Olin vähällä kuolla

Simo Hurtta

Olin nimittäin etsimässä Tanhio Takatalven neuvomalta alueelta Jumalanjoen vanhaa uomaa. Se joki jäi kovasti kiinostamaan.
Kuitenkin kun hiippailin alueella niin näin ensin kaksi pientä karhua ja sitten kauempana ilmeisesti emon.
Onneksi tuuli kävi aika voimakkaasti niistä minuun päin niin eivät vainunneet minua.
Tuntui että sydän pysähtyy rinnassa ja taisi tulla housupyykkiäkin. Pelästyin niin mahdottomasti.
Kyselin Lieksalla eräältä tuntemaltani erämieheltä tietääkö hän.
Sanoi että tuo emo on liikuskellut alueeella jo usempana kesänä ja on nähty muutamia kertoja juomassa siellä lammen rannalla (onko se oikea nimi Pakarilan- vai Riikolanlampi en ota kantaa), samoin usein myös Määttälänjoen rannassa.
Kyllä se joki saa olla minun puolestani lopullisesti rauhassa. Taidan olla liian arka tuollaisiin.
Ensi kertaa eläissäni näin karhun luonnossa.

38

1164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuppuliina

      marja-metässä,joskus ryske kuuluu läheltä..jaa siel se menee ajattelen.Siskolle karhu jätti kivan haisevan..*hajuhaitan:-)..liekkö raukka juosta jolkuttannu siskon tieltä pakoon.
      Tuohan on ihan normaalia elämää luonnon mukasta.

    • Simo Hurtta

      Onko noita karhuja ja susia Lieksassa kovinkin paljon.
      Entäs sitä Suomenpeuraa onko niitä ?

    • tanhio takatalvi

      Olipa onni ettet mennyt vahingossa emon ja pentujen väliin. Jos siinä emo olisi sinut vainunnut niin huonostipa olisi tainnut käydä. Olisi tavallaan ollut minun syytäni. Olen kuullut jo pari vuotta sitten kerrottavan Saavanniemellä tavatuista karhun kesäisistä makausjäljistä.

      • Tipalla

        No onpa ollut lähellä, ettei ollut tipalla, että...


      • ruiskukkane
        Tipalla kirjoitti:

        No onpa ollut lähellä, ettei ollut tipalla, että...

        jaa mikä oli tipalla????????????


    • Minä tiedän tuon uoman, olen ollut siellä aikoinaan marjassa.
      Olet ollut tosiaan hengenvaarassa, kuka lienetkin.

      Miksi joku nosti tämän vanhan aloituksen.

    • Pielisen.poeka

      Nyt alueella liikkuu suurikokoinen uroskarhu useita näköhavaintoja. Etsin tuon vanhan jutun jossa Jumalanjoen paikka on kerrottu ja siellä se uros majailee. Kuulin eräältä luontokuvaajalta sen missä se on nukkunu viime talven ja kyllä yllätyin

      • minkäkin.kuvaan.luontoa

        Luuletko että nyt olisi turvallista etsiä tuota uomaa vai nukkuuko karhu jossain siellä.


      • minkäkin.kuvaan.luontoa
        minkäkin.kuvaan.luontoa kirjoitti:

        Luuletko että nyt olisi turvallista etsiä tuota uomaa vai nukkuuko karhu jossain siellä.

        Opsista vaan, unohdin kysyä missä tuo Jumalanjoki on tai on ollut.


    • Toesetellää

      Olin vähällä kuolla minäkkii aekonnaan, vaen tapoin puukolla karhun. Palstalle mänössä ja kaikenmualimann kanisterit, evväät repussa, Homeliitti olokapiällä, nii se alako riehummaan se elukka. Sanon sille jotta: Painu helevettiin, mulla ei ou aekkoo ruveta sinun kansa tuppuroemmaan. Ei se uskonna. Puukolla tökkäsin. Loppu venkkuilu. Ketut ja hukat oli syöny karhun, kun kuus viikkoo kulin savotassa sillä samalla palstalla. Toestatuhatta kiinttoo tein pölökkyy.

