Ratkaisu

Sota Lähi-Idässä jatkuu niin kauan kuin siellä on palestiinalaisten alueella juutalaisten valtio. Israelin valtion ylläpitäminen tulee USA:lle hyvin kalliiksi. On myös mahdollista, että tulevaisuudessa arabit hävittävät israelilaiset ydinsodan avulla. Olisi siis edullisempaa luoda israelilaisille valtio USA:han. Valtio voisi lunastaa preeria-alueita yksityisiltä ja USA:n keskellä amerikkalaisten rakastama kansa olisi turvassa.
4283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Israelin valtion koko on 20700 neliökilometriä.
Teksas on alueeltaan 700000 neliökilometriä.
Kahden tai kolmen osavaltion väliin perustettuun valtioon juutalaiset mahtuisivat helposti.

Äänestä

Juutalaiset on teoillaan ansainnu paikan helvetissä. Siispä niille pitää järjestää se uusi asuinpaikka keskeltä kuuminta Saharaa.

Äänestä

alkavat vaatia USA:ta itselleen? Heillehän se kuului alunperin! Minne jenkit ja sinne siirretyt israelilaiset sitten?

Äänestä
  • On inkkareilla reservaatteja. Jenkit olivat ovelia ja tappoivat melkein kaikki inkkarit. Lopuista tehtiin juoppoja jne. Lännenfilmit ovat miehittäjien propagangaa. Totuus on täysin toinen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


konfliktiin kirjoitti:

Sota Lähi-Idässä jatkuu niin kauan kuin siellä on palestiinalaisten alueella juutalaisten valtio. Israelin valtion ylläpitäminen tulee USA:lle hyvin kalliiksi. On myös mahdollista, että tulevaisuudessa arabit hävittävät israelilaiset ydinsodan avulla. Olisi siis edullisempaa luoda israelilaisille valtio USA:han. Valtio voisi lunastaa preeria-alueita yksityisiltä ja USA:n keskellä amerikkalaisten rakastama kansa olisi turvassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu