Olen 20-vuotias tyttö, käyttänyt Smartballseja parin kuukauden ajan. Nyt tekisi mieli hankkia vähän pienemmät geishakuulat, koska tuntuu, että ne treenaisivat lihaksia tehokkaammin. Kuitenkin sellaiset, jotka pysyisivät sisällä jokapäiväisessä menossa, eikä tarvitsisi sen kummemmin kiinnittää asiaan huomiota (tosin tämähän riippuu sitten ihan omien lihasten kunnosta).
Kaipaisin suositteluja hyväksi havaituista tuotteista. Arvostan kuulien hygieenisuutta kovasti, ja toki saisivat olla pitkäkestoiset.
Kaipaisin suositteluja hyväksi havaituista tuotteista. Arvostan kuulien hygieenisuutta kovasti, ja toki saisivat olla pitkäkestoiset.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla oli Smartballsit melkein vuoden, ja kokemukset tosi hyvät niistä. Sitten viime talven aikana siirryin käyttämään kolmen kuulan settiä. Tilasin sex-shop finlandista.
Kuulat on 2/ 2,5 ja 3cm kokoiset.Pienimmän työnnän ekaksi ja viimeeksi suurimman. Kivan tuntuiset pitempäänkin pitäessäni.
keilapalloja.