Kaikkien elämässä on tahatonta kärsimystä, kuten sairauksia ja muuta, jolle ei voi kukaan mitään.
Sen sijaan olen huomannut että skorpionit käyvät jossain vaiheessa elämäänsä läpi "kärsimyskokemuksen". Tämä ei ole mikään tahaton sairastuminen, masennus tai jonkun tutun kuolemantapaus tms, vaan lähes alitajuinen hakeutuminen kokemukseen jossa ensin kärsitään ja jossa mennään lähes pohjalle yksinäisyyteen ja itsenäisyyteen. Sitten sieltä noustaan ylös toivon mukaan kehittyneempänä ja ymmärtäväisenä ihmisenä. Jotkut äkkinäiset järkyttävät tilanteet voivat laukaista tällaisen käytöksen, mutta nekin tilanteet ovat sellaisia jossa järkytys ei ole osunut suoraan skorpioniin henkilökohtaisesti.
Tällainen vaihe ei ole mikään kuukauden tai päivän kokemus, vaan joillakin jopa useita vuosia kestävä matka. Kenelläkään muulla en ole tätä havainnut, en edes merkeillä joilla on nouseva merkki skorpioni.
Kärsimyskokemus, etsikkoaika, kotelovaihe, millä sitä nyt haluaakin kutsua, on esimerkiksi sellainen että täysin sosiaalinen ja ihmisten kanssa erittäin hyvin toimeentuleva skorpioni vetäytyy kokonaan kuoreensa, kirjaimellisesti esimerkiksi neljän seinän sisään linnottautuen, häivyttäen entiset ystävänsä pois elämästään, ja sulkeutuu tahallaan niin että jättää työnsä tai opiskelupaikkansa, voi käydä terapeutinkin kanssa puhumassa, mutta yhtäkaikki etsii kasvamisen kokemusta. Skorpioni kuitenkin kärsii monia vuosia keskittyen vain jollain tavalla asioiden ja tapahtumien henkiseen ja syvempään puoleen, mutta ei mitenkään uskonnollisella kiihkolla, koska ei ole kuin itsensä. Sitten yhtenä päivänä hän taas ilmestyy "elämään", etsii vanhat ystävänsä ja on täysin uudistunut ja itsenäistynyt eikä entisestä edes puhuta.
Tällaisia esimerkkejä on monia, joku ottaa velkaa ja sitten selviytyy siitä miettien mitä raha oikeastaan on. Taloudessa työskentelevä voi sekoittaa oman rahatilanteensa että pystyisi selvittämään ja ymmärtämään muiden talousvaikeuksissa olevien tunteita ja toimintatapoja. Joku vaihtaa työpaikkaansa huonommaksi ja hankkii käytännön kokemusta yhteiskunnan arvojärjestyksen pohjalta saakka, joku hankkii epämääräisiä seksikokemuksia ja miettii miksi seksi on niin kiehtovaa. Psykiatri voi masentua että ymmärtäisi paremmin potilaitaan. Esimerkkien lista on loputon, mutta päämääränä on se että tämä alitajuisesti tahallaan itseaiheutettu kärsimyskokemus johtaa sisäänpäinkääntymiseen ja sitten "ylösnousuun" ja ymmärryksen kasvamiseen kutsumuksessaan.
Nuoremmat eivät tällaista varmaan tiedä, eivätkä voi välttämättä aavistaakaan "kutsumustaan" ellei heillä ole oireita ettei jokin ole vielä kohdallaan, mutta varmaan vanhemmat ihmiset tunnistavat jo tällaisen ja ovat ehkä kokeneetkin oman vaiheensa. Olen tavannut sellaisiakin skorpioneja jotka eivät ole käyneet tällaista vaihetta läpi koskaan, mutta hyvin useat ovat ja heillä kaikilla on ollut se "kasvaminen tuntemaan kutsumuksensa kohde". Lisäksi minua ihmetyttää se, ettei kukaan muu tee tällaista, ei edes Kalat, joka on outo ja syvä. Mistä tällainen johtuu vai onko tällaisia ihmeellisiä etsijöitä sattunut vain tavallista enemmän minun kohdalleni?
