kurileirilläkö

siitä eroon

katsoitteko kurileiri ohjelmaa?veikkaisin että tuossa porukassa monella oli adhd oli sen tyyppiä ne pennut siinnä kuin itsekkin pentuna=)

2

622

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta tjaa

      kasvaako jalattomalle jalka kun oikein komennetaan? Meitä on kuitenkin moneksi. Vivahteita on vaikka millä mitalla.

      Itsekin välillä kärsin ja välillä "nautin" omasta add:stäni. Kun käskyt ja komennot unohtuu, kun kivatkin asita unohtuu silloin en nauti vaan kärsin. Kun olen luova ja juttuni saavat muut hyvälle tuulelle, nautin elämästä.
      En voisi elää ja olla jos mieheni ei olisi niin kärsivällinen ja tukea antava. Itsetunto on joskus ollut niiin syvällä. Moinen kurileiri veisi minulta elämästä ja onnesta pohjan pois. Jokapäivä pitää halata ja tuntea olevansa hyväksytty.

      Lapsiraukkani ovat myös perineet näitä juttuja mutta eipä siitä enempää. Eivät ole tuollaisia kuin nuo kurileirin lapset, joista osa saattaisi olla persoonallisuus häiriöisiä tai narsisteja. Onhan se niinkin, että joidenkin ihmisten on erittäin vaikea kokea sympatiaa ja empatiaa eli ymmärtää mitä käytöksellään toisille aiheuttaa.
      Tämä voi olla ihan ihmisen omassa päässä olevaa ja jollain konstilla sitä käytöstä voidaan muuttaa tai sitten ei.

    • monella

      Eiköhän niitä ihmiskokeita ole tehty jo riittämiin. Meillä 50- ja 40-vuotiailla, aikuisina diagnoosin saaneilla on monilla useammat kurileirit päällekäin elämänhistoriassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      105
      1730
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      44
      1237
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      980
    4. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      903
    5. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      172
      829
    6. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      780
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      713
    8. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      699
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      14
      672
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      40
      626
    Aihe