kurileirilläkö

kasvaako jalattomalle jalka kun oikein komennetaan? Meitä on kuitenkin moneksi. Vivahteita on vaikka millä mitalla.

Itsekin välillä kärsin ja välillä "nautin" omasta add:stäni. Kun käskyt ja komennot unohtuu, kun kivatkin asita unohtuu silloin en nauti vaan kärsin. Kun olen luova ja juttuni saavat muut hyvälle tuulelle, nautin elämästä.
En voisi elää ja olla jos mieheni ei olisi niin kärsivällinen ja tukea antava. Itsetunto on joskus ollut niiin syvällä. Moinen kurileiri veisi minulta elämästä ja onnesta pohjan pois. Jokapäivä pitää halata ja tuntea olevansa hyväksytty.

Lapsiraukkani ovat myös perineet näitä juttuja mutta eipä siitä enempää. Eivät ole tuollaisia kuin nuo kurileirin lapset, joista osa saattaisi olla persoonallisuus häiriöisiä tai narsisteja. Onhan se niinkin, että joidenkin ihmisten on erittäin vaikea kokea sympatiaa ja empatiaa eli ymmärtää mitä käytöksellään toisille aiheuttaa.
Tämä voi olla ihan ihmisen omassa päässä olevaa ja jollain konstilla sitä käytöstä voidaan muuttaa tai sitten ei.

Eiköhän niitä ihmiskokeita ole tehty jo riittämiin. Meillä 50- ja 40-vuotiailla, aikuisina diagnoosin saaneilla on monilla useammat kurileirit päällekäin elämänhistoriassa.