Masennus diagnosoitu jo monta vuotta sitten. Vauva nyt 6kk ja olen lopettanut säännöllisen masennuslääkityksen. Mukana ollut myös paniikkihäiriötä. Viimisen vuoden ajan mennyt ihan hyvin muutamaa huonoo jaksoo lukuun ottamatta.
Nyt tuntuu, että seinät kaatuu päälle. Raha-asiat menee perheessä päin p:tä ja ei enää jaksa..Päivä meni niin hienosti. Laitoin hyvää ruokaa ja touhuttiin kaiken näköstä vauvan kanssa. Mutta sitten.. haettiin iskä kotiin ja ruvettiin tarkisteleen raha-asioita. Taas olikin 100e rahaa vähemmän kuin piti enkä tie miten kaikki saa maksettua. Prkl:een pankkikortti. Siitä mies ei luovu.
Siinä se iski. Makasin vaan sohvalla, kunnes meinasin nukahtaa siihen. Tyhjä olo. Menin sänkyyn ja nukuin monta tuntia. Välillä heräsin kiukkuumaan miehelle, että miksi vauva huutaa. Puol tuntia sit nousin ylös. Katson vaan eteen päin. Päässä pyörii, että turhaa tää on. Mikään ei tunnu, tuntuu etten pysty reagoimaan mihinkään. Ei edes itku tulee.
Tilanne laukesi kyllä, mutta edelleen niin höntti olo. Väsyttää ja on epätoivonen olo. Tuntuu, ettei musta oo tähän.
Käyn säännöllisesti psykiatrisella juttelemassa. Mulle tällasseet pahat "vaiheet" on ollut yleensä ohi meneviä (päivän mukaan). Esim. psykiatriselle mentäessä saatan olla ihan pirtee ja sen takia mun on hankala tuoda ilmi todellista olotilaani
En oikeasti tiedä mitä teen. On niin toimintakyvytön olo, mutta toisaalta jos tää nyt menis kuitenkin itekseen ohi? Mä oon itse niin pihalla. Ehkä haluan kuulla muitten kokemuksia mielipiteitä, en tie.. Mä en vaan itse enää tiedä mistään mitään
Nyt tuntuu, että seinät kaatuu päälle. Raha-asiat menee perheessä päin p:tä ja ei enää jaksa..Päivä meni niin hienosti. Laitoin hyvää ruokaa ja touhuttiin kaiken näköstä vauvan kanssa. Mutta sitten.. haettiin iskä kotiin ja ruvettiin tarkisteleen raha-asioita. Taas olikin 100e rahaa vähemmän kuin piti enkä tie miten kaikki saa maksettua. Prkl:een pankkikortti. Siitä mies ei luovu.
Siinä se iski. Makasin vaan sohvalla, kunnes meinasin nukahtaa siihen. Tyhjä olo. Menin sänkyyn ja nukuin monta tuntia. Välillä heräsin kiukkuumaan miehelle, että miksi vauva huutaa. Puol tuntia sit nousin ylös. Katson vaan eteen päin. Päässä pyörii, että turhaa tää on. Mikään ei tunnu, tuntuu etten pysty reagoimaan mihinkään. Ei edes itku tulee.
Tilanne laukesi kyllä, mutta edelleen niin höntti olo. Väsyttää ja on epätoivonen olo. Tuntuu, ettei musta oo tähän.
Käyn säännöllisesti psykiatrisella juttelemassa. Mulle tällasseet pahat "vaiheet" on ollut yleensä ohi meneviä (päivän mukaan). Esim. psykiatriselle mentäessä saatan olla ihan pirtee ja sen takia mun on hankala tuoda ilmi todellista olotilaani
En oikeasti tiedä mitä teen. On niin toimintakyvytön olo, mutta toisaalta jos tää nyt menis kuitenkin itekseen ohi? Mä oon itse niin pihalla. Ehkä haluan kuulla muitten kokemuksia mielipiteitä, en tie.. Mä en vaan itse enää tiedä mistään mitään
Vastaukset 4
Vanhimmat
...toivottaa voimia ja kärsivällisyyttä! Itse vasta odotan ensimmäistäni (vko 36) ja mieliala vetää samaa rataa kuin sunkin, tosi kausittaista. Ja niitä kausia voi mahtua vuorokauteen yhtä monta kuin tunteja... Käyn kans juttelee psykologilla, ei vaan tunnu auttavan. Lääkkeitä en nyt raskausaikana suostu syömään. Mulla napsahtaa millon mistäkin asioista, raha on yks aika yleinen syy, on kertyneitä velkoja joita ei vaan saa hoidettua pois.
Joinain päivinä tuntuu et haluisin nukahtaa ja herätä auringon paistaessa siihen et joku ois selvittäny mun ongelmat puolestani... En oo oikeen kyenny raskaudestanikaan nauttimaan vaikka lapsi onkin monen vastoinkäymisen jälkeen toivottu. Tuntuu niin hölmöltä just että muakin halutaan ns. auttaa neuvolan suunnalta jne, mutta todellista apuu niist ei oo enkä osaa nimetä muuta ku 10 000 euroo, joka mua auttais. On niin helvetin tuskanen ja välinpitämätön olo.