Kärsimyskokemus
19
2940
Vastaukset
- skopu
Itselläni on myös ollut kyseinen "matka" jolloin muutamanvuoden päästä huomasin kasvaneeni ylöspäin takaisin pohjalta.
- Scorpio82(m)
Yhdyn myös..melkein.
- Nimetön
Hui, kylmät väreet tuli kun luin tuota juttua. En tunne monia skorpioneja, enkä tiedä yleisyydestä, mutta omassa elämässä on todellakin ollut tuollainen vuosia kestänyt vetäytymis- ja mietintävaihe. Sen jälkeen olen elänyt entistäkin täydemmin ja melko lailla erilailla kuin aikaisemmin. Tunnen olevani erittäin vahva ja varma itsestäni tuon kokemuksen jälkeen. Nyt osaan elää paremmin myös voimakkaiden tunteiteni ja outojen vaistojen kanssa, jotka hämmensivät aikaisemmassa elämässäni välillä kovastikin.
- s-87
Joo, koen tuollaista parhaillaan.
- ainaminä
on aina välillä näitä jaksoja ei mitään pitkiä jaksoja,mutta niin kovin tärkeitä.
en tiedä johtuuko se siitä että itsellä on ollut aina joku "marttyyri" vaihe päällä eli en ole ikinä osannut ottaa mitää helpolla vaan joka asian eteen täytyy vuodattaa verta ja hikeä ennenkuin se tuntuu hyvältä/omalta
ja välillä täytyy päästää asiat per*eelleen että ne saa sitten taistella taas kuntoon
en tunne monia skorppuja mut ehkä meillä vaan on joku kurjuuden maximointi kompulsio - täysi skorppari
en tiedä, itsellä on varmaan vielä kesken tuo etsikko vaihe mutta kun minulla ns kaikki oli hyvin niin aloin käyttmään huumeita ja liikkumaan ihme porukoissa ja nyt saan kärsiä siitä loppuelämäni.olen tosin miettinyt johtuiko käytökseni todella repaleisesta lapsuudesta vai mistä.
tulos on kuitenkin se , että kun vielä kuusi vuotta sitten tunsin itseni suosituksi ja vahvaksi nykyään olen yksinäinen ja heikko, vaikka lähipiirini sanookin että vaikutan nykyään siltä että tiedän mitä olen.välillä mietin miksi minun päässäni pyörivät päivästä toiseen samat pelot ja ajatukset ja pitäisikö hakea jtn masennuslääkkeitä taas vai johtuuko se vain tavastani ajatella asioita?välillä minusta tuntuu että en ole yhtään normaali, olenkohan ehkä hiemna liikaa eristäytynyt maailmasta. - skorpparillakin
on näitä jaksoja. Minulla ainakin on kokemuksia pitkistä "kärsimyskausista" elämäni aikana; ikää onkin jo kertynyt lähemmäs puolen vuosisataa, joten kokemuksia on riittävästi. Erilaiset äkkinäiset järkyttävät tilanteet ovat olleet laukaisevina tekijöinä useimmiten. Vetäydyn kuoreeni näinä aikoina vahvasti ja asioiden henkinen ja syvempi tarkastelu on tuonut kasvua näkemään maailman ja erilaisten ihmisten asioita laajemmaltikin. Ja eihän skorppari muutenkaan yleensä paljasta syvintä sisintään helposti muille...