      • lillilä

        Sitä se on kun ottaa liikaa pontikkaa niin näkee kaikenlaista harhaa.


    • tummatsilmätruskeatukka

      Jos niin onnellisesti käy,että kohtaa karhun tapiolan vainioilla Lieksassa

      on mahdollisuus ottaa painiottelu karhun kanssa,ellei se juokse pakoon.

      Saa kunnon vastuksen eikä ottelu unohdu ihan heti mielestä.

      • Pielisen.poeka

        Saavanniemen alueen metsissä se ei ole onni vaan kohtalainen todennäköisyys.


      • uoma.on
        Pielisen.poeka kirjoitti:

        Saavanniemen alueen metsissä se ei ole onni vaan kohtalainen todennäköisyys.

        Missä se karhu nukkui viime talven uniaan.


    • minkäkin.kuvaan.luontoa

      Voisiko joku kertoa missä kyseinen joki on tai siis sen kuivunut uoma. Jututin erästä vanhaa lieksalaista yli 80 v ja hän kertoi kuulleensa lapsena joltain outoja juttuja siitä joesta, mutta ei muistanut mitä. Jotain pahaa se kuulemma on, sen muisti.

    • Tuossa on joku näköjään nostanut kaksi vanhaa aloitusta "Kadonnut joki" ja "Lieksan alueen muinaisesineitä", joista löytyy tuo joki ja muutakin tietoutta.

    • äläuskotuijaatuijasuahui

      Kirjoittaja on keksinyt koko jutun.

      "simosatusetäpäivää" on oikea nimimerkki.

      • luuesi.oot.luuseri

        Olitko näkemässä vai miten voit 11 vuotta myöhemmin tietää. Sinä hyökkäät jokaista asiakirjoittajaa kohtaan. Olet palstan luuseri.


    • Olen.varma.että.oli

      Oliko tuon Simo Hurtan oikea nimi Simo H....

      • sitä.varmaan.tarkotit

        Hämäläinen oli


      • To alkuperäisen Simo Hurtan henkilöllisyys jäi minulle tuntemattomaksi, mutta tiesi paljon.


      • kamuttaja kirjoitti:

        To alkuperäisen Simo Hurtan henkilöllisyys jäi minulle tuntemattomaksi, mutta tiesi paljon.

        Korjaus.
        Ensimmäinen sana piti olla Tuo eikä To.


    • circulosmeos

      Janoinen karhu.Aina kun se on nähty se on nähty juomassa?

      • Hyvä havainto, mutta onneksi on juonut vain vettä, sillä tiedän yhden tapauksen Imatran lähellä, kun mies tapasi humalaisen karhun.


      • olipakerranaikojasitten

        Housuihinsa karhun pennut nähtyään ulostanut nimimerkki "SimoHurtta" olisi ollut
        uskottavampi,jos olisi kertonut,että karhut on nähty tekemässä jotain muuta kuin aina
        juomassa vettä.
        Epäilen,että nimimerkit "tipalla" 5.11.2017 ja aloittaja "SimoHurtta" ovat sama henkilö.


      • juorkunan.jussi
        olipakerranaikojasitten kirjoitti:

        Housuihinsa karhun pennut nähtyään ulostanut nimimerkki "SimoHurtta" olisi ollut
        uskottavampi,jos olisi kertonut,että karhut on nähty tekemässä jotain muuta kuin aina
        juomassa vettä.
        Epäilen,että nimimerkit "tipalla" 5.11.2017 ja aloittaja "SimoHurtta" ovat sama henkilö.

        Oletko sinä kans niitä jotka ei ymmärrä lukemaansa? Montako luokkaa ehdit käydä peruskoulua ennen kuin oppivelvollisuusikä tuli täyteen. Sano pliis että et ole noin tyhmä kuin esität.


