Pakko kysellä, löytyykö täältä kohtalotovereita...
Tapaukseni on seuraavanlainen:
Rakas avopuolisoni on tehnyt päätöksen ja jättää minut. Ollaan asuttu ja eletty yhdessä melkein yhdeksän vuotta. Koko tuon ajan olen salaillut häneltä jännitysoireitani, jotka ilmenevät kahvitellessa/syödessä. Elämäni on ollut suoraan sanoen yhtä helvettiä siitä alkaen, kun nuo normaalia elämää pilaavat ongelmani puhkesivat. Mutten vain ole pystynyt kumppanilleni niistä puhumaan. Kumppanille, joka on aina ollut tukeni ja turvani kaikissa tilanteissa ja aina jaksanut ajatella minun parastani. Ja nyt siis kaikki loppuu. Tuntuu että elämä kaatuu niskaan. En meinaa jaksaa tätä tilannetta mitenkään. Kokeilen Zoloft-lääkitystä, jotta saisin itseni kasattua. Pelkkä ajatus yksin jäämisestä, yksin asumisesta pelottaa. Olen nuori vielä, alle kolmekyppinen ja tulevaisuus edessäpäin, mutta en vain pysty käsittämään tätä koko tilannetta, en näe valoa tulevaisuudessani. Pahinta on se, että olen itse aiheuttanut koko sotkun. Vähän liian monta kertaa kiehnannut vieraiden miesten kanssa ollessamme viihteellä. Kai se on ollut jonkinlaista itsetunnon kohottamista, kun on henkisesti niin huono olo. En tiedä. Turha keksiä tekosyitä. En vain pysty kuvittelemaan, että aloittaisin taas joskus uuden suhteen ja taas olisi edessä tutustumiset uusiin ihmisiin jne.
Tapaukseni on seuraavanlainen:
Rakas avopuolisoni on tehnyt päätöksen ja jättää minut. Ollaan asuttu ja eletty yhdessä melkein yhdeksän vuotta. Koko tuon ajan olen salaillut häneltä jännitysoireitani, jotka ilmenevät kahvitellessa/syödessä. Elämäni on ollut suoraan sanoen yhtä helvettiä siitä alkaen, kun nuo normaalia elämää pilaavat ongelmani puhkesivat. Mutten vain ole pystynyt kumppanilleni niistä puhumaan. Kumppanille, joka on aina ollut tukeni ja turvani kaikissa tilanteissa ja aina jaksanut ajatella minun parastani. Ja nyt siis kaikki loppuu. Tuntuu että elämä kaatuu niskaan. En meinaa jaksaa tätä tilannetta mitenkään. Kokeilen Zoloft-lääkitystä, jotta saisin itseni kasattua. Pelkkä ajatus yksin jäämisestä, yksin asumisesta pelottaa. Olen nuori vielä, alle kolmekyppinen ja tulevaisuus edessäpäin, mutta en vain pysty käsittämään tätä koko tilannetta, en näe valoa tulevaisuudessani. Pahinta on se, että olen itse aiheuttanut koko sotkun. Vähän liian monta kertaa kiehnannut vieraiden miesten kanssa ollessamme viihteellä. Kai se on ollut jonkinlaista itsetunnon kohottamista, kun on henkisesti niin huono olo. En tiedä. Turha keksiä tekosyitä. En vain pysty kuvittelemaan, että aloittaisin taas joskus uuden suhteen ja taas olisi edessä tutustumiset uusiin ihmisiin jne.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Muuten ollaan samassa tilanteessa, mutta tota jännitystä mulle ei oo, sen sijaan masennuksesta oon kärsiny jo pitkään. Me erottiin miesystävän kanssa 5 vuoden seurustelun ja yhhdessäasumisen jälkeen. Siinä meni sit miesystävä ja ainoo ystävä muutenkin. En jaksa muuta kuin itkeä. Tuntuu etten selvii tästä mitenkään. Yritin siivoo kämppääni, mut ei siitä tuu mitään ku aina vaan rupeen itkeen. Nyt tulin tänne nettiin, jospa ees hetkeks saisin ajatukset muualle. Mä oon aivan hajalla, mutta onneks en oo näköjään aivan yksin. Että löytyy ees yksi samankaltaisessa tilanteessa oleva. Mua ahdistaa tää yksinäisyys ja haluun vaan mieheni takasin, vaikka itse kaiken pilasin. Jos kaipaat mailiseuraa niin annappa mailiosotteesi, niin mailaillaan ja pohditaan tätä paskaa elämää yhdessä. Yksinelämäminen ilman ketään ystäviä on tuskaa ja mullakin pitäs olla vielä elämä edessä ainakin iän puolesta, mutta kun tuntuu etten jaksa. En jaksa enää päivääkään eteenpäin, tää on yhtä piinaa.
Moi! Mahtavaa kuulla etten ole ainoa jolla menee "lujaa".
Vai haluisit sä laittaa sun osoitteen..?
Todellakin olis kiva kirjoitella tästä jonkun kanssa jolla sama ongelma!
Nää illat YKSIN on pahimpia!!! En meinaa jaksaa mitenkään päin!!