Se oli se hetki kun he kohtasivat. Tai ei, he olivat nähneet toisensa kerran. Hän muisti miehen, ja sen mietteliään asennon. Vaaleat hiukset ja taivaansiniset silmät. Silmäys ja hänen mielenkiintonsa oli herännyt, mutta se tilanne oli myös ollut hänelle liian kiireinen, että hän olisi silloin voinut antaa sijaa aatteilleen.
tuli toinen hetki ja lisää ajateltavaa, pieni pää oli sekoitettu.
Nyt hän vielä muisti ne hetkelliset katseet ja jokainen muisto niistä tuntui paperihaavalta suunpielessä; sitä sulki silmänsä kivusta ja vaihtoi asentoa, ehkä tuo menisi pois. Se ei kuitenkaan mennyt pois, ei. Jokainen hetki kätki ajatuksen joka viittasi häneen. Jos taas ajatuksille antoi vallan, ei tuskaa voinut kuvata millään haavalla. Eikä kyyneleetkään saaneet oloa paremmaksi, niin kuin ennen.
Kaiken tämän jälkeen oli hänelle jäänyt vain ne muutamat muistot jotka satuttivat. Ne tappoivat hitaasti. Hän putosi ja tunsi itsensä niin heikoksi. Ikkuna oli hänen ystävänsä ja siihen hän tuijotti. Hän ei enää nähnyt itseään osana tätä maailmaa. Hänellä ei enää ollut maailmaa. Hän leijui tässä maailmassa toivoen parasta. Niin toivoen. Se toivo piti hänet sidoksissa siihen mikä todella oli. Muuta voimaa hänellä ei ollut.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.