- olen
kärsimyskauden läpi käynyt ja se kesti suunnilleen pari-kolme vuotta. Ajauduin ihmissuhteisiin, jotka lopulta saivat minut niin syvälle suohon, että kumma kun sieltä selvisin ja ylös nousin. Kokemukset olivat erittäin kipeitä ja opettavaisia. Tänä päivänä kun ikää on lähempänä 40, olen tasoittunut luonteeltani, ymmärrystä on tullut paljon elämän myötä lisää, olen vahvempi enkä enää niin muiden vietävissä kuin nuorempana. Eräs ystäväni totesi muutama päivä sitten, että "olet kuin sisälläsi olisi jokin, rauha tai jotain..." ja niin se onkin, on helpompi olla kun ei tarvitse juosta pää kolmantena jalkana joka paikkaan, vaan osaa rauhoittua ja olla vaan, uppoutua hyvän kirjan pariin ja mennä sitten kun siltä tuntuu :))
- Syvällä
Kirjoitit suoraan kokemuksesta tai oikeammin elämänvaiheesta, jota käyn läpi! En luullut kenenkään muun tekevän näin. Helpotus tietää, että on muitakin...
- jotain tuosta
elämänvaiheestasi enemmän? Kiinnostaisi tietää millaista sinä käyt tällä hetkellä läpi.
- nalle
anne tässä hei ! kiitos, oli tosi KUVAAVA kokemus etsijästä, joka etsii totuutta.skorpion merkitsee kuolemaa, myös käärmettä sekä kotkaa, mutta ennen kaikkea FEENIKS-LINTUA, JOKA NOUSEE TUHKASTA. jokainen joutuu sen kokemaan, jos ei täs elämäs, ni seuraavas, tai.....2miljoonan vuoden päästä. Jumalalla ei ole muutakuin aikaa, ja siksi hän teki meistä itsensä näköisen, jotta Hänkin voisi ymmärtää luotujansa. ensin Hän loi aatamin, mut totes, eet eeeeeeei hyvä. sit evan, joka oli parempi versio aatamista. ja siihen Hän tyytyi. aatami ja eeva. menisin mielelläni mytologiaan, jota olen harrastanut tai myös tutkinut jo 16vuotta, jos ei oteta huomioon lapsuutta, mitä ilmiöitä olin näkemässä, niin kaikki mytologia on näkyvissä ihan jokapäiväisessä elämässä. ne vaan pitää OIVALTAA. ne on tässä ja nyt ollut jo tuhansia ja tuhansia vuosia.no, jos jotain kiinnostaa tämä asia, niin ottakaa yhteys skorppari- sivuilla nalle-naiseen.
- Sko-66
Kylläpä oli huimaa luettavaa. Itselläni oli nuorempana tosi raskaita vaiheita, epäilin
jopa mielenterveyttäni, kun ei mikään tuntunut
enää hyvältä ja oikealta. En luottanut välillä pätkääkään itseeni ja ajattelukykyyni. Tunsin olevani jotenkin yksinkertainen. Luultavasti muillakin meillä skorpioneilla on ongelmana monimutkainen ajattelutapa, jota ei oikein voi kellekkään selittää, ilman että hulluna pidetään.
Monia olen onnistunut ärsyttämään skenaarioillani, joiden lopputuloksen olen selvittänyt yhdistämällä asioita ihan vain omassa päänupissani. Silti kärsimysvaiheen perimmäinen opetus onkin juuri se,
että on opittava luottamaan intuitioonsa ja omiin voimavaroihinsa. Tuollaisesta syvyydestä ylösnouseminen, verottaa voimia kovasti ja vaatii aikaa kuukausia, ellei vuosiakin. Vanhempana on ollutkin elo jo paljon helpompaa, kun on sinut itsensä kanssa. Nykyäänkin tosin tulee mustia pätkiä, mutta onneksi ne helpottavat muutaman päivän sisällä. Silloin minäkin olen niitä, jotka ei seuraa halua, enkä poistu kotoa edes ruoka- kauppaan. Voimia kaikille teille, jotka nyt käytte läpi tätä raskasta vaihetta. Uskokaa tai älkää, mutta jonain päivänä vielä helpottaa..:) - 40
Itse olen kaksonen...lähellä härkää syntynyt...nouseva leijona..kuu ravussa....
