Ihan vaan tiedoksi...tämä on presidenttipalsta, ei mikään homosivusto, joissa tunnut myös ahkerasti käyvän.
Se, että presidentti ajaa yleistä tasa-arvoa koskettaa myöskin homoja eikä ole keneltäkään muulta millään tavalla pois. Tuo patologinen homofobia tässä yhteydessä kertoo sinusta aika paljon. Jos jaksaa postitella vähintään 100 postia päivässä koskien jonkun muun seksuaalisuutta, kertoo se samalla myös jotain postittajan taipumuksista. Siinäpä minusta olisikin sinulle pieni itsetutkiskelun paikka. Ainakin minulle on ihan sama ketä joku MUU panee, joten kannattaakin miettiä miksi tämä on juuri sinulle niin tärkeää.
Itse olen naimisissa ja tyttären isä, joten en jaksa uhrata aikaani homoseksin miettimiseen. Koska tuttavapiiriini kuuluu heteroiden lisäksi myös homoja, olen oppinut kohtamaan ihmisiä muutenkin kuin seksuaalisessa mielessä...suosittelen sinullekin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.kolumbus.fi/johannesheinonen/kuvat/esittava/pojattanssiitangoa.jpg