elikäs meidän 1v 3kk tytöllä aivan hirveä eroahdistus. en saa kadota silmistä hetkeksikkään.. Kotona pystyy olemaan vielä suht rauhallinen jos katoan näköppiristä, mutta muualla tai jos on vieraita alkaa hirveä huuto joka ei lopu ennekuin tulen takaisin.. Tämä onb suunnattoman rasittavaa minulle kun pitää olla kokoAJAN kiinni lapsessa.
2 viikkoa lomaillessa meni siinä että en edes uimaan päässyt kuin tyttö huutaa naama punaisena rannalla. Vessaan piti ottaa mukaan kun ettei olisi huutabnut. Muuten ihana lapsi, eikä ujostele vieraita ihmisiä, mutta jos äiti katoaa näkyvistä niin hyvänen aika sentää.
Ei taida olla ihan normaalia?! pinna kireellä kun ei pääse hetkeksikään omaan rauhaan, ja välillä sortuu huutamaan takaisin=(
Mikä neuvoksi/mitä oon tehnyt väärin..
tätä ei kyllä kukaan jaksa enään pitkään, Sukulaiset ihmettelevät että johan on kumma lapsi.. On sitten niin äidissä kiinni..Isänkääs syli ei auta..
Joten antakaa pliis!!! vinkkejä mitä tehdä..
2 viikkoa lomaillessa meni siinä että en edes uimaan päässyt kuin tyttö huutaa naama punaisena rannalla. Vessaan piti ottaa mukaan kun ettei olisi huutabnut. Muuten ihana lapsi, eikä ujostele vieraita ihmisiä, mutta jos äiti katoaa näkyvistä niin hyvänen aika sentää.
Ei taida olla ihan normaalia?! pinna kireellä kun ei pääse hetkeksikään omaan rauhaan, ja välillä sortuu huutamaan takaisin=(
Mikä neuvoksi/mitä oon tehnyt väärin..
tätä ei kyllä kukaan jaksa enään pitkään, Sukulaiset ihmettelevät että johan on kumma lapsi.. On sitten niin äidissä kiinni..Isänkääs syli ei auta..
Joten antakaa pliis!!! vinkkejä mitä tehdä..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Monella tututtuni lapsella ja meidän juniorilla ollut juuri tuossa iässä juuri samalaista ahdistusta. Voimille ottaa, mutta menee ohi! Meillä ei ainakaan auttanut mitkään konstit, muutoin kun, ehkä se ettei tehnyt siitä mitään numeroo. Tai ainakin helpotti itseä, kun ei stressannut asiasta liikaa ja muisti aina, että tämä on ohi menevää!!
Tottakai välillä jos olen muksun kanssa kylässä ja pamahdan vaikka ulos tupakalle niin kovasti alkaa kaipaamaan, mutta ei mitään mahdotonta ripustautumista ollenkaan jos ollaan tutuissa paikoissa tai tuttujen ihmisten luona.
Asiaan vaikuttanee se, että olen ollut lapselle jo aivan alusta yhtä läheinen kuin äiti (syöttäjä myös, koska lisäruokintaa tarvitsi alusta asti ja minä hoidin pullopuolen). Tällä tavalla pääsi käymään niin, että vauvalle oli aivan sama kumman kanssa hän oli, kunhan oli jompikumpi vanhemmista.
Toinen merkittävä tapahtui kun vauvan äiti vaihtoi uuteen mieheen tytön ollessa alle puolivuotias. Tämän jälkeen tosiaan oli vain toinen paikalla, toisen olemassaoloa pieni tuskin edes muisti.
Ja kauanhan minäkin olin tytölle "mamma", ja tämä tarkoitti jompaa kumpaa (kumpaa tahansa) vanhemmista.
Mutta kysymys oli "minkä virheen.."
En nyt tiedä onko varsinainen virhe, mutta jollei isä ole äidin veroinen niin hän ei kai ole ollut ihanpienen lapsen kanssa riittävästi jotta lapsi pitäisi isää emona.
kauankohan tämä sitten kestää vielä? 3-4kktta ollaan jo kituutettu tässä tilanteessä ja kuten jo aiemmin mainitsinkin, hermot alkavat olla aika tiukalla..
Yhdellä tutulla äidillä on kans hermo TOSI tiukalla. Heillä touhu on kestänyt 1/2 vuotta! Ja mikään ei auta!
Toki minä pääsin lähtemään kotoota mm. kauppaan ja juniori jäi isän ja siskon kanssa kotiin. Vähän itkeskeli, mutta loppui heti, kun suljin oven. Juniori oli ollut ihan ok, kun olin pois!
Yksi tuttu taas kertoi, että hänen lapsi (2v.) narisee KOKO AJAN jos hän ottaa edes pari askelta toiseen suuntaan, mutta isänsä ja mummon kanssa ei ole tällaista ongelmaa. Eli tuo lapsi narisee ehkä pelkästään vaan tavan vuoksi ja äidille! Äiti alkoi pikkuhiljaa olemaan huomioimatta lasta silloin, kun hän narisee ja pikkuhiljaa lapsi lopetti. Noin pienelle kuin sinun on ei toki voi tehdä sitä, hän ei ymmärtäisi jutun ideaa!
Niin tulipa vaan mieleeni että jospa tyttösi vaan juoksuttaa/pompottaa sinua? Kun on oppinut että heti kun alkaa mankumaan äiti tulee paikalle?
Tuskinpa 1v 3kk POMPOTTAA yhtään ketään.. Elämä on ja tuollaiset on vain kestettävä.