Tutulta kuulostaa marttyyrin rooli. Tutulta kuulostaa kärsimysteoriat ja tuo vetäytymnen omiin oloihin, jota ei hevillä moni minusta uskoisi. Missä siis "vika" kun pyörittelen ja tutkin pintaa syvemmältä. Aina niin syvällinen. Sitten pulpahdan ja "kaikki hyvin". Olen hyvin haavoittuva ja nuolen haavojani pitkään. En pääse irti kun minulle tehdään pahaa. Voin olla ystävä jopa pahan aiheuttajan kanssa lopulta, sillä kärsivällisyydella voitan hänet yleensä puolelleni. Ja olen uskollinen siinä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Mutta en tunnista pintaliito-kaksosteoriaa itsessäni. Miksi? Vai onko syntymäpäivässä erehdytty? Tähän jos saisi kommentteja koska en ole näistä oikein "huudellut"- Kuu Ravussa
antaa sinulle kaikki vastaukset. Tunteellisista tunteellisin, haavoittuvainen, ujo, arka. Missään ei ole vikaa, eikä päivämäärä väärä. Jos tahdot, voit selvittää asiaa astrologilla.
- Tyttäreni, rakas.
9 diagnoosia, 9 litraa verta ensimmäisessä hengenpelastuksessa, myöhemmin lisää. 4 viikkoa leikkaussaleissa, 5 vuotta kuntoutusta sisältäen korjausleikkauksia, uusia levyjä, nauloja. Jumalan sormi kartalla, entinen minäitse-tyyppi, nyt terveyden- ja sairaanhoidossa opiskelee, tai ainakin yrittää.
- snakeofchrist
Kyllä jokainen joutuu kokemaan samalla tavalla, kasvukausia, mutta jostain syystä monet skorpionit joutuvat tarpomaan syvemmissä vesissä kuin muut. Skorpionina on nähnyt jo niin monta kertaa palasten hajoavan, että oman egon "hajottaminen" on vain pakko käydä läpi, että pääsee irti vanhoista painolasteista.
Kärsimyskokemus on kyllä kaikille ihmisille yhteinen, niinkauan kun on halu pitää kiinni omasta egosta, joka estää kokemasta todellisuutta sellaisena kun se on. - niivaa
Höpöhöpö ainakin kauniisti kirjoitettu. Ex skopuni AIKOI tehdä juuri noin kun oli lukenut jostakin...kauheeta vuodatusta ja teatteria piti yllä...Siellä se kuitenkin pelittää "kärsimyskokemustaan" vastakkaiste sukupuolten kanssa. Itse olen alkupään kaksosia ja tuo teksti voisi paremminkin sopia minuun kuin häneen! Olen paljon syvällisempi kuin tuo ex skopu-kumppani koskaan, sen verran tunsin sen pinnallista menoa, jolloin ei riittäny kuin päivä niin oli jo uusi kierrossa, sitten vannoi minulle rakkautta valheillansa......oli oikea pintaliitäjä.
Nuo horoskoopit on vain jotakin niin perseestä ja ei sovi todella kaikkiin ihmisiin. Alkaa käyttäytyä ja omaksua itselle ko. malleja kun ollaan jo niin aivopestyjä, pah. - tosi syvällä
Monta vuotta vanha kirjoitus mutta pakko nostaa ylös kun luin tämän!:)
Olen itse miettinyt että mistä tässä mun elämässä on kyse...mulla on elämässä yksi todella tuskallinen ihmisuhde, se on oikeasti pelkkää kärsimystä ja tiedän joka kerta kun otan yhteyttä tuohon ihmiseen että kohta taas sattuu. Mutta silti on pakko ottaa. Tätä on jatkunut 1,5 vuotta....toivottavasti loppu alkaa häämöttää pian....
Joka kerta mennään syvemmälle ja syvemmälle vaikka tuntuu ettei enää tämän syvemmällä voi olla. Mutta josko mä täältä aikani ryvettyäni nousen kans entistä vahvempana. - fenix ilmiö
Kaikki entinen täytyy "polttaa",jotta uutta syntyisi,se on uudestisyntymä.Tuhkasta nousee fenix:)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1233982Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3142049Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481811- 1051727
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21710IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391661Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4431518Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441266MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531252Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4401218