En jaksa uskoa jälleensyntymään!

Tämä on minun subjektiivinen näkemykseni, että ei ole mitään erillistä jälleensyntymää. Idän näkijöiden opetus Yhdestä kertakaikkisesta jälleensyntymästä on ymmärretty mielestäni väärin, kun se on vedetty erillisyksilön tasolle. Tässä ns. erillinen yksilö syntyy aina uudestaan erillisenä yksilönä ns. kuoleman ja elämän pyörän sisällä.

Samoin on mielestäni alkuperäisen kristinuskon näkemykselle, jossa Yhdestä kertakaikkisesta uudelleen syntymisestä tuli yksilötasolla tapahtuva uudelleen syntyminen. Ihminen syntyisi siis uudelleen ”ylhäältä” erillisenä muusta luomakunnasta jälkimmäisen pysyessä ennallaan.

Aivan hyvin nämä molemmat opit ovat saattaneet lähteä kasvamaan erilleen lähes identtisestä Yhdestä kertakaikkisesta uudelleen- tai jälleensyntymästä, jossa yksilö syntyy kerran hengestä aineeseen osana sekä näkymätöntä maailman sielua, että myöskin saaden erillisen osuuden materialistisessa maailmankaikkeudessa.

Näin olisimme siis syntyneet tyhjyydestä, olemattomuudesta ainutlaatuiseen olemiseen. Nämä kaksi ovat lopulta Yksi, sillä ne sulkevat toisena pois. Oleminen on eräällä tavalla Olemattomuuden kuva. Olemiselle olemattomuutta ei ole olemassakaan, vaikka Olemattomuus saattaa Itsessään Olla ainoa oikea olemassa Oleva.

Persoonaa erehdytään, sellaista persoonaa joka ei häviä kuolemassa, pitämään aineellisena. Mielestäni persoona on kuitenkin Yksi ja Sama henki (Olemattomuus) kaiken aineen keskellä. Se vain ottaa muotoa aineessa, kasveissa, ihmisissä ja eläimissä.

Tajuntaa tai ei, mutta Tsunamin tullessa ”tyhmät” eläimet älysivät lähteä pakenemaan vuorille, kun taas viisas ihminen (homo sapiens) jäi videokameralla kuvaamaan saapuvaa aaltoa, joka huuhtoi hänet kuolemaan. Näin vaisto ja hengellisyys tai älykkyys eivät ole toisiaan vastaan. Vaistoelämä saattaa olla tietyllä tavalla älykkäämpää kuin ns. järki. Hengellisempääkin!

Tämä kirjoitus on tavallaan vastaus toisaalla esitettyyn kysymykseen, voiko ihminen jälleensyntyä eläimeksi? Mielestäni se on täysin mahdotonta, koska Persoona ei sisälly aineeseen (jossa on erotus), vaan Henkeen (joka on yksi)!

Olen siis ärsyttävästi sitä mieltä, että Minuus on Yksi ja sama kaikilla, mutta se ottaa muotoa aineessa miten haluaa vaihtelevilla tavoilla. Tämä antaa sille erillisyyden kokemuksen ts. astian maun. Minuus on Yksi ajaton Henki joka lävistää ajallisuuden.
2629
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jos henki on 1 ni miten aine on siitä erillinen?

samkhyan mukaan ihminen on puhdas tietoisuus (purusha) joka heijastuu harhaan/aineeseen (prakriti), mutta pohjimmiltaan on tästä erillinen ja ääretön/yksi

tantra sanoo että tietoisuus ja sen peili (shiva/shakti) on yksi ja sama

loppujen lopuks ku mennään absoluuttiseen kokemukseen ni tällaset määritteet on ihan turhia

Mä funaan et vähän niinkuin meressä nousee erilaisia aaltoja tuulen nostamana, energia saa ihmisen ottamaan erilaisia muotoja joista jotkut kestävät pidempään, jotkut lyhyempään (esim persoonallisuuden piirteet ja myös syvemmät yksilölliset elementit)
Iso aalto voi kantaa pitkälle, läpi monen elämän, hieman muuttaen muotoaan, mut lopulta kaikki laskee samaan mereen

Äänestä

1. Uskotko sisäiseen intuitioon?

2. Pidätkö darvinin oppia oikeana?

3. Miksi maapallolle syntyy 'vammaisia' ja sairaita ihmisiä? Miksi on sokeita ihmisiä? Kaikki sairaudet eivät ole aina perimää tai elintapojen seuraumusta.

