäläisille, ei kaikille kirkon piirissä.
Ymmärrän, että kirkkoherra kantaa vastuuta sanomisistaan ja se on hieno asia. Kunnioitan sellaisia ihmisiä.
Kirkon työntekijänä hän vastaa myös vapaa-ajan tekemisistään ja sanomisistaan. Hän on virkamies ja se ei voi olla vaikuttamatta vapaa-aikanakaan. Hän on kirkkoherra, vaikka hän olisi kesälomalla tai missä tahansa. Hän edelleen edustaa koko seurakuntaansa ja johtaa sitä oman alueen ylimpänä esimiehenä. Tästä syystä on puhuttava "kirkon äänellä". Minusta hän toimiikin asiallisesti kun ei sivuuta kirkon monipuolista olemusta vaan nimenomaan tuo sen esille.
Kun juttu on netissä, kuka tahansa voi lukea SRK:n sivuja ja tiedän, että moni lukeekin. Kirkkoomme kuuluvista eri herätysliikkeistä etsitään tietoa ja mikäs nopeinta on netin käyttö. Vasta etsin tietoa körttiläisyydestä vaikken körtti olekaan, mutta netin avulla sitä tietoa sain nopeasti heidän sivuiltaan.
Ei mutta!
Ihanko tosissasi olet sitä mieltä, että Ojalehdon tulee piilotella vanhoillislestadiolaisten kantaa kirkon asioissa? Piilotella omilta seurakuntalaisiltaan omaa näkemystään esim. seksuaalisiin vähemmistöihin? Miksi? Siksikö että hän on pappi?
Ensi kertaa tällaista asennetta kuulen.
En mitään piilottelua tarkoita, vaan että pidän iloisena ja hyvänä asiana sitä, että kirkkoherra kirjoittaa asiallisesti ja maltillisesti ottaen eri näkökulmat huomioon, mitä kirkkomme sisällä on. Minusta hän on asian ytimessä, kun selvittää kirkon moninaisuutta näinä aikoina. Tuo piilottelu on ihan oma tulkintasi ja sellaisesta minä en ole puhunut enkä edes ala puhua.
niinkauan kuin teillä on paimenia jotka nauttivat korkeasta asemasta ja suuresta palkasta, on vain odotettavissakin tuonlaista
ympäripyöreää sananpyörittelyä. Siis kuollutta, mikä kuollutta juuri sitä mitä kirkossamme kuullaan nykypäivänä.
Jännä yhteensattuma. Olen ajatellut parisen viikkoa Ojalehdon Hannua kai lähes päivittäin. Olen muistellut
keskusteluja hänen kansssaan joita kävimme päälle 20 vuotta sitten. Ja olen mielessäni ollut
kiitollinen siitä, että minulla on muistokuva vl-ihmisestä, joka oli täysin erilainen asenteiltaan
ja käyttäytymiseltään kuin tämän nettipalstan vl:t.
En ole tavannut Hannua kymmeniin vuosiin enkä tiedä millainen ihminen hän nykyään on.
Silloin kymmeniä vuosia sitten Ojalehdon Hannu oli melkoisen pidetty mies vl-liikkeen ulkopuolella Oulusa.
Hän keskusteli avoimesti ja suoraan silmiin katsoen, ja sai nuoretkin esittämään kysymyksiä rohkeasti.
Hänen kotinsa Patelassa oli avoin nuorille (siis: eivanhoillislestadiolaisnuoret ovat nyt kysymyksessä) ja
hänen vaimo otti yllätyskäynteineenkin heille menevät nuoret iloisesti vastaan. Ja, nuoret leikkivät
heidän ihan pikkuisten lasten kanssa :) Erityisesti nuoret pitivät Hannusta.
Ojalehto ei välttämättä ainakaan silloin esittänyt sellaisia kantoja ja näkemyksiä kuin
tällä palstalla vl:t ovat esittäneet. Hän kykeni pohdiskellen kyseenalaistamaan vl-liikkeen
useitakin oppeja ja tapoja - Ojalehto oli pohdiskelija, ja melkoisen avoin sellainen.
Hän myös asennoitui kirkkoon kuuluviin uskoviin
uskonsisarina ja uskonveljinä, vaikka he eivät vl:iä olleetkaan: hänen asenteensa ihmisiin oli oikeastaan
päinvastainen kuin useiden tällä palstalla kirjoittavien vl:en.
En tiedä onko miehellä asema ja aseman mukana tullut valta muuttaneet asenteita ja oppeja.
Katselin hänen nettipäiväkirjaansa, mutta vain päällimmäinen sivu siitä oli näkyvissä, enkä arkistoa löytänyt.
Mutta onhan valta voinut miestä muuttaa - en tiedä onko niin käynyt.
Jos valta ei ole Ojalehtoa muuttanut, niin silloin hän on edelleen rehellisesti ja avoimesti myös
vl-liikettä ja sen oppeja kyseenalaistava ihminen.
Ojalehto ilmeisesti sama Ojalehto, joka tekee väitöskirjaa kirkkohistoriassa, vai olisiko kaksi Hannu Ojalehtoa? (useat papit alkavat iäkkäämpinä harrastaa historiantutkimusta, jotta saisivat vielä kokea miltä tuntuu kun saa tohtorin arvon väiteltyään yliopistolla ;)
http://agricola.utu.fi/tutk/shrekisteri.php
Ajattelin kommentoida vähän tuota kirjoitustasi, kun leimaat tällä palstalla esintyvät Vl:llät vähän erikoisiksi.
Kyllä he ja me olemme samalla tavalla uskomassa ja uskovaisia, kuin ne maan hiljaiset vl:llät, jotka eivät edes tiedä tällaisia keskustelupalstoja olevan olemassakaan.
Itse olen aika räväkkäkin välillä kirjoittamaan, kun luen täältä palstalta aivan jotain puppua ja sellaisiin helposti vastaa räväkästikkin. Aika helposti tulee kirjoitettua liian kiivaasti, tarpeettoman kiivaasti.
Jos joku etsivä sielu hakee tunnolleen rauhaa ja on etsivällä mielellä, tämä keskustelupalsta on viimeinen paikka, johon kannattaa tutustua, niin luokatonta ja hedelmätöntä on välillä keskustelu täällä.
Sanotaanko näin karrikoiden, että tällä palstalla kohtaavat sellaiset ihmiset, joilla on jotakin antipatioita Vl:lliä kohtaan ja toisella puolella sitten rohkeimmat Vl:llät, joilla on jollain tapaa, voisko sanoa, sana hallussa ja sitten he yrittävät kaikin keinoin puolustaa uskovaisia. Ja siinä työsarkaa riittää, sanoisinko että se on loputon työmaa, jossa ei ole päätä näkyvissä.
Eli tämä palsta on sellainen, eräänlainen taistelutanner, josta pysymällä mahdollisimman kaukana, voit vain voittaa jotain, mutta et hävitä yhtään mitään.
Mitä on sitten olla tänäpäivänä pappina Vl:llänä Suomen ev.lut.kirkossa? Jotenkin luovimalla se onnistuu ja muistamalla se tärkein asia siinäkin virassa ollessa, että tärkein asia on se, että saa olla itse uskomassa ja jos joku kysyvä sielu kaipaa evankeliumia omalle kohdalleen, saa sitä Jumalan lähettiläänä olla tarjoamassa.