    • mesi.ja.kämmen

      Viimeviikonlopulla oli neljä karhua lieksan lähellä,,yhtä tönäisi auto, mutta karhu ei vissiin loukkaantunut! Neljän karhun näköhavainnoista kertoi paikalliselehti, joka perusti tietonsa loukkantunutta karhua jäljestäneiltä metsästäjiltä, jotka oli nähnyt neljä karhua!
      Hyvä karhukanta jäi lieksaan!
      Ei ollut televisiossa hätätiedotetta neljästä karhusta? Helsingissä moinen olisi vaatinut jo armeijan apua!

      • Kyllä Helsingissä olisi neljästä karhusta vaadittu jo NATO joukkoja apuun.


      • 8888888

        Ihminen on luotu elämään Paratiisissa.Ei Lieksan mäntymetsissä.
        Lieksan erämaat ovat karhuille luotuja.Autot eivät kuulu karhujen asuinalueille.
        Eivät karhutkaan tule Lieksan torille pyörimään.
        Paratiisista karkoitetun ihmisen tulee varjella luontoa.


    • hiihtomäentie

      Suomalaiset liikkuvat paljon luonnossa,mutta harva on on nähnyt karhun livenä.
      Karhujen määrä ei ole ongelma.Ihmisiä,jotka turmelevat luontoa,on liikaa.Se on ongelma.

    • hiihtele.vain

      Juu,,kaikki pitäisi antaa olla rauhassa, metsät ja eläimet? Mutta sitten tuo valtakunnan talouspuoli alkaa kärsiä jos suljetaan paperitehtaat jotka puuta jalostaa? Elukkakanta lisääntyy liikaa, esim. hirvet ja karhutkin joa johtaa siihen että hirvikolarit lisääntyy? Karhut lisääntyy likaa ja niillä käy reviirialueet vähiin, ja tuppaavat sitten kaupunkeihin myös? Se taas aiheuttaa liikaa vaaratilanteita!
      Eiköhän lie viisainta kun hakataan metsia ja ammutaan karhuja kuten ennenkin!

      • concurro

        Autojen määrä lisääntyy koko ajan.Niin lisääntyy myös eläin- ja lintulajien sukupuuttoon
        kuolemiset koko ajan.


    • hiihtele.vain

      Autot on välttämättömiä tässä kilpailuyhteiskunnassa? Et voi fillarilla kitkuttaa pitkiä matkoja töihin, tai sitten työaikasi menee fillarilla ajeluun! Julkisia ei juuri kulje kuin etelässä ja suurimmissa kaupungeissa, maalla asuvilla on pakko olla omat autot! Tämähän ei ole autoilijoiden syytä jos on karsittu julkiset liikennevälineet maaseudulta!

      • myrkkyä

        Tekosyitä on helppo keksiä,vaikka perusteltuakin auton käyttöä on.
        Hyönteiset ovat vähentyneet ja hyönteisiä syövät linnut ovat vähentyneet.
        Ovatko autojen katalysaattorien tuottamat typen oksidit ja siitä muodostuva otsoni
        syynä hyönteisten häviämiseen.
        Kiinassakin ihmiset vielä vähän aikaa sitten kitkuttelivat pyörillä töihin kaupungeissa ja hyvin
        onnistui.Nyt ovat kadut täynnä autoja eikä homma toimi.
        Lieksassakin ihmiset siirtyvät lyhyetkin matkat autolla.Vastuuta ei voi kuitenkaan paeta.
        Pakoputkesta tulee myrkkyä.


    • kyllä.kiinostaa

      Miten lähelle pääsee autolla josta voisi jatkaa matkaa jalan?

      • me.vaikka.kato

        joen pohjalla on ashfalttitie


      • Ajele Yläkanavan tietä, niin se uoman pohja on matkan varrella.


    • snnnnswngbn

      Hyönteiset vähenee lisää kun ihmiset syö niitä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      610
      2514
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      414
      2001
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      1900
    4. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1506
    5. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1478
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      66
      1412
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      124
      1223
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      22
      1020
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      968
    10. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      18
      912
    Aihe