En osaa sua auttaa tai neuvoo, niinkuin ei muakaan kukaan, mutta jospa toisi ees laihan lohdun tietäessäs ettet oo ainoa. Niinä päivinä kun sulla on hyvä mielei ja olo, yritä jaksaa nauttia lapsestasi ja kerro ääneen että rakastat. Ne asiat mä muistan omasta äidistäni...
Itse olen neljän lapsen äiti ja nyt jo paremmalla puolella lasten ikien suhteen. Voin vain sanoa, että olen paininut prikulleen samoista asioista, kuin sinäkin. Raha oli se kaikista suurin murheen kryyni ja sen puute pilasikin elämää monta vuotta.
Aloin lopulta tekemään itselleni tarkat päivärytmit, jolloin olen vain lasten kanssa ja jolloin ajattelen vain ihania lapsiani. Oli myös päivisin aika, jolloin suunnittelin tarkkaan raha-asiat ja ns. budjetin aina viikoksi eteenpäin. Usko tai älä, mutta siitä alkoi minun selviytymiseni vaikkakin vähillä rahoilla. Muistutin itseäni aina siitä, kuinka olin onnellisessa asemassa, että minulla oli terveet lapset. Etsi siis sinäkin mahdollisimman paljon positiivisia asioita joita ajattelet päivän mittaan.
Kuulostaa varmaan ihan typerältä, mutta minä selvisin juuri tällä positiivisella asenteella ja tiukalla budjetin suunnittelulla. Nyt kun pieninkin on jo 7-vuotta, nautin lapsistani aivan valtavasti, kun heidän kanssaan voi tehdä kaikenlaista ja kulkea vaivattomammin, kuin vauvaikäisenä. Vauvaikäisen hoitaminenhan on todella raskasta, niinkuin sinulla nyt. Pyri siis itsekin säännölliseen elämänrytmiin, jotta saat tarpeellisen määrän lepoa, silloin myös jaksat käsitellä näitä vaikeitakin asioita eri tavalla.
Tsemppiä, olen varma, että selviydyt. Pienten lasten vanhemmilla ei ole helppoa saati sitten sitä rahantuloa juurikaan. Et ole kuitenkaan ainoa tällaisten huolien kanssa, jos yhtään voin lohduttaa.... Mutta minäkin olen selvinnyt:)
on masentunut olo niin paras onkin antaa itselleen lupa olla masentunut, sillä niin se menee parhaiten ohi.Olet pienen lapsen äiti ja sinulla on paljon hoidettavia asioita,raha-asiat saattavat ahdistaa jne.joten on ymmärrettävää, että välillä masentaa.Hyväksy se,neuvottele miehesi kanssa että tarvitse omaa aikaa,lepoa tai jotain vaikka pari päivää niin luulen,että saat voimia.
Minä oon ollu masennuksen takia kolmesti laitoshoidossa, siitä on kuiteski joitain vuosia aikaa. Nyt on 2 pientä lasta, ukko, ihan hyvä paikka missä asutaan, päällimmäisen puolin kaikki on hyvin. Ja nykyään suurin osa ajasta meneekin ihan hyvin mutta sitten se vaan iskee. Oon taas väsyksissä etten jaksa niin tarkkaan ruveta kertomaan. Tässä vaan istun koneella, muu perhe nukkuu, haluttais nukahtaa mutta ei vaan yhtään huvita vaikka päivällä oisin kaivannu nukkumaan. Oli jotain riitaa avopuolison kans, ei haluta mennä sen viereen. Oon siis ollu kotiäitinä tässä päälle 2 vuotta.Minäkin lopetin lääkitykset kun ekaa tyttöö aloin oottaa. Psykiatrilla käynnin lopetin ennen ku esikoinen synty. Miehen mielestä siellä kulkee vaan hullut enkä voi sille puhua eikä se huomaa kun minä masennun, se luulee, että oon vaan väsyny ja saattaapa ruveta vaikka vittuilemaan siitä. Siis äh, kuulostaa että ukkohan on ihan paska, siis ei se oo, välillä vaan tuntuu siltä, noin yleensä ottaen meillä menee hyvin. Onhan niitä riitoja. Minä en oo puhunu kellekkään tästä, kaikki ihan totta luulee että minä oon tosissaan "parantunu". Siis kai minä oonki kun tämä olo tulee enää harvemmin kuin ennen. ei kukaan sitä huomaa, ei huomaa. On välillä käyny mielessä, että pitäskö alkaa taas kulkemaan jossain puhumassa mutta toisaalta kun ei se olo useinkaan satu sillon kun sinne menee. Siis ennen oli ainakin näin. Taitaa olla sekavaa tekstiä.. Lasten kanssa piristyy mutta tietenki on ne hermotki tiukilla useesti. Mutta oon varma, että jos mulla ei ois nuita tyttöjä niin minun elämä ois yhtä pimeessä vaeltamista ja tosi surkeeta. Kyllä se aamulla tuntuu paremmalta kun on vähän saanu nukuttua, oon varma siitä. Pakko jaksaa mennä nukkumaan..