mielenkiinosta kysyn, miten suhtaudut kummin perinteiseen tehtävään kummilapsen kristillisestä kasvatuksesta? Haluasitko, että kummi toteuttaisi tehtäväänsä? (En itse ole kummi eikä minulla ole vielä lapsia, tulin vain muuten miettineksi asiaa)
kristillinen kasvatus
ja kummit
10791
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ei opeta kiroilemaan, niin hyvä :)
Yksi kummeistani oli muita uskovaisempi ja lapsena se jotenkin ahdisti. Nykyään jo siihen osaa suhtautua, mutta n. 6-vuotiaana ei.
Itse olen kummityttöäni vienyt kirkon järjestämiin joihinkin lasten pääsiäiskierroksille yms. ja tarvittaessa vastaan uskonnollisiinkin kysymyksiin, mutten paineita ole ottanut. Omien lasteni kummeista ei yksikään ole tainnut antaa varsinaista uskonnollista kasvatusta ja sekin on hyvä niin. Lopulta se taitaa olla kuitenkin parempi,e ttä vanhemmat itse opettavat, jos siltä tuntuu ja kummin tehtävä on juuri se, ettei anna ainakaan sitä päinvastaista oppia :)
kasvatus kuuluu vanhemmille.
Lähinnä itse toivoisin kummin muuten olevan läsnä ja tukena lapsen elämässä.
Ei siihen tarvita kalliita ja hienoja lahjoja,monesti riittää,että lapsi saa viettää aikaa kummin kanssa jutella omista asioistaan ym.
Molempien kummilasteni vanhemmat ovat kristittyjä. Molemmat parit ovat myös tienneet minun olevan kristitty, ja olemme tienneet että kristillinen näkemyksemme on ainakin pääpiirteissään sama. Tämä on ollut helppo tilanne toimia myös kristittyn kummina.
Olen muistanut kummilapsia heidän kastepäivänään pienellä kristillisellä kirjalla tai kortilla, olen ollut monesti mukana lapsen iltarukouksessa kylässä ollessani. Olemme myös käyneet joskus yhdessä kirkossa (siis kummilapsen perhe ja minä), jolloin kummilapsi on tullut minun sylissäni tai vieressäni alttarille siunattavaksi ehtoollisen aikana.
Toisaalta olemme myös luonnollisesti tehneet kaikkea muutakin yhdessä, leikkineet, pelanneet, lukeneet niin satuja kuin lasten raamattuakin... Tällaisessa tilanteessa kristillisyys on luonteva osa yhdessä oloamme, kun kummin ja kummilapsen perheen tausta on samanlainen.
En osaa sanoa, miten suhtautuisin asiaan, jos minua pyydettäsiin kummiksi perheeseen, jossa annettaisiin ymmärtää, että ei sillä kristillisyydellä ole merkitystä. Olisi paljon hankalampi tilanne. Vanhemmilla on ehdottomasti ensisijainen vastuu lasten kasvatuksesta ja siitä, minkälaista maailmankuvaa lapsilleen haluavat opettaa.
Toisaalta kummius on paitsi vanhempien kutsu, myös seurakunnan antama tehtävä. Kasteen yhteydessä kummi lupaa yhdessä vanhempien kanssa huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta. (Uudemmassa kaavassa kaiketi pappi voi myös kehottaa tähän, ilman lupauksia.) Olisi vaikea tilanne jos vanhemmat eivät kristillistä kasvatusta hyväksyisi ja siihen olisi kuitenkin lupautunut...
Olen kaksi kuukautta vanhan tytön kummi, joten kristillinen kasvatus on aika vähäistä tässä vaiheessa. Minustakin kristillinen kasvatus on vanhempien tehtävä uskontovapaassa maassamme. En haluaisi opettaa kummilapselleni tiettyä uskontoa, vaan haluaisin hänen itse valitsevan mihin uskontokuntaan hän kuuluu, vaikka onkin kristillisen kasteen saanut. Koen tehtäväkseni opettaa hyvän elämän etiikkaa, tukea ratkaisuissa ja elämän käännekohdissa.
Itse on kasta lastani, enkä mene kummiksi. Kirkkoon tosin kuulun vielä, mutta en mene kummiksi, koska en pysty/halua antamaan kristillisiä arvoja.
kahdet rippijuhlat tänä kesänä ja molemmissa on puhuttu juuri kummiudesta. Kummin tehtävä ei olekkaan enää varsinaisesti kasvattaa lasta kristinuskoon tms kuten ennen on ymmärretty vaan hänen tehtävänsä on rukoilla kummilapsen puolesta ja osallistua ja tukea lapsen kasvatuksessa tämän vanhempia.
En ole seurakunnan sivuilta asiaa tarkistanut onko siellä miten määritelty, mutta näin kahdessa eri seurakunnassa on kuitenkin yhtenevästi puhuttu. Samalla on painotettu sitä kummin asemaa aikuisena ystävänä lapselle.
Tämä oli mukava tietää, juuri näitä arvoja ajattelin itse toteuttaa.
Meillä kastetilaisuudessa pappi sanoi tästä kristillisestä kasvatuksesta, että se tarkoittaa sitä, että lapsi opetetaan sanomaan "päivää", "anteeksi" ja "näkemiin". Siis että opetetaan luterilaiset hyvät tavat. Itse näen niin, että varsinainen kasvatusvastuu on tietysti vanhemmilla, mutta kummit ovat aikuisia, jotka omalla esimerkillään ovat mukana lapsen elämässä ja kasvatuksessa. Ja pitävät lapseen yhteyttä, siis ovat ikään kuin aikuiset kaverit, jotka antavat hyvää mallia siitä, kuinka eletään ja ollaan ja kohdellaan toisia.
Ovatko perussivistykseen kuuluvat hyvät tavat muka jonkun uskonnon alaisia?? Pöh! Jokaisen lapsen tulisi oppia hyvät tavat, kuului luterilaiseen kirkkoon tai ei!
Kristillinen kasvatus tarkoittaa nimenomaan sitä, että lasta johdatetaan kirkon oppeihin, ei tapakasvatukseen. Pappi ei ilmeisesti vain kehdannut tuossa tilanteessa sanoa kirkon oikeaa mielipidettä kummien tehtävistä!
kummius on selkeästi kristillinen tehtävä.
Itse olen kristitty ja minulla on kaksi kummilasta. Heidän vanhempansa ovat myös kristittyjä ja tietävät minut kristityksi.
Vastuu uskonnollisesta kasvatuksesta on vanhemmilla, mutta kummi voi silti olla tukemassa myös uskonnollisessa mielessä. Esim. muistaa rukouksin, viedä lasta pyhäkouluun, seurakunnan leireille, antaa lastenraamatun,... tapoja on ihan lukemattomia.
Itse en haluaisi kummiksi lapselle, jonka vanhemmat eivät halua minun tukevan tätä kristillistä kasvatusta, ja omille lapsilleni haluan ehdottomasti kristityt kummit.