4. Miksi joskus pieni vauva tai lapsi menehtyy?

5. Miksi sattuu onnettomuuksia tai äkillisiä kuolemantapauksia.

6. Miksi Intiaan on saattanut syntyä niin laaja 'väärä-oppisten maa'?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Gahana Biva kirjoitti:

Tämä on minun subjektiivinen näkemykseni, että ei ole mitään erillistä jälleensyntymää. Idän näkijöiden opetus Yhdestä kertakaikkisesta jälleensyntymästä on ymmärretty mielestäni väärin, kun se on vedetty erillisyksilön tasolle. Tässä ns. erillinen yksilö syntyy aina uudestaan erillisenä yksilönä ns. kuoleman ja elämän pyörän sisällä.

Samoin on mielestäni alkuperäisen kristinuskon näkemykselle, jossa Yhdestä kertakaikkisesta uudelleen syntymisestä tuli yksilötasolla tapahtuva uudelleen syntyminen. Ihminen syntyisi siis uudelleen ”ylhäältä” erillisenä muusta luomakunnasta jälkimmäisen pysyessä ennallaan.

Aivan hyvin nämä molemmat opit ovat saattaneet lähteä kasvamaan erilleen lähes identtisestä Yhdestä kertakaikkisesta uudelleen- tai jälleensyntymästä, jossa yksilö syntyy kerran hengestä aineeseen osana sekä näkymätöntä maailman sielua, että myöskin saaden erillisen osuuden materialistisessa maailmankaikkeudessa.

Näin olisimme siis syntyneet tyhjyydestä, olemattomuudesta ainutlaatuiseen olemiseen. Nämä kaksi ovat lopulta Yksi, sillä ne sulkevat toisena pois. Oleminen on eräällä tavalla Olemattomuuden kuva. Olemiselle olemattomuutta ei ole olemassakaan, vaikka Olemattomuus saattaa Itsessään Olla ainoa oikea olemassa Oleva.

Persoonaa erehdytään, sellaista persoonaa joka ei häviä kuolemassa, pitämään aineellisena. Mielestäni persoona on kuitenkin Yksi ja Sama henki (Olemattomuus) kaiken aineen keskellä. Se vain ottaa muotoa aineessa, kasveissa, ihmisissä ja eläimissä.

Tajuntaa tai ei, mutta Tsunamin tullessa ”tyhmät” eläimet älysivät lähteä pakenemaan vuorille, kun taas viisas ihminen (homo sapiens) jäi videokameralla kuvaamaan saapuvaa aaltoa, joka huuhtoi hänet kuolemaan. Näin vaisto ja hengellisyys tai älykkyys eivät ole toisiaan vastaan. Vaistoelämä saattaa olla tietyllä tavalla älykkäämpää kuin ns. järki. Hengellisempääkin!

Tämä kirjoitus on tavallaan vastaus toisaalla esitettyyn kysymykseen, voiko ihminen jälleensyntyä eläimeksi? Mielestäni se on täysin mahdotonta, koska Persoona ei sisälly aineeseen (jossa on erotus), vaan Henkeen (joka on yksi)!

Olen siis ärsyttävästi sitä mieltä, että Minuus on Yksi ja sama kaikilla, mutta se ottaa muotoa aineessa miten haluaa vaihtelevilla tavoilla. Tämä antaa sille erillisyyden kokemuksen ts. astian maun. Minuus on Yksi ajaton Henki joka lävistää ajallisuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu